26. elokuuta 2014

Roberto Bolaño: Amuletti

"Siellä minä siis olin, rakkaat ystävät, minä, meksikolaisen runouden äiti, ja seurasin veitsi taskussa kahta runoilijaa, jotka eivät vielä olleet edes kaksikymmentäyksivuotiaita, yli levottoman virran, joka oli silloin ja on yhä Guerreron puistokatu, ei kuitenkaan verrattavissa Amazoniin, ei nyt sentään, vaan Grijalvajokeen, josta Efrain Huerta aikoinaan lauloi (jollei muistini petä), vaikka öinen Grijalva, joka oli silloin ja on yhä Guerreron puistokatu, oli jo aikoja sitten kadottanut alkuperäisen viattomuutensa. Toisin sanoen yössä virtaava Grijalva oli joka suhteessa tuomittu joki, sen virrassa lipui ruumiita tai tulevia ruumiita, mustia autoja jotka ilmestyivät, katosivat ja ilmestyivät taas, joko samat autot tai niiden hulluiksi tulleet kaiut, kuin helvetin joki olisi virrannut ympyrää, ja kun asiaa tarkemmin ajattelee, näin luultavasti onkin." (s. 70)

Roberto Bolaño pudottelee lauseitaan parhaimmillaan kuin runoa, johon haluaa vain uppoutua ja nauttia. Mutta ne tarinat... Bolañon Amuletti (Sammakko, 2014) meni paikoin niin oudoksi, etten oikein tainnut päästä sisälle sen hienouksiin. Vaikka onhan se virkistävää, että kirjan keskeinen tapahtumapaikka on Mexico Cityn yliopiston neljännen kerroksen naistenvessa. Siellä istuu nainen runokirja seuranaan ja muistelee menneitä. Tapahtumien poliittisena taustana on vuosi 1968 ja armeijan tekemä rynnäkkö yliopistolle. Tässä lyhyt tiivistys kirjan juonesta, jota ei ollut ennalta-arvattava, muttei myöskään kiihkeästi otteessaan pitävä. Vessassa kököttävän naisen kohtalo tuntui minusta yhdentekevältä, mutta uteliaisuus erikoista tarinaa kohtaa sai minut silti kääntelemään sivuja.

Amuletti löytyi kirjaston uutuushyllystä, ja lainaamista innoitti jokin aika sitten lukemani Jääkenttä-romaani. Nipotin bloggauksessani loppuhuipennuksen puuttumisesta, mutta nyt voin todeta että mitä pienistä - Jääkenttä oli juoneltaan helposti lähestyttävä verrattuna Amulettiin. Mutta jos Jääkentässä ihastuin rosoiseen, eläväiseen kerrontaan, niin Amuletti oli kielen osalta jotain vieläkin parempaa. Jos vain Bolañolta löytyisi tarina, joka vetäisisi minut mukaansa ja olisi kieleltään samaa tasoa kuin Amuletti, viisi tähteä irtoaisi kyseiselle kirjalle kevyesti. Nyt tähtimäärä jäi tylsästi kolmeen (kerronta 4, tarina 2 = keskimäärin 3 tähteä). Pitänee lukea loputkin Bolañon suomennokset, sillä ehkä se huippukirja vain odottelee lukemistaan.
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu verkkolehdessä Kiiltomato. HS:n arvostelu. Savon sanomien arvostelu.
Kirjan tietoja:
Roberto Bolaño: Amuleto (1999)
Suomennos Anu Partanen
Sammakko, 2014
139 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...