Syksyn 2014 kirjauutuuksia OSA 1

Helle on tainnut sekoittaa kirjabloggaajan pään, sillä sain idean tutkailla syksyn kirjakatalogeja. Mikä siellä minua kiinnostaa, kiinnostaako mikään? Kirjakatalogit eivät ole minua aiemmin suuremmin houkutelleet, kun mieluummin bongailen luettavaa rennosti kirjaston hyllyistä, blogeista ja ties mistä. Mutta lomalla on aikaa puuhata kaikkea uutta ja jännää, joten sukelsinpa kirjakatalogeihin (!). Sitä en uskalla luvata, että esille pompahtaneet teokset ilmaantuvat blogiini postausten muodossa.

Huomasin heti kättelyssä, että katalogeja on niin paljon, että osa jää toiseen postaukseen. Tässä OSA 1:

Jalava:
Jean-Claude Mézières – Pierre Christian: Muistoja tulevaisuuksista. Avaruusagentti Valerianin seikkailuja. Jalava, elokuu 2014.
Luulen, että olen joskus lukenut tätä sarjakuvaa. Tässä albumissa palataan hahmojen menneisyyteen. Hahmot ovat minulle hämärän peitossa, mutta tätä tai sarjan jotain aiempaa osaa voisin kokeilla.

Ville Hänninen - Jussi Karjalainen: Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat. Jalava, syyskuu 2014.
Kirjassa on mukana mm. Tove Janssonin Garm-lehden piirroksia. Kuulostaa kiintoisalta näkökulmalta kotimaiseen sarjakuvaan ja piirrosten maailmaan.

Atena:
Philip Kerr: Saksalainen sielunmessu. Berlin Noir III. Atena, syyskuu 2014.
Minulla on lukupinossa Berlin Noir -dekkarisarjan avausosa, ja lyhyen selailun jälkeen se vaikuttaa lupaavalta. Jos se ei ole täysi floppi, aion jatkaa sarjan parissa.

Katalogin syysuutuudet ovat aikas sotapainotteisia, ja näin kesähelteellä en jaksa niistä intoutua. Ihminen sodassa -haasteeseen olisi materiaalia tarjolla yllin kyllin.

Avain:
Juha Järvelä ja Marko Vallittu: Komisario Palmun jäljillä. Avain, syyskuu 2014.
Sukellus kotimaisen klassikkokomisarion kirjalliseen ja elokuvalliseen maailmaan. Tykkään Palmu-kirjoista, ja leffaversiot ovat ehkä vieläkin parempia, joten tämä kiinnostaa.

Jukka Murtosaari: Kannen kuvitti.... Avain, lokakuu 2014.
Tietokirja kansikuvittajista. Kiinnostava aihe. Kansi on tärkeä juttu, jolla pystyy myymään minulle ainakin puoli minuuttia takakannen lukuaikaa.

Juri Nummelin ja Vesa Sisättö: Tolkienin elämä ja teokset. Avain, lokakuu 2014.
Taru Sormusten herrasta on The Book minulle, mutta siitä huolimatta tiedän hävettävän vähän Tolkienin elämästä. Nyt on oiva tilaisuus korjata sivistysaukko.

Bazar:
Katherine Pancol: Mimmit. Bazar, lokakuu 2014.
Synkkiä salaisuuksia Ranskan maaseudulla. Tätä voisin kokeilla, vaikka Pancolin eläimellinen trilogiakin on vielä lukematta. Tänä kesänä piti, mutta mutta...

Christian Rönnbacka: Rakennus 31. Bazar, syyskuu 2014.
Hautamysteeri Porvoossa. Kotimaista dekkaria luen liian harvoin, joten tällä voisin korjata sitä puutetta.

Gummerus:
Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli. Gummerus, syyskuu 2014.
Taas semmoisen sarjan osa, jonka pariin aikomukseni on ollut etsiytyä jo pitkään. Nyt ilmestyy kolmas osa Kvanttivaras-sarjaa. Eli aika lukea se ensimmäinen osa?

Sari Pullinen: Kohta kaikki alkaa. Gummerus, elokuu 2014.
Tämä voi joko kolahtaa minulle tai sitten ei. Avioliittojuttuja, valheita, rakkauden kaipuuta.

Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema. Gummerus, syyskuu 2014.
Pidin kirjailijan esikoisesta, joten hattukirja kiinnostaa. Noir on kait muotia, kun tämäkin on noir-henkinen dekkari.

Goliarda Spazienza: Elämän ilo. Gummerus, lokakuu 2014.
500 sivua kohuttua tekstiä Italiasta.

Christina de Stefano: Oriana Fallaci. Nainen ristitulessa. Gummerus, syyskuu 2014.
Monessa mukana olleen journalistinaisen elämäkerta.

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä. Gummerus, elokuu 2014.
Rakkaus ei katso aikaa -nuortensarjan päätösosa. Pakkohan tämä ihanuus on lukea.

Into
Pentti Haanpää: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja. Koonnut Martti Salminen. Into, lokakuu 2014.
Mestarinovellistin novelleja. Ehkä uskaltaisin kokeilla tätä, vaikka novellit eivät oikein aina ole minun juttuni.

Karisto
Belinda Bauer: Ruumis nro 19. Karisto, syyskuu 2014.
Piinaavaa jännitystä syysiltoihin.

Steven Daily: Johnny Depp. Karisto, syyskuu 2014.
Ihana J. Depp. Voisin kenties katsella vain kuvat tästä kirjasta.

Minerva
M. G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema. Minerva, elokuu 2014.
Kotimainen, tulevaisuuteen sijoittuva scifi-dekkari.

Pierre Lamaître: Näkemiin taivaassa. Minerva, lokakuu 2014.
Ranskalaista luokkayhteiskuntaa, sodanjälkeistä todellisuutta, dekkarimainen historiallinen romaani. Paljon hyviä aineksia, ja Concourt-palkittu teos.

Lars Petterson: Koutokeino, kylmä kosto. Minerva, elokuu 2014.
Ruotsin dekkariakatemian palkitsema kirja, jossa liikutaan saamelaisyhteisössä.

Puuh... tulipas pitkä lista. 20 kirjaa, ja ollaan vasta OSA 1:ssä. Onneksi tämä ei ole MUST READ -lista, vaan kiinnostuslista. OSA 2 luvassa piakkoin.

Kommentit

  1. Olen muutaman kerran eksynyt näihin kirjakatalogeihin ja huh kun niissä kuluu aikaa, kun pitää lukea mistä kirjat kertovat...taidan olla utelias...
    Näistä olen varannut jo Nina Hurman uutukaisen kirjastosta ja taidan varata tuon Belinda Bauerin kirjan.
    olet vaihtanut uuden lookin tänne blogiin, kivalta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai pitää lukea, mistä kirjat kertovat - ja todellakin, aikaa hurahtaa aivan huomaamatta. Vaikka on kesä ja runsaasti aikaa, kävin vaan osan katalogeista läpi. Loput sitten seuraavalla kerralla, niin ei mene vallan työksi tämä homma. :) Hurman uutuus on minulla luen-suht-varmasti -listalla. :)

      Juu, look meni uusiksi kun kyllästyin entiseen. Tämmöinen hempeä ilme kesän kunniaksi. :)

      Poista
  2. Vau, kirja kansien kuvittajista! En tiennytkään, mutta ihanaa, aihe kiinnostaa minua nimittäin kovasti! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kansikirja oli minulle mukava yllätys. Kansi ei ole yhdentekevä asia, joten odottelen itsekin mielenkiinnolla tuota kirjaa.

      Poista
  3. Tämä uusi ulkoasu näyttää todella kivalta. :)

    Minua kiinnostaa osa samoista. Tolkienin elämä ja teokset, Hatuntekijän kuolema ja Läpinäkyvä kuolema ovat näistä sellaisia, jotka luen melkein varmasti syksyn aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läpinäkyvä kuolema kuulosti aika jännältä. Tuota aihepiiriä ei ehkä kovin paljon ilmesty kotimaisessa kirjallisuudessa, joten ajattelin testata, uppoaako minuun vai ei. :)

      Poista
    2. Niin, ja kiitokset, mukava kuulla että ulkoasu miellyttää. Epäilin, että tulikohan tästä liian hempeä ja imelä, mutta ehkä ei... :D

      Poista
  4. Kiinnostava lista! Minua kiinnostavat ainakin Pancolin ja Murtosaaren teokset, samoin Haanpään novellit.
    Katalogeja on mielestäni ihana selailla. :) On kiva miettiä, mitkä kirjat voisivat kiinnostaa, ja sitten niitä kiinnostavimpia uutuuksia on kiva odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä tuosta ihanuudesta... jo tässä vaiheessa minulle alkoi valjeta, miksi olen näitä vältellyt. Jos näitä kiinnostavia on jo nyt 20, montako niitä on kun olen käynyt kaikki läpi? Huh sentään, mikä lista syksyä varten. :) Eihän sitä ehtisi muuta kuin näitä lukea, ja mitäs sitten kun kirjastosta pukkaa sitä sun tätä vanhempaa kiinnostavaa mukaan? Ja töissäkin pitäisi käydä. :D En tajua, miten te uutuuksia enemmän seuraavat selviätte tästä :). Mutta se on varmaan asennekysymys - tai jotain. Mutta noin kokeeksi oli kiva tutkia katalogeja, ja vielähän niitä on jäljelläkin melkoinen liuta.

      Poista
  5. Oi, onpa mielenkiintoinen lista! Täytyypä itsekin katsella vähän noita katalogeja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siellä näkyy olevan vaikka mitä mielenkiintoista. Jännityksellä odotan, miten pitkä lista minulla onkaan kun kaikki on kahlattu läpi. :)

      Poista
  6. Ihmeellistä, listalla oli vain yksi, jonka aion lukea. Onkohan minulta mennyt jotain ohi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän sinulta voisi joku mennä ohi. :) Ehkä meidän maut eivät näiden kohdalla ole samanlaiset. Toisaalta olen huomannut, että kirjan takakansista saa usein vääriä vaikutelmia kirjoista. Sama toiminee myös katalogien suhteet, joten tiedä häntä, montako näistä tulee oikeasti luettua. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.