Kutsu kirjabloggaajille: Kirjaostoksille!

Kirja omassa kirjahyllyssä on mukava asia. Oman kirjan pariin voi palata milloin tahansa, lempiluvun voi lukea vaikka keskellä yötä ja kauniit kannet ilahduttavat silmää. Itse ostelen kirjoja silkasta lukemisen riemusta ja ilosta, mutta kylmä fakta on, että kirjojen ostoon käytetyt rahat hyödyttävät myös kirjailijoita, kirjakauppiaita, divarinpitäjiä - koko pitkää, monivaiheista ja monimuotoista ketjua, jonka kautta kirjoja kulkeutuu lukijoille. Toki myös kirjastot ovat osa tätä ketjua, mutta vaikka käytänkin kirjastoa erittäin ahkerasti, joskus on kivaa ostaa kirja aivan ikiomaksi.

Kirjablogeissa näkyy silloin tällöin bloggauksia kirjaostoksista, ja minusta on aina mielenkiintoista käydä katselemassa, millaisia löytöjä bloggaajat ovat tehneet ja mistä kirjalöytöjä on tehty. Nyt haastankin kirjabloggaajat lähtemään kirjaostoksille syyskuun aikana, ja bloggaamaan ostoksistaan ja ostosreissustaan kuun viimeisenä päivä, tiistaina 30.9.2014. Ostoksilla voit käydä milloin tahansa syyskuussa, ja kaikki ostosreissupostaukset julkaistaan kuun lopussa.

Kirjan matka kirjailijan näppäimistöltä lukijan käsiin voi olla joskus hyvinkin mutkikas. Miten kirja syyskuussa päätyy sinulle omaksi, lukemista odottamaan? Onko sinun syyskuun kirjasi sattumalta tehty löytö, kiertänyt kenties jo monet lukijat, kiinnostavalta vaikuttava uutuuskirja tai jo pitkään hankintalistalla ollut kirja? Kipaise kirjaostoksille ja kerro, mitä löysit!

Voit käydä tutussa kivijalkakaupassa, kirjoja myyvässä lähimarketissa, nettiostoksilla, kirpparilla, suosikkidivarissa tai sellaisessa kirjakaupassa, jossa et ole koskaan aiemmin tullut piipahtaneeksi. Ostamasi kirja voi olla alekirja tai normaalihintainen. Formaatilla ei ole väliä, vaan kaikki käy: kovakantiset ja pokkarit, äänikirjat, e-kirjat, miki-kirjat. Voit hankkia lukemista syksyn pimeitä iltoja varten tai vaikkapa lahjaksi.

Haasteen säännöt lyhyesti:
  • osta kirja syyskuun aikana eli 1. - 30.9.2014
  • bloggaa ostoksestasi / ostosreissustasi tiistaina 30.9.2014 otsikolla 'Kirjaostoksilla'.
  • lisää linkki bloggaukseesi tämän postauksen kommenttikenttään. Teen bloggauksista koosteen, jonka julkaisen keskiviikkona 1.10.2014.
Tervetuloa mukaan tekemään kirjalöytöjä ja jakamaan ostoskokemuksia muille!
Kirjoja, joita olen itse käynyt ostamassa - milloin mistäkin.

Kommentit

  1. Ihana idea, mukana ollaan! Luulin jo päässeeni pahimman kirjaosteluni yli, mutta tämä postaus oikein huutaa minua ostelemaan vaikka mitä ihania kirjoja... Ei ollut hyvä juttu kukkaron kannalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että innostuit mukaan! Vaikka tarkoitus ei toki ole yllyttää ketään ostamaan kirjoja enempää kuin kukkaro kestää. :)

      Poista
  2. Kiitos kutsusta, mukana ollaan! Onpahan kerrankin oikeasti hyvä syy rikkoa päätös olla ostamatta kirjoja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Itse olen kyllä todennut moiset päätökset hyödyttömiksi, kun ennen pitkää tulee vastaan joku tarjouskirja tai muu houkutin, jota ei voi vastustaa. :)

      Poista
  3. Tein elokuussa kirjalöytöjä kirppareilta ja SPR:n Kontista, kirjakaupoista ym. ja minun vaatekaappi uhkaa muuttua lukemattomien kirjojen kirjakaapiksi... siltikin osallistun haasteeseen ja lupaan ostaa ainakin sen yhden kirjan ja postata siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen säilytyspaikkoja on itsekin pitänyt mietiskellä, mutta vaatekaappi on ainakin toistaiseksi säästynyt kirjoilta... Mukavaa, jos ehdit kirjaostoksille. :)

      Poista
  4. Hep! Mukana ollaan!
    Onpa hienoa, että mukana ovat myös divariostot ja löydöt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Divarithan ovat oikeita löytöjen aarreaittoja - vaikka kyllä olen tehnyt löytöjä kirjakaupoistakin (jotain positiivista siis siinäkin, että seuraan uutuuksia vähän heikohkosti). Kiva juttu, että olet mukana!

      Poista
  5. Todennäköisesti ostan jonkin kirjan tässäkin kuussa, joten mukana olen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos ehdit kirjakaupoille - tervetuloa mukaan!

      Poista
  6. Kiitos kutsusta. Ihana haaste. Varmasti hankin syyskuussa kirjan ja Toivon Myös Bloggaavani Sen. Huomaatko minussa on kireyttä, kun sanon tuon aika painokkaasti. Pidin viikon lukuloman, Tosin en suunnitellut sitä. Se ajoittui myös erittäin huonon aikaan. Minun oli aikeissa alkaa iso kuvatoimitus. Ostin uuden läppärin ja meidän välimme ovat varsin viileät. Olen nytkin vanhan ääressä. Katsotaan, miten suhteemme alkaa edistyä. Ainakin töiden on alettava sujua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä alkukankeutta kenties uuden läppärin kanssa. Rohkeasti vaan kokeilemaan, kyllä se ennen pitkää alkaa sujua. :) Mukavaa, että innostuit haasteesta!

      Poista
  7. Hauska haaste ja antaa kaltaiselleni kirjarohmulle tekosyyn rohmuta taas vähän lisää! Suunnittelen taas vaihteeksi kirjatilausta, jonka meinasin toteuttaa syyskuun loppupuolella ja sitten Suomalaisessa hyllyssä odottelee kirja, joka on kyylännyt minua jo heinäkuusta asti ja senkin meinaan vihdoinkin ostaa :D En tosin pysty postausta tekemään 30.9. (Kreikassa silloin ♥), joten teen sen ennen reissua tai jälkeen sitten lokakuun puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesitkö, että tekstin julkaisun voi myös ajastaa tietylle päivälle etukäteen? Täällä on ohje, jos et ole aiemmin kokeillut: https://support.google.com/blogger/answer/41456?hl=fi.

      Kreikka onkin ihana maa (itse lomailin kesäkuussa Samoksella), ja siellä taitaa olla vielä meikäläisittäin aivan kunnon kesäsää. Hyvää lomaa!

      Poista
    2. Oho, en edes tiennyt tuollaisesta mahdollisuudesta! Kiitos! :)

      Poista
  8. Tämä on kiva! Mukana ollaan, sillä kirppareilta, lempikirjaostopaikoistani, saattaa löytyä vaikka mitä luettavaa ja niissä kuitenkin vierailen syyskuun(kin) aikana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että osallistut. :) Kirpparikierros kiinnostaa minuakin, sillä harrastan sitä harvakseltaan. Kesällä kirpparille tietysti 'eksyy' helpommin, ja aina on ihanaa löytää joku oma suosikki kohtuulliseen hintaan.

      Poista
  9. Mukana! En olekaan ostanut pitkään aikaan kirjoja. Täytyy ihan miettiä. Kevään aleista ostin pari. Koko kesän ja alkusyksyn olen siis ollut jo ostamatta. Kääk! Nyt on siis syy suunnata kaupoille ja kirppiksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alennusmyynnit ovat minullekin aika vastustamattomia paikkoja. :) Tervetuloa mukaan ostoksille!

      Poista
  10. Otan kutsun vastaan! Kuitenkin sitä tulee ostettua vähintään yksi kirja, niin nyt ei sitten tarvitse tuntea niin suurta syyllisyyttä siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai kirjan ostamisesta niin tarvitse syyllistyä. :) Mukavaa, että olet mukana!

      Poista
  11. Mukana ollaan jos ostan syyskuun aikana kirjan. Mutta koska yritän hieman rajoittaa kirjahankintojani, niin katsotaan kuinka käy :)

    VastaaPoista
  12. Hauska haaste, kiitos kutsusta! Olen haaveillut eräästä kirjasta jo tovin, mutten ole raskinut ostaa, mutta nyt taisin saada hyvän syyn senkin ostamiselle.. :) Jospa siis syyskuun aikana eksyn kirjaostoksille, mukana olen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaostokset ovatkin melkein parhaita juuri silloin, kun jokin kauan haaveissa ollut kirja viimein sujahtaa ostoskassiin. :) Tervetuloa mukaan, jos ehdit ostoksille!

      Poista
  13. Mukana ollaan! :) Suunnitelmissa on muutama kirja ostaakin ;)

    VastaaPoista
  14. Anonyymi1/9/14 09:46

    Mä olen mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että osallistut - tervetuloa! :)

      Poista
    2. Nyt jopa jaksoin kirjautua google-tunnuksilla. :D Mutta tässä linkkini: http://sockerslott.wordpress.com/2014/09/30/kopte-bocker/ Kaksikielisesti ollaan kuvioissa mukana!

      Poista
  15. Mukana myös! Joka kuussa kun tulee joka tapauksessa ostettua jotain. :)

    VastaaPoista
  16. Minäkin olen mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskuu on vasta aluillaan, joten tähän ehtii mainiosti mukaan. Kiva, että innostuit - tervetuloa! :)

      Poista
  17. Lupasin kummitytölle ostaa kirjan (ja ihan tiettyä pyysi), joten se voisi olla tässä, eli mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjaostoksille onkin aina mukava lähteä. :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
  18. Olen kirjoittanut ja ajastanut jutun. Löytyy 30. päivä aamulla tämän linkin takaa.

    VastaaPoista
  19. Osallistu(i)n! Juttu näkyy huomenna klo 08:00 jos en onnistunut ryssimään ajastusta.

    http://pahkinakukkula.blogspot.com/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  20. Kirjaostokseni löytyvät nyt täältä: http://kannestakanteen.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  21. Kirjaostokseni: http://lukisinkohan.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla-309.html

    VastaaPoista
  22. Täältä löytyy: http://kirjaneidontornihuone.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  23. Hiukan katkeransurullinen postaus siitä, kun kirjojen ystävä ei pääsekään fyysisesti kirjaostoksille vaan joutuu tyytymään pelkästään valmiiseen postilähetykseen. http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla-syyskuussa-kuinkas.html

    VastaaPoista
  24. Ostospostaus löytyy täältä: http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  25. Valmista!
    http://satunluetut.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  26. Minun kirjaostot syyskuulta: http://taikakirjaimet.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  27. Ostokseni löytyvät täältä: http://kirjahullunpaivakirja.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  28. Ostokseni on esitelty täällä: http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  29. Minun shoppailuni: http://todellavaiheessa.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html#comment-form

    VastaaPoista
  30. Tässä postaukseni: http://kirja-kirppu.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  31. Tässä linkki postaukseen: http://kuutarlukee.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  32. Tässä vielä minunkin postaukseni: http://tarinoidentaikaa.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista
  33. Tässäpäs linkki tekstiini.

    http://opuscolo-kirjastakirjaan.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla-syyskuun-haaste.html

    VastaaPoista
  34. Moikka, muistin postauksen viime tunneilla :)
    http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2014/09/kirjaostoksilla.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.