L. M. Montgomery: Pieni runotyttö

L. M. Montgomeryn Pieni runotyttö (WSOY, ) oli minulle lähes 'pakollista' luettavaa Nostalgiset nuortenkirjat -haasteeseen. Runotyttö-sarja oli minulle erittäin rakas kirjasarja silloin joskus, ja pidin luonteikkaasta Uuden kuun Emiliasta enemmän kuin saman kirjailijan Vihervaaran Annasta. Lukiessani sarjan ensimmäistä osaa vuosien jälkeen uudestaan voin vain todeta, että klassikko on pitänyt pintansa - nostalgia-arvo on edelleen täyden viiden Goodreads-tähden arvoinen. Mitä kirjasta nousi esille uusintalukukierroksella numero n?


Muistan ihailleeni Emilian päiväkirjaa - eli hänen kirjeitään kuolleelle isälle. Siinä missä omat päiväkirjayritelmäni lopahtivat aina viimeistään viikon kirjoittelun jälkeen, Emilia vuodattaa elämänsä tapahtumia ja tunteitaan isälleen sivutolkulla, ja kirjeluettelot täyttyvät hurjaa vauhtia. En tosin taida tietää vieläkään, millaisia ne kirjeluettelot oikeasti ovat.

Ilse oli muistini mukaan kiinnostava hahmo, ja sellainen hän oli uusintakierroksellakin. Villi tyttö, jolla on upeat hiukset ja välinpitämätön isä. Ilsen äidin kohtalo selviää kirjassa merkillisellä tavalla, ja se on eräs esimerkki siitä, miten Runotytöissä toisinaan pikkuriikkisen kurotellaan arkirealismin tuolle puolen. Ilse ei ole mikään siloteltu, hyveellinen 'paras ystävä', vaan särmikäs vahvaluonteinen tyttö. Pieni runotyttö ei yleensä sorru imelyyksiin, mutta Ilsen tarinan päätös oli vahvasti siihen suuntaan kallellaan. Suotakoon se kovia kokeneelle Ilselle.

Kirjan henkilögalleria on muutoinkin hieno aikuislukijan näkökulmasta: alkoholismista kärsivä opettaja eli herra Carpenter, Pönttöselkä-Priest, jäyhä Elisabet-täti, kaivoon pudonnut Jimmy-serkku, Teddyn omistushaluinen äiti. Sivuhenkilöissä riittää erikoisia persoonia, jotka ovat lähes yhtä kiehtovia kuin Emilia. Arvelen, että vivahteikkailla sivuhenkilöillä on oma osuutensa siihen, miksi pidin tästä kirjasta niin paljon nuoruudessani - Emilia ei elä vaaleanpunaisessa kiiltokuvamaailmassa.

Kirjailija, taiteilija, näyttelijä - melkoinen ystäväkolmikko (Emilia, Teddy, Ilse) kirjaan on sattunut, mutta silti kenenkään taitoja ei liioitellusti ylikorosteta tai hehkuteta, vaan niitä tuodaan esille muiden tapahtumien ohella. Emilian kirjoitusharrastus on tietenkin keskeisesti esillä, mutta  yllättävän paljon kirjaan mahtuu muutakin.

Runot. Vaikka kirjasarjan suomenkielinen nimi on Runotyttö ja runoja on mukana sarjan avausosan sivuilla, en ollut niistä sen innostuneempi nyt kuin aiemminkaan. Emilian päiväkirjakirjoittelut ja romaaniviritelmät ovat jääneet muistiini paremmin kuin säkeet. Muistelen yhden hänen romaaninsa kokeneen melkoisen kovan kohtalon, mutta se juonenkäänne ei tullut vastaan tässä ensimmäisessä osassa.

Pieni runotyttö on edelleen hieno kirja, ja harmittelen, että minulta on mennyt täysin ohi kirjoista vuonna 2005 ilmestynyt yhteisnide. Pitää tyytyä lainaamaan myös jatko-osat kirjastosta. Ja jos joku ei ole vielä kirjaa lukenut, niin tässäpä lyhykäinen juonitiivistelmä: Emilia-tyttösen äiti on kuollut hänen ollessaan 4-vuotias ja isä kuolee kirjan alussa. Emilia joutuu sukulaistätien hoiviin, ja kirja kertoo hänen elämästään tätien luona. Koulunkäynnistä, ystävistä, kirjoituspuuhista, leimahduksista, Tuulen tytöstä, Tuhmasta Töpöstä... Emilia Byrd Starrista.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjasta on useita bloggauksia. Tässä muutama, googlettamalla löytyy lisää linkkejä: Jokken kirjanurkka, sheferijm, A girl of thousand lives ja Eniten minua kiinnostaa tie.
Kirjan tietoja:
L. M. Montgomery: Emily of New Moon (1923)
Suomennos I. K. Inha
WSOY, 2006 (Seitsemästoista painos)
306 sivua

Kommentit

  1. Minun on pitänyt jo pitkään lukea (taas kerran) uudestaan Anna-kirjat ja nyt tuli kauhea hinku tarttua myös näihin! Minä olen saanut yhteisniteen lahjaksi n. kuusi vuotta sitten joten olisivat saatavillakin helposti... Mutta miten minä ehdin kun Potteritkin tekisi mieli lukea taas? :D Tyttökirjat ovat kyllä ihania, niissä on aivan oma ihana tunnelmansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kade tuosta yhteisniteestä. :) Voi kun siitä tulisi uusi painos. Potterit sen sijaan löytyvät omasta hyllystä, mutta niihin en ole tuntenut kovin suurta uusintalukuintoa. Nämä vanhemmat tyttökirjat ovat nyt alkaneet himottaa, kun tämän yhden luin. Siitä tuntuu olevan niin kovin kauan, kun näitä ihanuuksia viimeksi lueskelin. :)

      Poista
  2. Oi, ihana Runotyttö! Luin nämä viimeksi muutama vuosi sitten, ja uusintaluku koittaa varmasti taas aikanaan. Emilia on minunkin rakkaimpia sydänystäviäni, vaikka Anna viekin voiton jos kilpasille aletaan :) Molemmat ovat ihania ja ikuisesti mukana kulkevia! Tuo yhteisnide saattaisi hyvinkin löytyä jostakin divarista, aika ajoin se tulee jossakin vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koettanut haeskella yhteisnidettä divareista, muttei ole tärpännyt ainakaan vielä. Mutta pidän silmät auki, ehkä se osuu kohdalle. :) Anna vai Emilia, siinäpä kysymys. Pidän Anna-kirjoista, mutta Anna taisi olla liian voisiko sanoa pirteä minun makuuni. Eikä Annan opettajaurakaan minua niin kiinnostanut. Emilian kirjoitushommat vaikuttivat mielenkiintoisimmalta, vaikken itse koskaan kirjailijanurasta haaveillutkaan. :)

      Poista
  3. Mullakin on yhteisnide omana, tosin se on tällä hetkellä pikkusiskon käytössä :) Runotyttö on ihana, ihana, yhtä ihana kuin Annakin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on varsin hyvä sana kuvaamaan tätä sarjaa - ja Annaakin. Taisin onnistua bloggauksessa välttämään tätä adjektiivia, mutta kommenttiboksissa voi ihqutella yllin kyllin... :) Ihanaa on sekin, että Runotyttö saa yhtä uusia lukijoita, vaikka kirjalla alkaa olla ikää jo yii 90v.

      Poista
  4. Tämä ei minulle edusta nostalgiaa, kun luin sen bloggausta varten. Lainasin kirjastosta kirjat. Minusta tämä oli erittäin hyvä kirja (ja koko trilogia) ja on varsin erilainen kuin Anna-sarja näennäisestä samankaltaisuudestaan huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei nämä tyttökirjaklassikot taida juuri pikkupoikien käsissä kulua. :) Mutta hienoa, että viitsit aikuisiällä vaivautua näiden pariin. En itse edes muista ensimmäistä lukukertaani, tai kuinka monta kertaa nämä olen lukenut. Montgomeryn ja Alcottin tyttökirjat olivat tuttua ja turvallista luettavaa silloin joskus. :)

      Poista
  5. Kirjoitat niin ihanasti Runotytöstä, että minun oli pakko kipaista kirjahyllylle tarkistamaan... Sieltä löytyi tuo mainitsemasi 2005 painettu kolmen teoksen yhteispainos, tullut silloin jostakin kirjakerhosta ja jäänyt hyllyyn keräämään pölyä. Tänä syksynä aion ottaa kirjan lukuun ja uppoutua nostalgiaan.

    Kiitos, Marika! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo yhteispainos taitaa löytyä lähes kaikilta muilta runotyttöfaneilta paitsi minulta. :) No, ehkä se vielä sattuu omalle kohdallekin. Siinä oli niin kaunis kansikin. pidin siitä enemmän kuin esim. tästä painoksesta, joka sattui käsiini kirjastosta. Onneksi minulla on vielä ne kaksi jatko-osaa, johon uppoutua tänä syksynä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.