30. heinäkuuta 2014

Haastekoonti: Kirjabingo

Kirjabingo starttasi Le Masque Rouge -blogissa kesän alussa, ja päättyy heinäkuun lopussa eli huomenna. Bingosaldokseni tuli neljä riviä eli kaksi pystyriviä, yksi vaakarivi ja yksi vinorivi:

'alle 200 sivua' - P. L. Travers: Maija Poppanen
'lainattu kirja' - Robert Wilson: Mitätön murha Lissabonissa
'fantasia' - Sergei Lukjanenko: Hämärän partio
'sarjakuva' -  Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IV
'tänä vuonna julkaistu' - Peter O'Donnel: Modesty Blaise - Vapauden tyttäret
'kuuluu kirjasarjaan' - Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
'kannessa eläinkuva' - Jonathan Carroll: Naurujen maa
'dekkari' - Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä
'palkittu kirja' - Colm Tóibín: Brooklyn
'pokkari' - Boel Westin: Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä
'yli 500 sivua' - Donna Tartt: Pieni ystävä (BINGO!)
'kannen perusteella valittu' - Jani Kiiskilä: Ikioma Itämeri
'romantiikka' - Rajaa Alsanea: Riadin tytöt (BINGO!)
'historiallinen' - Giulio Leoni: Mosaiikkimurha
'kotimainen' - Jyrki Heino: Kello (BINGO!)
'tositapahtumiin perustuva' - Orhan Pamuk: Istanbul - muistot ja kaupunki (BINGO!)
'ostettu kirja' -  Romain Sardou: Kolmastoista kylä

Tyhjäksi jäi 7 ruutua, mutta olen bingojen määrään tyytyväinen. Bingokesäni oli erittäin rento, eli en suunnitellut lukemisiani bingoruudukko kädessä vaan rukseja tuli kun oli tullakseen. Tavoitteeni oli yksi bingorivi, ei sen enempää. Ainoastaan kaksi kirjaa luin erityisesti bingoa varten: ruudut 'romantiikka' ja 'kannen perusteella valittu'. Bingoahneus näet iski jossain heinäkuun helteiden keskellä, ja näihin ruutuihin oli kohtalaisen helppoa löytää mieluisat kirjat. Tyhjiksi jääneistä ruuduista ainakin 'klassikko', 'venäläinen kirjailija' ja 'lastenkirja' olisi ollut helppo täyttää, mutta myönnän olleeni niin saamaton, etten viitsinyt alkaa metsästämään näihin kirjoja. Lukupinoon kun niitä ei itsestään näköjään ilmaantunut.

Bingoruudukon huippukirja oli Donna Tarttin Pieni ystävä eli ruutu 'yli 500 sivua'. Pidin erittäin paljon myös ruuduista 'fantasia', 'pokkari' ja 'dekkari'. Bingoruudukon täyttäminen oli yllättävän hauskaa ja vähän koukuttavaakin puuhaa. Hieno haasteidea!

Kiitokset mukavasta haasteesta!

29. heinäkuuta 2014

Romain Sardou: Kolmastoista kylä

Romain Sardoun Kolmastoista kylä (Bazar, 2010) tarttui mukaani kirja-alesta jokunen vuosi sitten, mutta intoudun lukemaan kirjaa vasta nyt. Etukannen mainoslause lupailee historiallista jännäriä, joka imaisee mukaansa. Olipa kerrankin mainos, joka piti paikkansa. Kolmastoista kylä -kirjan tapahtumat sijoittuvat Ranskaan 1280-luvulle, ja kirkollisiin ympyröihin sijoittuva seikkailu jopa koukutti minut heti ensimmäiseltä sivulta asti. Ei tämä mikään Ruusun nimi II ole, kuten takakannen mainoslause antaa ymmärtää (eivät kai kaikki kansiliepeen mainokset voi osua kohdilleen), mutta Kolmastoista kylä oli minulle oikein toimivaa historiallista kesäviihdettä.
"Kyläläiset eivät tiedä, että heidät on löydetty. Piispa odotti teitä kumppanikseen. Hän toivoi teistä paljon. Hän sanoi, ettei kylä tarvinnut kirkkoherraa vaan maalaisapostolin. Sellaisen miehen joka pystyisi viemää Kristuksen takaisin ihmisille, joiden uskoa ja tapoja ei tunneta. Nämä 'kirkon hylkäämät' ovat varmasti kehittäneet omat sääntönsä. Heidän uskonsa on meille tuntematon, kuin oudoilta mailta saapunut vieras, sanoi piispa. Mitään helppoa papinvirkaa ei siis ole luvassa..." (s. 51)

Kirjan kolmastoista kylä on syrjäinen Heurteloupin kylä, joka on ollut vuosikausia ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Kylä kuuluu hiippakuntaan, jonka piispa on päättänyt lähettää kylään papin saattamaan kyläläiset takaisin kristinuskon pariin. Pappi on neuvokas nuori mies nimeltä Henno Gui. Kyläläisten huhutaan raadelleen muutamia ihmisiä kuoliaaksi, ja hiippakunnan piispakin murhataan ennen kuin Gui saapuu ottamaan tehtäväänsä vastaan. Gui lähtee perehtymään merkilliseen kyläyhteisöön ja vikaari Chuquet päättää viedä piispansa ruumiin Pariisiin selvittääkseen tämän elämäntarinaa sekä saadakseen selville, miksi piispa murhattiin. Joku vain haluaa kiivaasti estää sen, että piispan tai syrjäisen kylän elämästä saadaan mitään selville.

Mikään keskiaikadokumentti Kolmastoista kylä ei tietenkään ole, mutta aika mukavasti kirjan tarinan siivillä pääsee aikakauden tunnelmaan. Chuquetin kuljettaessa kärryillä piispan ruumista Pariisiin ruumiin jäähdytyksessä saa käyttää kikkaa jos toistakin: "Vaunuja peittävän kankaan alta levisi pian etova lemu kaikkialle, mistä Chuquet-poloinen haki yöksi suojaa viimalta ja lumelta. Pari kertaa hän nosti arkun maahan yön ajaksi. Siitä oli kuitenkin luovuttava, sillä lihan löyhkä houkutteli sudet läähättämään lähistölle. Chuquet päätti kokeilla vielä viimeistä keinoa. Hän rikkoi sinetit ja käytti päivän kasaamalla arkkuun multaa. Se oli kaavittava suurella vaivalla lumen alta paljain käsin. Urotekonsa palkaksi hän sai vain neljän päivän hengähdystauon. Mätänemisen löyhkä palasi entistä sietämättömämpänä." (s. 155)

Kirjan juoni oli sopivan vetävä ja rullasi hyvin eteenpäin. Henkilögalleria on erittäin miesvoittoinen, sillä vasta aivan kirjan loppupuolella juoneen tuli muutama naispuolinen sivuhenkilö. Toisaalta juoni liikkuu niin paljon kirkollisten kuvioiden ympärillä, että naishenkilöiden mukaan saaminen olisi saattanut vaatia sivujuonien kehittelyä. Nyt kokonaisuus pysyi hyvin kasassa, eikä mitään turhia juonirönsyjä ollut. Loppuratkaisusta pidin, sillä kirjailija laittoi rytinäksi oikein kunnolla. En paljasta enempää, jottei mahdollinen uusi lukija spoilaannu. :)

Lopuksi vielä viimeinen ruksi Kirjabingoon, ruutuna 'ostettu kirja'. Bingoa tällä ruksilla ei enää tule, mutta onpahan yksi tyhjä ruutu vähemmän:

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kirjakaapin avain, Satun luetut ja Nipvet.
Kirjan tietoja:
Romain Sardou: Pardonnez nos offenses (2002)
Suomennos Anna-Maija Viitanen
Kannen suunnittelu Magnus Ekberg
Bazar, 2010
366 sivua

28. heinäkuuta 2014

Sally Green: Puoliksi paha

Sally Greenin Puoliksi paha (Gummerus, 2014) aloittaa Half Bad -trilogian, joka kertoo Nathan Byrnin tarinan, ja sarjan aloitusosa kattaa Nathanin elämän 17-vuotiaaksi asti. Nathan on valkoisen ja mustan noidan lapsi, eli sekaverinen. Hald Bad -maailmassa valkoiset noidat vainoavat mustia noitia, ja pahin kaikista mustista noidista on Nathanin isä Marcus. Marcus on kylmäverinen murhaaja, ja hänen poikansa elämää aletaan pikku hiljaa rajoittaa valkoisten noitien neuvoston toimesta, mikä johtaa lopulta siihen, että Nathanille määrätään uusi holhooja liian lempeän mummin tilalle. Tämä onkin kirjan alkutilanne: Nathan viettää häkkielämää holhouksen alaisena, ja hänen tavoitteenaan on paeta.

"Et kuitenkaan ole niinkään huolissasi hänestä vaan kädessäsi olevasta rannekkeesta. Se rikkoutuu, jos menet liian pitkälle. Tiedä häntä, perustuuko se taikuuteen, tieteeseen vai kumpaankin, mutta silloin ranneke alkaa joka tapauksessa vuotaa. Hän kertoi siitä heti ensimmäisenä päivänä ja selitti, että rannekkeen sisällä on nestemäistä happoa. Jos menet liian kauas, happo syövyttää ranteesi.
    'Kätesi katkeaa', hän sanoi tarkalleen.
    Kiiruhdat alamäkeen. Kuuluu napsahdus... ja rannetta alkaa polttaa." (s. 22)
Kirjan maailma on yllättävän väkivaltainen. Väkivallalla ei varsinaisesti mässäillä, mutta se on kirjassa läsnä lähes koko ajan kuin itsestään selvänä asiana. Noidilla on kirjassa aina jokin erityislahja, ja jotain kertonee se, että Nathanin erityislahja on parantumiskyky ja sille riittää käyttöä kirjan aikana. Hups, kylkiluu katkesi - vaan eipä hätää, Nathan kokee pientä sisäistä hyrinää ja on kohta taas kuin mitään ei olisi sattunutkaan. En ole mielestäni erityisen herkkä tai moralisoiva lukija, mutta enpä voi sanoa nauttineeni, "kun herra Wallend kumartuu ylleni, kiskaisen hänet kumoon, vedän häntä turpaan, kiepsahdan tolpilleni ja polkaisen häntä munille" (s. 218), tai kun "isken lähempää metsästäjää tiilellä pään sivuun ja käytän sitten häntä suojakilpenä käydessäni toisen vastustajan kimppuun" (s. 268). Välillä tuntui, kuin olisin lukenut jotain räiskintäleffaa kirjallisessa muodossa - ja elokuvahan tästä kirjasta on tulossakin, kertoo takakansi.

Onneksi kirjassa oli muutakin kuin tuota mäiskintäpuolta. Noitamaailmaa tai sen lainalaisuuksia ei liiemmin selitelty, vaan lukija sai päästä kärryille aivan omaa tahtiaan. Tästä pidin, vaikka loppua kohden tuntuikin hieman oudolta, että kirjassa oltiin aika lailla noitapiireissä, aivan kuin mitään muuta maailmaa ei olisi olemassakaan. Kirjan alkupuoli oli mielestäni parempi kuin loppuosa, joka meni liikaa takaa-ajotyyliseksi minun makuuni. Alkupuolella sen sijaan Nathanin elämänvaiheita kerrottiin vähitellen, ja kuvaa hänen persoonastaan rakennetaan taiten. Tunsin oikein sympatiaa Nathania kohtaan, kun hän takeltelee lukemisen kanssa ja kokee ensirakkauden. Kirjassa ei olekaan selkeitä hyviä tai pahoja hahmoja, sillä myös valkoiset noidat ovat julmaa sakkia.

En aivan hirmuisesti koukuttunut sarjan seuraavaan osaan, mutta Puoliksi paha oli omalla tavallaan viihdyttävä kirja. Se oli nopealukuinen ison fontin ansiosta, ja pidin siitä, ettei kirja ollut pelkää rymistelyä alusta loppuun, vaan juonta kuljetettiin välillä rauhallisempaakin tahtia. Kirjan tummanpuhuva maailmakin kelpasi minulle hyvin (liiallista väkivaltaa lukuun ottamatta), ja minusta oli positiivista, että se ns. pakollinen rakkaustarinakin oli synkkäsävyinen, lähes huomaamaton itse asiassa. Ja erityismaininta menee kirjan hienolle kannelle. Puna-musta-valkoinen kansi on tyylikäs sisäpintoja myöten.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Le Masque Rouge, Lukunurkka ja Kirjakartano. Kirjan kotisivut.
Kirjan tietoja:
Sally Green:  Half Bad (2014)
Suomennos Sari Kumpulainen
Gummerus, 2014
382 sivua

27. heinäkuuta 2014

Philip Kerr: Liekit Berliinissä

Philip Kerrin Liekit Berliinissä (Atena, 2012) aloittaa (jälleen) yhden Noir-dekkarisarjan eli Berlin Noirin. Tässä sarja-aloituksessa oli sitä synkkää kaupunkitunnelmaa, jota kovasti kaipailin alkukesällä lukemaani Vilmos Kondorin Budapestin varjot -kirjaan (joka puolestaan aloitti Budapest Noir -sarjan). Molemmat kirjat sijoittuvat ajallisesti samaan aikaan, aivan toisen maailmansodan alle. Kerrin kirjalla on toki etuna se, että kirjassa ollaan aivan ns. pääkallopaikalla Berliinissä, joten ehkä natsismin kasvava valta ja siitä hohkava uhkaava tunnelma on ollut helpompi ottaa mukaan kirjaan. Mutta eiköhän Budapestillakin ole oma synkkä historiansa, se ei vain noussut Kondorin kirjassa samalla tavoin pinnalle kuin Liekit Berliinissä -kirjassa.
"'Landwehristä on naarattu miehen ruumis.'
'Sehän on yhtä harvinaista kuin pulun paska', minä sanoin. 'Se kanava on Gestapon vessa, kuten tiedät. Jos joku katoaa tässä kaupungissa, häntä kannattaa etsiä pikemminkin kanavavahdin kopilta kuin poliisiasemalta tai ruumishuoneelta.'
'Niin, mutta tällä miehellä oli biljardikeppi - nenässään. Se oli tiettävästi työntynyt takaraivoon asti.'
    Laskin haarukan ja veitsen pöydälle. 'Voisitko olla kertomatta inhottavia yksityiskohtia, kun minulla on ruoka kesken?'
[...]
'Hassua, että Gestapon päämaja sijaitsee entisessä taidekoulussa', hän sanoi.
'Hervottoman hassua. Moinen ajatus saa varmaan siellä kidutetut nukahtamaan hilpein mielin.' Nousin pöydästä ja lähdin ovelle." (s. 59-60)

Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja on yksityisetsivä, entinen poliisi Bernie Gunther. Saksalainen miljonäärimies palkkaa hänet etsimään varastettuja Cartierin timanttikäätyjä. Gunther alkaa penkoa miljonäärin perhe-elämää, joutuu kohtalokkaan naisen pauloihin ja ajautuu hankaluuksiin Gestapon kanssa. Juonessa riitti imua ja jännitettä, ja pidin myös kirjan hirtehisen synkästä huumorista. Kirjan pääpaino on rikoksen selvittelyssä, mutta melko paljon juoneen on otettu mukaan myös kaupungin painostavaa natsitunnelmaa ja juutalaisten koko ajan huononevaa asemaa. Gunther suhtautuu vallitsevaan tilanteeseen kyynisen toteavasti. Hän ei ole mikään vastarintaliikkeen mies muttei myöskään kiihkeä natsiaatteen mies. Gunther tekee tervehdyksen, koska on niin on parempi hänen turvallisuutensa kannalta. Kirja etenee Guntherin persoonan varassa, ja onneksi hänen hahmonsa kesti tämän oikein hyvin.

Liekit Berliinissä oli oikein hyvä sarja-avaus, ja kirjan loppu oli niin mustanpuhuva (mentiin jopa ehkä uskottavuuden rajamailla), että odotan mielenkiinnolla, mitä onkaan luvassa seuraavissa osissa. Annan kirjalle 3 Goodreads-tähteä, ja aion jatkaa lupaavan oloisen sarjan parissa. Sarjan kolmososa Saksalainen sielunmessu ilmestyy syksyllä, joten sitä odotellessa on hyvin aikaa lukea viime vuonna ilmestynyt Kalpea rikollinen.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Luettua elämää, Kirsin kirjanurkkaLukuneuvoja ja Kirjakolo.
Kirjan tietoja:
Philip Kerr: The March Violets (1989)
Suomennos Jukka Jääskeläinen
Atena, 2012
304 sivua

25. heinäkuuta 2014

Orhan Pamuk: Istanbul - muistot ja kaupunki

Orhan Pamukin Istanbul - muistot ja kaupunki (Tammi, 2010) vie lukijansa retkelle kirjailijan lapsuusmuistoihin ja Istanbulin kaupungin historiaan. Huomasin lukiessani oman ennakkoasenteeni kirjaa kohtaan: odotin, että nyt pääsen hekumoimaan tarunhohtoisen Istanbulin jännittävällä menneisyydellä Nobel-kirjailijan kyydissä. Näinpä ei käynytkään, vaan Pamukin Istanbul-muistoilla on jalat tiukasti kiinni nykyisyydessä, ja menneitä loiston päiviä tarkastellaan lähinnä surumielisesti nykyhetkestä käsin. Romantisoidun Istanbul-hehkutuksen puuttuminen tosin taitaa olla vain plussaa tälle kirjalle.
"Istanbulissa historiallisia muistomerkkejä ei suojella samalla tavalla kuin museoissa, niillä ei ylpeillä  eikä niitä panna näytteille siten kuin länsimaisissa suurkaupungeissa, jotka ovat säilyneet suurten tuhoutuneiden imperiumien jäljiltä. Niiden keskellä vain eletään. Se on viehättänyt suurestikin länsimaisia matkakirjailijoita ja turisteja. Mutta kaupungin tuntosarvet muistuttavat sen herkille asukkaille, että menneisyyden voima ja rikkaus on kadonnut sen kulttuurin mukana ja että nykypäivä on niin köyhä ja sekava ettei sitä voi edes verrata menneeseen. Lian, pölyn ja kuran keskelle hylätyt ja ympäristöönsä sopeutuneet rakennukset eivät ole jättäneet jälkeensä edes iloa ylpeillä niistä, kuten eivät jättäneet lapsuuteni perä perää palaneet palatsitkaan." (s. 138)

Kirja ei ole mikään kronologinen esitys Istanbulin tai Pamukin historiasta, vaan aika sillisalaattimainen kokonaisuus, jossa kaupungin ja sen nykyisin kuuluisan asukkaan historia kulkevat limittäin ja lomittain, pompahdellen aiheesta toiseen. Pamukin omien muistojen kautta hahmottuu varakkaan kaupunkilaisperheen elämä lapsen silmin. Isän epäonniset bisneskokeilut, tiivis perhe-elämä Pamuk-talossa, kaupunkiin tutustuminen, koulumuistot lintsaamisineen, ensirakkaus, omien kiinnostuksenkohteiden etsintä... näinkin tavallisten asioiden kautta lukija pääsee kurkistamaan erilaiseen kulttuuriin, jossa ollaan idän ja lännen välimaastossa. Pamuk kietoo kotikaupunkinsa (kulttuuri)historiaa taitavasti omiin lapsuusmuistoihinsa. Esimerkiksi perheen autoajelut 1950-luvun Bosporin rannoilla toimivat aasinsiltana länsimaisiin taiteilijoihin, jotka ovat taiteessaan kuvanneet Bosporin maisemia.

Lueskelin kirjaa hitaasti, luvun tai kaksi päivässä, mutta tälle kirjalle pätkissä lukeminen sopi mielestäni hyvin - eikä se tarkoita, että kirja olisi ollut huono. Aivan niin vetävä kirja ei ollut kuin ennakkoon odotin, mutta kirja tarjosi mielenkiintoisen nojatuolimatkan Istanbulin kulttuuriin ja porvarismaailmaan. Istanbul - muistot ja kaupunki ei onneksi ollut suoraviivainen 'näin minusta tuli kirjailija' -muistelmateos, vaan kohtuullisen kiehtovassa muodossa oleva kulttuuripainotteinen tietoannos idän ja lännen portista. Kirjan plussapuoliin lukeutuvat myös lukuisat mustavalkoiset kuvat, joista osa on Pamukin perheen albumeista:

Kirja jatkaa Keltaista kesääni, joka on käynnistynyt Opuscolo-blogista. Saan kirjasta myös haastepisteen Nobel-haasteeseen, ja Kirjabingosta ruksaan ruudun 'tositarinaan perustuva' - BINGO!
Vaakarivistä tulee neljäs bingoni. Lukuaikaa on vielä viikko jäljellä, mutta olen melkein varma, että kesän bingoiluni ovat tässä. Ehkä jokin yksittäinen ruutu saattaa täyttyä, mutta lisäbingoihin en enää usko. Bingorivi muodostuu kirjoista:

'dekkari' - Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä
'palkittu kirja' - Colm Tóibín: Brooklyn
'kannessa eläinkuva' - Jonathan Carroll: Naurujen maa
'tositapahtumiin perustuva' - Orhan Pamuk: Istanbul
'kannen perusteella valittu' - Jani Kiiskilä: Ikioma Itämeri

ja näistä valitsen rivin parhaaksi Jani Kiiskilän Ikioma Itämeri -kirjan, joka tarjoaa tietoa ja luonnonsuojelunäkökulmaa kauniissa paketissa.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Booking it some more ja Kattona taivas. Kiiltomato-verkkolehden juttu kirjasta.
Kirjan tietoja:
Orhan Pamuk: İstanbul - Hatıralar ve Şehir (2003)
Suomennus Tuula Kojo
Tammi, 2010
497 sivua + hakemisto

22. heinäkuuta 2014

Yann Martel: Beatrice ja Vergilius

Kirja, jonka sisältö menee kirjallisen kikkailun puolelle. Siinäpä lyhyesti mietteeni Yann Martelin Beatrice ja Vergilius (Minerva, 2014) -kirjasta. Ensimmäisellä sivulla käy selväksi, että kirjan päähenkilö on kirjailija nimeltä Henry. Saahan sitä toki valita päähenkilönsä ammatiksi mitä haluaa, mutta jos kirjan alkutilanteena on, että kirjailija kokee luomisen tuskaa ja tulee romaaninsa kanssa teilatuksi kustantajan tarjoamalla lounaalla, tulee minulla ensimmäisenä mieleen, että aika vähän on ollut mielikuvitusta pelissä. Kirjallisissa piireissä liikutaan tämänkin jälkeen, sillä kirjailija-Henryyn ottaa yhteyttä eläintentäyttäjä-Henry, jolla on luomisentuskaa näytelmänsä kanssa. Näytelmän päähenkilöinä ovat kirjan kannessakin olevat eläinhahmot Beatrice ja Vergilius.
"VERGILIUS: Ajattelin uskoa.
BEATRICE: Ajattelitko?
VERGILIUS: Minun mielestäni usko on kuin oleskelisi auringossa. Kun olet auringossa, voitko olla huomaamatta varjoa? Voitko ravistaa pois pimeän, joka aina riippuu sinussa kiinni, aina sinun muotoisenasi, kuin jatkuvana muistutuksena sinusta itsestäsi? Et voi. Varjo on epäily. Ja se kulkee mukanasi kaikkialle niin kauan kuin olet auringossa. Ja kukapa ei haluaisi olla auringossa?" (s. 112)

Melko erikoisen näytelmän ympärillä pyöritään koko loppukirja. Siinä vaiheessa, kun aasi ja apina keskustelivat päärynän olemuksesta jokusen sivun verran, kirja vaikutti lähinnä hämmentävältä ja luin sen loppuun pelkästään nähdäkseni, mitä ihmettä hedelmäanalyysista kehkeytyy. No, mitään kaunista eläintarinaa ei kehkeytynyt, vaikka alun karu kirjailijakohtalo vaikuttikin sympaattiselta.

Syvällistä vai tekotaidetta? Enpä tiedä, mutta ei tästä minun lempikirjani tullut. Annan kirjalle kaksi Goodreads-tähteä, koska kirja onnistui ottamaan erikoisen lähestymistavan historiallisesti tärkeään aiheeseen. Suosittelen kirjaa, jos haluat lukea jotain muuta kuin tusinahömppää. Hellepäivinä tosin ottaisin uimarannalle jonkin muun kirjan.

Saan kirjasta pitkästä aikaa haastepisteen Mikä minusta tulee isona -haasteeseen, sillä eläintentäyttäjän ammatti on kirjassa kohtuullisen runsaasti esillä.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Mari A:n kirjablogi, Ajatuksia kirjamaasta ja Mummo matkalla.
Kirjan tietoja:
Yann Martel: Beatrice and Virgil (2010)
Suomennos Torsti Lehtinen
Minerva, 2014
212 sivua

20. heinäkuuta 2014

2 x historiallinen dekkari: J. Heino: Kello & G. Leoni: Mosaiikkimurha

Niputan pari lukemaani historiallista dekkaria yhteen postaukseen eli lyhytarviota pukkaa kirjoista: Jyrki Heinon Kello (Schildts & Söderströms, 2014) ja Giulio Leonin Mosaiikkimurha (Otava, 2007).

Kello jatkaa luutnantti Carl Wennehielmin seikkailuista kertovaa sarjaa, jonka aloitti Kellari. Sarja sijoittuu 1700-luvun lopun Turkuun (tosin Kellossa mentiin jo vähän muuannekin). Pidin Kellarista kovasti, ja aloittelin Kelloa korkein odotuksin. Niille ei tullut katetta, sillä en tavoittanut uutuudesta samanlaista viehättävää Turku-tunnelmaa kuin esikoisesta. Sen sijaan kirjassa lähdettiin pienelle maaseutumatkalle, joka eteni hidastempoisesti aivan kuten kirjan tarinakin. Tarinassa luutnantti saa tehtäväkseen selvittää sota-aikana kadonneen majurin kohtaloa. Tämä ei ollut erityisen mieltä kutkuttava mysteeri, ja kun siihen liittyi luentomaisia selostuksia historiasta, niin lopputulos ei ollut laisinkaan niin vetävä kuin Kellarissa. Kirja parani loppua kohden, mutta Goodreads-tähdet jäävät tällä kertaa vain kahteen. Kirjan kantta sen sijaan kehun - se on erittäin tyylikäs.

Giulio Leonin Mosaiikkimurhassa rikosta ratkoo itse runoilija Dante Alighieri. Olen joskus aiemmin sivuuttanut tämän kirjan sillä perusteella, että Dante poliisinhommissa kuulosti kehnolta idealta. Päätin kuitenkin kokeilla kirjaa, sillä arvelin, että tämä voisi olla kiva kesädekkari. Edes kesähelle ei kuitenkaan peittänyt sitä seikkaa, että Mosaiikkimurha oli aika kepoinen dekkari, joka tuntui ratsastavan kuuluisalla päähenkilöllään. Dante oli kirjassa yllättävän aggressiivinen persoona, joka säännöllisin väliajoin haluaa viedä henkilöitä kidutettavaksi - runollinen ylevyys oli aika kaukana hänen toimistaan. Kidutuskammioon asti ei kirjassa silti päästy. Miinusta kirjalle tulee siitä, että kohtuullisen kuluneet temppeliherrat oli laitettu juoneen mukaan. Hyvää kirjassa oli historiallinen firenzeläistunnelma, joka ei mennyt luennoinnin puolelle. Luin kirjan loppuun, mutta melkeinpä voisin sanoa, että parasta tässäkin kirjassa oli kansi. Goodreads- tähtiä irtoaa yksi.

Kirjabingo edistyy ruutuihin 'kotimainen' ja 'historiallinen' - BINGO!


Pystybingo muodostuu ruuduista:
'historiallinen' - Giulio Leoni: Mosaiikkimurha
'kannen perusteella valittu' - Jani Kiiskilä: Ikioma Itämeri
'pokkari' - Boel Westin: Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä
'kotimainen' - Jyrki Heino: Kello
'yli 500 sivua' - Donna Tartt: Pieni ystävä

Donna Tarttin kirjan valitsin jo vinorivin huipuksi, joten tästä bingorivistä nostan parhaimmaksi pokkarin eli Westinin Tove Jansson-elämäkerran. Erittäin näyttävä pokkari, jossa on hieno sisältö.

Goodreads: Kello saa 2 tähteä ja Mosaiikkimurha 1 tähden.
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja
Muualla verkossa: Kello-kirjaa on luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Hemulin kirjahylly ja Kirjasähkökäyrä. Giulio Leonin kotisivut.
Kirjojen tietoja:
Jyrki Heino: Kello eli selonteko tapahtumista, jotka käynnistyivät, kun luutnantti Carl Wennehielm alkoi tutkia Kustaa III:n sodassa taistelleen majurin katoamista
Päällisen suunnittelu Anders Carpelan
Schildts & Söderströms, 2014
296 sivua

Giulio Leoni: I delitti del mosaico (2004)
Suomennos Leena Taavitsainen-Penttilä
Otava, 2007
329 sivua

17. heinäkuuta 2014

Doris Lessing: Parempien ihmisten lapsi (Martha Quest #1)

Doris Lessingin Parempien ihmisten lapsi (Otava, 1995) on yksi tämän kesän hienoista kirjalöydöistäni. Kirja aloittaa viisiosaisen Väkivallan lapset -sarjan, joka kertoo brittiläisen siirtomaaperheen tyttären Martha Questin tarinan. Otin kirjan kokeeksi lainaan, ja Martha Quest valloitti minut kertaheitolla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan alle, ja tapahtumapaikkana on Afrikan Etelä-Rhodesia (nyk. Zimbabwe). Martha Quest on tarinan alussa 15-vuotias, ja lukija pääsee seuraamaan hänen varttumistaan nuoreksi naiseksi.
"Kaikesta tästä huolimatta hän lihoi, sillä joskaan hän ei syönyt, hän joi kuten kaikki muutkin. Nielaistuaan kiireesti ensimmäisen ryypyn piristyäkseen työpäivän jälkeen hän joi tasaisesti koko illan ja palasi kotiin pikkutunneilla ellei aivan humalassa niin ainakin pienessä hiprakassa. Hän teki vain sitä mitä kaikki muutkin tekivät, ja jos joku olisi sanonut hänelle: - Elät voileivillä, kutsujen välipaloilla ja alkoholilla, nukut kolme tuntia yössä, hän olisi luultavasti saanut vaivansa palkaksi kummastuneen ja mitään käsittämättömän katseen, sillä tämä ei vastannut Marthan omaa mielikuvaa elämästään. Se oli kohisevaa ihanaa toiminnan ryöppyä, joka tosin juuri nyt oli väsähtämässä." (s. 145)

Kirjan alussa Martha vaikuttaa itsenäiseltä, ajattelevalta naisenalulta, joka pohtii vanhempiensa suhdetta ja elämää sekä omaa tulevaisuuttaan. Ystävänsä kautta Martha saa työpaikan läheisen kaupungin asianajotoimistosta. Kaupunkiin muutettuaan itsenäisyyden vaikutelma karisee jonnekin, ja Martha osoittautuu vaikutuksille alttiiksi, kun kaupungin humu vetäisee hänet mukaansa. Kirjan alussa Martha "kadehti Jossia miltei katkeruuteen asti, sillä Joss tiesi tarkalleen mitä halusi ja kuinka sen saavuttaisi", mutta varmuutta omista tavoitteistaan Martha ei tämän kirjan puitteissa saavuta. Mitään erityisen ikävää ts. inhorealistisia vaikeuksia kirjassa ei Marthan eteen tule, hän vain ajelehtii seurapiirielämässä eteenpäin, kokeillen siipiään työssä ja rakkaudessa.

Marthan tarinan kautta piirtyy jonkin verran kuvaa brittien siirtomaaelämästä. Valkoisten ja mustien välisiä valtasuhteita käsitellään hienovaraisesti muutaman sivulauseen verran. Tuleva sota vilahtelee ihmisten mielissä, mutta tässä kirjassa se on vain kaukainen pilvi taivaanrannassa. Pidin siitä, että Marthan elämä on kirjassa etusijalla, ja sitä Lessing kuvaa taidolla. Mitään ei alleviivata tai julisteta. Sen sijaan lukija saa itse huomata miten hapuilevaa Marthan elämä on. Hapuilu käy ilmi Marthan suhteissa kirjan miespuolisiin henkilöihin - lapsuudenystävä Joss yrittää opastaa Marthaa aatteellisesti, kaupunkilaistuttava Donovan huolehtii ulkonäköasioista ja oikeista tuttavista - ja jään mielenkiinnolla odottamaan, kasvaako Marthasta sarjan kuluessa vankasti omilla jaloillaan seisova nainen vai ei. Sarjan seuraava osa Hyviin naimisiin odottelee jo lukupinossa.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Nenä kirjassa ja Illuusioita.
Kirjan tietoja:
Doris Lessing: Martha Quest (1964)
Suomennos Heidi Järvenpää
Otava, 1995 (toinen painos)
319 sivua

15. heinäkuuta 2014

Syksyn 2014 kirjauutuuksia OSA 2

Syksyn kirjallisia uutuuksia - mikä herätti kiinnostukseni? OSA 2, olkaa hyvät. OSA 1 löytyy täältä.

Like
Pérez-Reverte, Arturo: Kärsivällinen tarkka-ampuja. Like, lokakuu 2014.
Suosikkikirjailijaltani tulee uusi suomennos, jonka tapahtumat sijoittuvat graffitien maailmaan. Tämä on pakko lukea. Toivon kirjan olevan parempi kuin edellinen suomennos Kohtalon tango.

Cronenberg, David: Consumed. Like, lokakuu 2014.
Mielikuvituksellinen mysteeritarina. Cronenberg tekee niin outoja leffoja, etten hämmästy, vaikken ymmärtäisi kirjasta mitään.

Vaughan, Brian K. : Saga. Like, syyskuu 2014.
Tästä sarjakuvasta olen lukenut positiivisia blogiarvioita. Eeppinen tieteisseikkailu.

Glen Duncan: Ihmissuden morsian. Like, syyskuu 2014.
Trilogian ensimmäinen osa odottaa lukemattomana kotihyllyssäni. En varsinaisesti diggaile kauhua, mutta jokin tuossa ensimmäisessä osassa kiehtoi. Eli ainakin sen voisin lukea syksyn mittaan.

Otava
Robert Galbraith: Silkkiäistoukka. Otava, elokuu 2014.
Cormoran Strike jahtaa säälimätöntä murhaajaa. Pidin sarjan aloitusosasta, joten tämäkin tullee luettua.

Siri Kolu: Me Rosvolat ja ryöväriliitto. Otava, elokuu 2014.
Rosvolat on minulla kuuntelupuuhia. Pari edellistä osaa odottaa kuunteluaan, joten tämä uutukainen taitaa olla ensi kevään autohittini.

Daniel Galera: Hyöky. Otava, syyskuu 2014.
Kirjailijaa mainostetaan Brasilian nykykirjallisuuden nuoreksi tähdeksi. Jos kirja ei ole liian kokeellista proosaan, saatan kokeilla tätä.

Paasilinna
Juha Flinkman, Petri Puromies: Vrouw Marian viimeinen matka. Paasilinna, elokuu 2014.
1770-luvulla uponnut alus löydettiin muutama vuosi sitten. Tämä voisi kenties olla hyvä lahjakirja joulua silmällä pitäen.

Schildts & Söderströms
Stephen Fry: Fryn aikakirjat. Schildts & Söderströms, elokuu 2014.
Muisteloita loistavan brittinäyttelijän opiskeluajoilta. Fry tapaa Hugh Laurien ja Emma Thompsonin - haluan tietää, miten se kävi!

Mehmet Murat Somer: Gigolomurha. Schildts & Söderströms, elokuu 2014.
Istanbuliin sijoittuva dekkari. Rikosta ratkoo tällä kertaa transvestiitti-amatöörietsivä.

Siltala
Leena Lander: Kuka vartijoita vartioi. Siltala, syyskuu 2014.
Kahden aikatason trillerimäinen romaani, jossa liikutaan Irlannissa.

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja. Siltala, elokuu 2014.
Klassikkosuomennos.

Tammi
Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat. Tammi, syyskuu 2014.
Keltaisen kirjaston kirjan tapahtumat sijoittuvat Grönlantiin. Sielun pimeyttä ja kasvutarina - ja paljon sivuja.

Kaari Utrio: Yksisarvinen. Tammi, elokuu 2014.
Uudistettu laitos menestyssaagasta, jossa liikutaan Euroopan syntyvaiheilla. Aika tutustua Utrioon, kun näitä alkaa ilmestyä jo toisina versioina?

Teos
Marjatta Levanto - Julia Vuori: Leonardo oikealta vasemmalle. Teos, syyskuu 2014.
Nuorten tietokirja Leonardo da Vincistä. Olen ikinuori (?), joten tämä on kirja minulle.

Ulla-Lena Lundberg: Metsästäjän hymy. Teos, lokakuu 2014.
Lukija viedään kallio- ja luolamaalausten maailmaan. Tämä voisi olla rauhallisten syysiltojen kirja.

WSOY
Aki Raatikainen: Luolamadonna. WSOY, syyskuu 2014.
Historiallinen seikkailuromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat 1600-luvulle.

Amy Tan: Ihmeiden laakso. WSOY, syyskuu 2014.
Kurtisaaneja 1900-luvun Shanghaissa. Tanin Ilon ja onnen tarinat oli mukava kirja, mutta sen jälkeen en ole häneltä tainnut lukea mitään.

Cormac McCarth: Kaikki kauniit hevoset. WSOY, syyskuu 2014.
Palkittua amerikkalaista proosaa, joka aloittaa (jälleen) uuden trilogian.

Poesia
Marguerite Duras: Nimetön intohimo. Poesia, lokakuu 2014.
Haastattelukirja juhlistaa Durasin 100-vuotis juhlavuotta.

******
Yhteensä 40 katalogeista poimittua kirjaa (osa 1 + osa 2). Aionko lukea kaikki syksyn mittaan? En. Luultavasta etenen kuten tähänkin asti, eli muutama uutuus putkahtaa blogiin, jos on tullakseen. Dekkareita ja jännitysromaaneja uutuusrintamalla riittää. Katalogeja selaillessa jäi fiilis, että lukusyksyn saisi täytettyä pelkästään niitä lukemalla. Ja kun katselen valitsemiani kirjoja, tuntuu, että taisin selailla katalogeja dekkaririllit päässä. Jäiköhän joku hyvä ei-dekkari dekkarin jalkoihin? Myöskään kovin raskas tai taiteellinen kirjallisuus - tai semmoisen mielikuvan itsestään antanut - ei jaksanut innostaa kesähelteiden keskellä.

Kirjallinen syksy näyttää kuitenkin jos ei nyt aivan supermielenkiintoiselta, niin sentään kohtuulliselta. Minulla tosin ovat kevään must-read kirjatkin vielä lukematta - eli Donna Tarttin Tikli ja Eleanor Cattonin Valontuojat. Olen säästellyt niitä syksylle. Milloin siis luen näitä syksyn uutuuksia...? Arghhh ja apu-a-a... taidanpa ottaa jonkun aikaa sitten ilmestyneen opuksen käteen ja lähteä rannalle lukemaan, ennen kuin uutuudet kaatuvat päälle.

13. heinäkuuta 2014

2 x bingokirja: romantiikka ja kaunis kansi

Kirjabingo on tähän asti edennyt osaltani omalla painollaan. Luetuista kirjoista olen saanut melko mukavasti rukseja bingoruudukkoon, vaikka en ole valinnut lukupinon kirjoja erityisesti bingoa silmällä pitäen. Ensimmäisen bingorivini sain edellisen postauksen yli 500 sivun kirjalla. Tutkailin viikolla bloggauspinon kirjoja ja bingoruudukon hajarukseja, ja totesin, että parilla täsmäiskulla pystyn varmistamaan pari uutta bingoa. Tokihan jo yhdellä rivillä pääsee mukaan haasteen loppuarvontaan, mutta minkäs teet, kun haaste on mukava ja bingoahneus iski. Täsmäiskun kohteena ovat ruudut 'romantiikka' ja 'kannen perusteella valittu'. Tämmöiset kirjat löytyivät ruutuihin kirjastokäynniltä - ja molemmissahan on oikein kiva kansi, mutta vain toinen edustaa love-osastoa:

Romantiikka: Rajaa Alsanea: Riadin tytöt (Atena, 2008)

Riadin tytöttöjen kannessa mainostetaan kirjaa lauseella 'Sinkkuelämää-bestseller Saudi-Arabiasta'. Näyttävän kannen ohella tämä vetävä lause lennätti kirjan lainauskoriini. Toisin kuin legendaarisessa Sex and the City -sarjassa, tässä kirjassa on vain häveliäitä viittauksia seksiin, eli kesyä kamaa esikuvaansa verrattuna. Kirja on kokoelma yahoo-sähköpostiryhmään lähetettyjä meilejä, joita enemmän tai vähemmän pöyristyneenä lukee 'koko' Saudi-Arabia. Meileissä tuntematon tyttö kertoo neljän yläluokkaisen ystävänsä (rakkaus)elämästä. Tyyli on tietenkin kevyt ja nokkela, ja pöyristyksen aiheena se, että naisten elämän kiemuroita tällä tavoin valotetaan kaikelle kansalle miesvaltaisessa yhteiskunnassa. Myöskään varakkaan yläluokan elämästä ei juuri tietoja rahvaalle tihku, joten siinäpä tirkisteltävää. Vai onko, näin länsimaisesta näkökulmasta?

"Gamra, Sadim, Michelle ja Lamis ovat eläviä esimerkkejä yhteiskuntamme ihmistyypeistä, vaikka monet eivät sitä suostu uskomaan tai ovat vain asialle sokeita. [...] Ehkä lukijat tulevat katuneeksi syntejään luettuaan niistä netissä. Ehkä he paikallistavat piilevät mätäpaiseensa ja käyvät puhkomaan niitä, kun mikroskooppini näyttää niistä kauhuesimerkkejä näissä kirjoituksissa. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että käsittelen kirjoituksissani ystävieni ongelmia, jotta niiden lukemisesta hyötyisivät nekin, jotka eivät ole kovin pitkällä elämänkoulussa tai rakkaudenkoulussa, jossa tyttökaverini ovat totisesti läksynsä lukeneet." (s. 55-56)

Kirjan parasta antia minulle oli kurkistus erilaiseen kulttuuriin: saudipoikien ja -tyttöjen rajattu kanssakäyminen, järjestetyt avioliitot, uskonnon kietoutuminen arkeen, naisten haaveilu täydellisestä avioliitosta. Kirjan tyyli on höyhenen kevyt, mutta se onnistuu välittämään häivähdyksen jostain erilaisesta. Kirjan meiliformaatti ei minua häirinnyt, mutta kerronnan viihdemäinen tyyli olisi voinut pureutua päähenkilöihin syvemmin ja perusteellisemmin. Nyt henkilöt jäivät ohuiksi, vaikka olivatkin sympaattisia. Kirja oli nopealukuinen, mutta mieluusti olisin lukenut tästä aiheesta vähän hitaampaakin tekstiä. Riadin tytöt toimi kahden tähden arvoisena kesäviihteenä.

Kannen perusteella valittu: Jani Kiiskilä: Ikioma Itämeri (Karisto, 2014)

Kiiskilän Ikioma Itämeri (Karisto, 2014) menee alaotsikkonsa mukaan Näkin kengissä pintaa syvemmälle kotoisaan Itämereemme. Lastenkirjoissa on usein taidokasta kansitaidetta, joten lähdin etsimään hienoa kantta kirjaston lastenosastolta. Ikioma Itämeri -kirja oli laitettu esittelyhyllyyn, ja kannen hämyinen tunnelma ja erikoinen kala-mikä-lie-hahmo kiinnitti oitis huomioni. Kirja tarjoaakin tietoannoksen Itämerestä mukavan veikeässä muodossa. Näkki-hahmo johdattelee lukijan meren pohjalle, eliöiden, hylkyjen ja jätteiden keskelle. Kirjan kuvitus koostuu piirros- ja valokuvista. Erittäin onnistunut kokonaisuus!
Valokuvien Itämeri näyttää samean sumealta. Näyttävän näköinen kirja ei saanut minua innostumaan sukellusretkistä, mutta 'tietoa' kyltein varustetut sivut antoivat näppäriä tietoiskuja pinnan alta:
Tekstiosuuksiin oli laitettu pientä huumoria mukaan. En tiedä, miten hyvin hauskuudet avautuvat lapsille, mutta esimerkiksi Näkin ja hiilijalanjälki-termin kohtaaminen oli aika hupaisa:

"Astuin proomun partaan ylitse ja näin pinnalta leijailevan sanomalehden. Se keikkui puolelta toiselle ja vajosi hitaasti. Luin lehden etusivulta otsikon:
- Vältä hiilijalanjälkeä.
Vilkaisin taakseni ja näin proomun kannalle seitsemän pientä hiilijalanjälkeä. Klups! Olin tuhoamassa Itämerta ja sotkenut vieläpä ahvenrouvan katon. Pyörähdin polvilleni ja konttasin takaisin proomun kannella. Luuttusin lahonneella rievulla tarkasti kaikki jälkeni pois." (s. 60)

Klups! Ihana kirja. Lukija: älä heitä veteen roskia.

Bingoruudukko näyttää tältä - ja hurraa, romantiikka toi minulle bingon, vaikkei tähdillä juhlittukaan:
Pystyrivin bingo muodostuu ruuduista:
'alle 200 sivua' - P. L. Travers: Maija Poppanen
'dekkari' - Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä
'fantasia' - Sergei Lukjanenko: Hämärän partio
'romantiikka' - Riadin tytöt
'kuuluu kirjasarjaan' - Kazuo Ishiguro: Yösoittoja

Bingorivin huippukirja oli fantasia - suosittelen (aloittamaan sarjan ensimmäisestä osasta).

Goodreads: Riadin tytöt saa 2 tähteä ja Ikioma Itämeri 3 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja
Muualla verkossa: Riadin tyttöjä on luettu mm. blogeissa Mari A:n kirjablogi, Luettua, Kirjoista ja Kirjavinkit. Itämeri-kirjaa on luettu Kirjavinkeissä.
Kirjojen tietoja:
Rajaa Alsanea: Banat al-Riyad (2005)
Suomennos Sampsa Peltonen
Atena, 2008
265 sivua

Jani Kiiskilä: Ikioma Itämeri. Näkin kengissä pintaa syvemmälle
Kuvitus Tiina Miettinen, Maija Huttunen ja Juho Jalagin
Karisto, 2014
89 sivua

10. heinäkuuta 2014

(BINGO!) Donna Tartt: Pieni ystävä

Paljon piti sivuja käännellä Donna Tarttin loisteliaan Jumalat juhlivat öisin -esikoisen (WSOY, 1993) jälkeen, ennen kuin uskaltauduin lukemaan Pienen ystävän (WSOY, 2003/2014). Pieni ystävä ilmestyi kymmenen vuotta esikoisen jälkeen, ja kun korviini kuului ei-niin-ihastuneita kommentteja, unohdin koko kirjan ja jätin sen kylmästi lukematta. Tänä keväänä ilmestyi Tarttin uusimman romaanin Tiklin (WSOY, 2014) suomennos, ja sen vanavedessä kauppoihin ilmaantui näyttäväkantinen pokkaripainos Pienestä ystävästä. Kun pokkaripainoksen sai edulliseen hintaan nettikaupan tarjouskampanjasta, päätin, että kokeillaanpa. Jumalat-kirja on painunut hienona lukuelämyksenä muistojen hämärään, joten lomareissulla pystyin aloittamaan Pientä ystävää avoimin mielin ilman jatkuvaa vertailua esikoiseen.

Taisin lukea kirjan juuri oikeaan aikaan, sillä hämmästyksekseni pidin siitä erittäin paljon. Mietiskelin tähtiä, ja päädyin siihen, että aivan kuten Jumalat juhlivat öisin, myös Pieni ystävä on minulle viiden tähden kirja. Kirjat ovat sisällöltään erilaisia, mutta molemmista sain voimakkaat lukuelämykset. Pienen ystävän kohdalla ymmärrän myös ne ei-niin-ihastuneet kommentit, sillä haluan liittää viiden Goodreads-tähden perään huomautuksen: viisi tähteä sarjassa 'kirjat, joissa juonellisesti ei päädytä juuri mihinkään, mutta joissa on upea tunnelma ja hieno kerronta'.
"Allison ilmestyi taas ovelle. Hän vilkaisi nopeasti äitiin, varmistaakseen ettei tämä katsonut, ja sanoi sitten Harrietille äänettömästi suutaan aukoen: Tänään on Robinin syntymäpäivä.
    Harrietin silmät räpsähtivät. Totta kai: miten hän oli voinut unohtaa? Robinin toukokuinen kuolinpäivä yleensä laukaisi tuollaisen: itkunpuuskat, selittämättömät paniikkikohtaukset. Muutama vuosi sitten tilanne oli kehittynyt niin pahaksi, ettei äiti ollut voinut poistua talosta osallistuakseen Allisonin kahdeksannen luokan päättäjäisiin. Mutta sen vuoden toukokuussa päivä oli tullut ja mennyt ilman välikohtauksia."

Pienen ystävän päähenkilö on 12-vuotias Harriet. Hänen veljensä Robin surmattiin julmasti Harrietin ollessa vauva. Kirjassa on käännetty Jumala juhlivat öisin -kirjan perusasetelma nurin niskoin: siinä missä Jumalat-kirjassa tutkittiin, miten murhan tekijän tietäminen vaikuttaa pieneen yhteisöön, Pienessä ystävässä näkökulmana on, kuinka se, ettei tekijää tiedetä, vaikuttaa perheyhteisöön. Kirjassa kuvataan Harrietin kesää, jolloin hän päättää kostaa veljensä kuoleman. Koston kohteeksi valikoituu lapsen päättelytaidolla vankilamenneisyyden omaava, huumekoukussa oleva Danny, ja koston välineenä on itse luonto. Tapahtumat sijoittuvat Mississipin hehkuvan auringon alle, ja koko kirjaa kantava voima on Harriet - Tarttin lapsihahmo on todella hieno. Outo, älykäs, aloitekykyinen, jopa pelottava.

"Kauhusta jäykkänä hän makasi kyljellään ja tuijotti pilkkopimeälle ajotielle. Miten pitkään hän joutuisi makaamaan siinä? Jos häntä alettaisiin etsiä, hänen olisi pakko ryömiä syvemmälle talon alle, eivätkä tulimuurahaiset olleet pahimpia, ampiaiset rakensivat pesiään talon alle, samoin haisunäädät, hämähäkit ja kaikenlaiset jyrsijät ja matelijat, ja sairaat kissat ja vesikauhuiset opossumit raahautuivat sinne kuolemaan; Sam Rebus -niminen musta mies, joka korjasi lämpökattiloita, oli päässyt lehden etusivulle löydettyään ihmisen pääkallon vain muutaman korttelin päästä, Main Streetiltä Marselles-nimisen uusklassisen kaupunkitalon alta."

Minulla ei ollut kiire mihinkään, kun luin Pientä ystävää. Aurinkotuolissa on leppoisaa lueskella, ja Pienelle ystävälle se oli vain eduksi. Rauhallisessa mielentilassa minulla oli aikaa odotella, kuinka Tartt punoi tarinaansa hitaasti eteenpäin, kehitteli henkilöhahmojaan ja loi tihenevää tunnelmaa kirjan sivuille. Kirjan keskivälin jälkeen mukana oli pari erittäinkin jännittävää kohtausta. Tartt on taitava kertoja, ja pidin siitä, miten luonto ja sen eläimet nousivat esille läpi kirjan. Luontokuvaus ei ollut ylitsevuotavaa hehkutusta, vaan minun makuuni sopivan hillittyä. Pidin myös perhesuhteiden kuvauksesta, ja siitä, että juoneen oli otettu mukaan hieman huumejuttuja ja roskaväki vastaan paremmat ihmiset -asetelmaa. Pikkukaupungin kesän hehku oli vahva, ja minä lukijana nautiskelin. 

En aio odottaa kymmentä vuotta, ennen kuin uskallan aloittaa Tiklin lukemisen.

Kirjassa on sivuja reilusti yli 500, joten saan ensimmäisen BINGOni:
Vinobingo muodostuu ruuduista:

'alle 200 sivua' - P. L. Travers: Maija Poppanen
'palkittu kirja' - Colm Tóibín: Brooklyn
keskiruutu
'lainattu kirja' - Robert Wilson: Mitätön murha Lissabonissa
Tarttin Pieni ystävä eli ko. postaus.

Bingorivin kirjoista voin todeta, että Pientä ystävää lukuun ottamatta lukutunnelmat ovat liikkuneet välillä heikko - keskinkertainen. Lukukesäni on ollut hyvä, mutta sen heikkoja hetkiä näköjään keskittyi ensimmäiseen bingoriviin.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa KriitikkoMarko ja Pilvien tarkkailuun.
Kirjan tietoja:
Donna Tartt: The Little Friend (2002)
Suomennos Eva Siikarla
WSOY, 2014 (2003)
799 sivua (pokkaripainos)

9. heinäkuuta 2014

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri

Marian Keyesin Mercy Closen mysteeri (Tammi, 2013) yllätti minut mieluisasti. Keyesiä en ole lukenut aiemmin, mutta ajattelin kokeilla lomareissulla jotain itselleni uutta, ennakolta vähän kevyempää kirjailijaa. Ja minähän viihdyin oikein mainiosti Mercy Closen mysteerin ja Helen Walshin seurassa. Kirjan päähenkilö ja kantava tekijä on Helen Walshin persoona, joka valloitti minut täysin. Helen on moninaisten ammattikokeilujen jälkeen yksityisetsiväksi päätynyt sinnikäs nainen, joka saa kokea Irlannin laman seuraukset karvaasti.

"Tilanne sen kuin huononi. Kaapelitelkkarini suljettiin, ja sain tyytyä surkeaan maanpäälliseen tarjontaan. Minulla ei enää ollut varaa jätehuoltomaksuihin, joten oli pakko kokea se hirvittävä nöyryytys, että jouduin kuljettamaan roskani äidin ja isän luokse. Oikeuskäsittelyni päivämäärä tuli ja meni, mutten nähnyt mitään syytä mennä paikalle.
    Kymmenen päivää sitten tapahtui taas uusi katastrofi, kun postiluukusta tipahti viimeinen maksuvaatimus sähkölaskusta. Jollen suorittaisi sitä viikon sisällä, sähköt katkaistaisiin. Päätin uhmakkaasti, että tulisin toimeen ilmankin; oli kesä, joten en tarvinnut lämmitystä enkä valoja, ja ruokaa en laittanut ikinä. Voisin käydä kylmässä suihkussa, eikä edes jääkaappi ollut välttämätön." (s. 131)

Helenin bisnes ei luista, asunto menee alta, ja lopulta Helenin on pakko muuttaa asumaan takaisin vanhempiensa hoteisiin. Masennus uhkaa iskeä päälle, mutta äärimmäisessä hädässään Helen päättää hyväksyä ex-poikaystävän kautta tulevan toimeksiannon etsiä yön yli (!) kadoksissa ollutta takavuosien poikabändisuosikkia Waynea. Aineksia kirjassa totisesti riittää,  ja edellä mainittuihin voi vielä lisätä Artien, joka on Helenin namuinen, eronnut poikaystävä. Artiella on kolme lasta ex-vaimonsa Vannien kanssa, ja kaiken muun ohella Helen pähkäilee suhdettaan tähän 3+1 -yhdistelmään. Kirjalla on mittaa yli 400 sivua, ja jossain parin sadan sivun paikkeilla mietin, mahtaako juoni kantaa loppuun asti vai leviääkö lupaavan tuntuinen tarina käsiin, kun lankoja on liikaa, mutta onneksi näin ei käynyt. Ehkä jotain olisi voinut ottaa sivumäärästä pois, mutta kokonaisuus pysyi lapasessa näinkin.

Pidin Helenistä ja pidin kirjasta. Helen ei helpolla luovuta missään asiassa, se on sanottava. Tosin asia voidaan ilmaista myös näin: "Rachelin mukaan olen epänormaalin, lähes psykoottisen uppiniskainen luonne" (s. 42). Kirjan kerrontatyyli on kevyt, muttei liian pirtsakka. Mitään hönttejä muoti- tai meikkijuttuja kirjassa ei ollut (ennakkoluuloisesti karsastan näitä ja pelkäsin, että näitä tulisi eteeni), sen sijaan sisustusasioita Helen pohdiskelee. Haluaisin erittäin mieluusti nähdä Holy Basilin maalit, joita Helen ihastelee Waynen asunnossa: Kuolio, Ahdistus, Kuollut valas, Haava, Rappio. Pidin myös siitä, että kirjassa käsitellään oikeasti vaikeita asioita kevyellä tyylillä. Talouslama ja masennus eivät mene inhorealismin puolelle, mutta niiden tummempia puolia tuodaan silti esille. Eli ei tämä kirja mitään huttuhöttöä ole, vaan viihdyttävyyden alla on vakaviakin aiheita.

Kirjassa on jonkin verran takaumia, joiden kautta käydään läpi Helenin aiempia vaiheita. Aasinsillat eivät aina täysin sujuvasti toimineet, sillä juoni tuntui paikoin katkonaiselta, kun yhtäkkiä hypättiin luvun ajaksi jonnekin menneisyyteen. Mutta tämä on pieni miinus muutoin hyvässä kokonaisuudessa. Mukavan viihdyttävä Mercy Closen mysteeri saa minulta 4 tähteä, ja Marian Keyesia voisin lukea jatkossa lisääkin.
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Narseskan kirjanurkkaus, Pieni lukupäiväkirja ja Kirjavinkit.
Kirjan tietoja:
Marian Keyes: The Mystery of Mercy Close (2012)
Suomennos Liisa Laaksonen
Tammi, 2013
437 sivua

7. heinäkuuta 2014

Syksyn 2014 kirjauutuuksia OSA 1

Helle on tainnut sekoittaa kirjabloggaajan pään, sillä sain idean tutkailla syksyn kirjakatalogeja. Mikä siellä minua kiinnostaa, kiinnostaako mikään? Kirjakatalogit eivät ole minua aiemmin suuremmin houkutelleet, kun mieluummin bongailen luettavaa rennosti kirjaston hyllyistä, blogeista ja ties mistä. Mutta lomalla on aikaa puuhata kaikkea uutta ja jännää, joten sukelsinpa kirjakatalogeihin (!). Sitä en uskalla luvata, että esille pompahtaneet teokset ilmaantuvat blogiini postausten muodossa.

Huomasin heti kättelyssä, että katalogeja on niin paljon, että osa jää toiseen postaukseen. Tässä OSA 1:

Jalava:
Jean-Claude Mézières – Pierre Christian: Muistoja tulevaisuuksista. Avaruusagentti Valerianin seikkailuja. Jalava, elokuu 2014.
Luulen, että olen joskus lukenut tätä sarjakuvaa. Tässä albumissa palataan hahmojen menneisyyteen. Hahmot ovat minulle hämärän peitossa, mutta tätä tai sarjan jotain aiempaa osaa voisin kokeilla.

Ville Hänninen - Jussi Karjalainen: Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat. Jalava, syyskuu 2014.
Kirjassa on mukana mm. Tove Janssonin Garm-lehden piirroksia. Kuulostaa kiintoisalta näkökulmalta kotimaiseen sarjakuvaan ja piirrosten maailmaan.

Atena:
Philip Kerr: Saksalainen sielunmessu. Berlin Noir III. Atena, syyskuu 2014.
Minulla on lukupinossa Berlin Noir -dekkarisarjan avausosa, ja lyhyen selailun jälkeen se vaikuttaa lupaavalta. Jos se ei ole täysi floppi, aion jatkaa sarjan parissa.

Katalogin syysuutuudet ovat aikas sotapainotteisia, ja näin kesähelteellä en jaksa niistä intoutua. Ihminen sodassa -haasteeseen olisi materiaalia tarjolla yllin kyllin.

Avain:
Juha Järvelä ja Marko Vallittu: Komisario Palmun jäljillä. Avain, syyskuu 2014.
Sukellus kotimaisen klassikkokomisarion kirjalliseen ja elokuvalliseen maailmaan. Tykkään Palmu-kirjoista, ja leffaversiot ovat ehkä vieläkin parempia, joten tämä kiinnostaa.

Jukka Murtosaari: Kannen kuvitti.... Avain, lokakuu 2014.
Tietokirja kansikuvittajista. Kiinnostava aihe. Kansi on tärkeä juttu, jolla pystyy myymään minulle ainakin puoli minuuttia takakannen lukuaikaa.

Juri Nummelin ja Vesa Sisättö: Tolkienin elämä ja teokset. Avain, lokakuu 2014.
Taru Sormusten herrasta on The Book minulle, mutta siitä huolimatta tiedän hävettävän vähän Tolkienin elämästä. Nyt on oiva tilaisuus korjata sivistysaukko.

Bazar:
Katherine Pancol: Mimmit. Bazar, lokakuu 2014.
Synkkiä salaisuuksia Ranskan maaseudulla. Tätä voisin kokeilla, vaikka Pancolin eläimellinen trilogiakin on vielä lukematta. Tänä kesänä piti, mutta mutta...

Christian Rönnbacka: Rakennus 31. Bazar, syyskuu 2014.
Hautamysteeri Porvoossa. Kotimaista dekkaria luen liian harvoin, joten tällä voisin korjata sitä puutetta.

Gummerus:
Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli. Gummerus, syyskuu 2014.
Taas semmoisen sarjan osa, jonka pariin aikomukseni on ollut etsiytyä jo pitkään. Nyt ilmestyy kolmas osa Kvanttivaras-sarjaa. Eli aika lukea se ensimmäinen osa?

Sari Pullinen: Kohta kaikki alkaa. Gummerus, elokuu 2014.
Tämä voi joko kolahtaa minulle tai sitten ei. Avioliittojuttuja, valheita, rakkauden kaipuuta.

Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema. Gummerus, syyskuu 2014.
Pidin kirjailijan esikoisesta, joten hattukirja kiinnostaa. Noir on kait muotia, kun tämäkin on noir-henkinen dekkari.

Goliarda Spazienza: Elämän ilo. Gummerus, lokakuu 2014.
500 sivua kohuttua tekstiä Italiasta.

Christina de Stefano: Oriana Fallaci. Nainen ristitulessa. Gummerus, syyskuu 2014.
Monessa mukana olleen journalistinaisen elämäkerta.

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä. Gummerus, elokuu 2014.
Rakkaus ei katso aikaa -nuortensarjan päätösosa. Pakkohan tämä ihanuus on lukea.

Into
Pentti Haanpää: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja. Koonnut Martti Salminen. Into, lokakuu 2014.
Mestarinovellistin novelleja. Ehkä uskaltaisin kokeilla tätä, vaikka novellit eivät oikein aina ole minun juttuni.

Karisto
Belinda Bauer: Ruumis nro 19. Karisto, syyskuu 2014.
Piinaavaa jännitystä syysiltoihin.

Steven Daily: Johnny Depp. Karisto, syyskuu 2014.
Ihana J. Depp. Voisin kenties katsella vain kuvat tästä kirjasta.

Minerva
M. G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema. Minerva, elokuu 2014.
Kotimainen, tulevaisuuteen sijoittuva scifi-dekkari.

Pierre Lamaître: Näkemiin taivaassa. Minerva, lokakuu 2014.
Ranskalaista luokkayhteiskuntaa, sodanjälkeistä todellisuutta, dekkarimainen historiallinen romaani. Paljon hyviä aineksia, ja Concourt-palkittu teos.

Lars Petterson: Koutokeino, kylmä kosto. Minerva, elokuu 2014.
Ruotsin dekkariakatemian palkitsema kirja, jossa liikutaan saamelaisyhteisössä.

Puuh... tulipas pitkä lista. 20 kirjaa, ja ollaan vasta OSA 1:ssä. Onneksi tämä ei ole MUST READ -lista, vaan kiinnostuslista. OSA 2 luvassa piakkoin.

6. heinäkuuta 2014

Boel Westin: Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä

Tove Jansson on Muumien äiti. Siinäpä olemattomat ennakkotietoni, joiden pohjalta lähdin lukemaan Boel Westinin Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä (Schildts & Söderströms, 2013) -elämäkertaa. Kirja olikin oikea sivistysannos sen ohella, että se oli nautinnollinen lukuelämys. Ennen tarkempaa lukufiilistelyä suosittelen kirjaa kaikille, joita Tove Janssonin taide ja elämä vähänkään kiinnostavat. Ja totean myös, että voi kunpa olisin lukenut tämän ennen kuin kävin katsomassa Ateneumin Tove Jansson -näyttelyn, sillä olisin varmasti saanut näyttelystä enemmän irti kirjan lukemisen jälkeen.
"Sotavuosien aikaan Tove työskentelee ahkerasti, hellittämättä ja tuotteliaasti kuten aina. Syksyllä 1941 hän asettaa näytteille kuusi maalausta Taidehallin syysnäyttelyyn, ostaa sinikettupuuhkan ja piirtää sodan kauhuja Garmin joulunumeroon joulukuussa 1941. "Piirustustyötä on vaikka kuinka paljon", hän uskoutuu Evalle, ja erityisen kiireistä on syksyisin, kun on tehtävä kirjankansia ja kuvituksia, varsinkin joululehtiin. Tove kuvittaa muun muassa hiilihapollisen virvoitusjuoman mainoksen, piirtää kangasta, kuvittaa postikortteja, ja nyt häneltä tilataan ensimmäistä kertaa maalauksia julkisiin tiloihin." (s. 121)

Westinin elämäkerrasta nousi minulle esille kaksi asiaa: se, miten hieno ihminen Tove Jansson oli ja miten monipuolisen uran hän teki. Ateneumin näyttely toki kertoi osaltaan Janssonin taiteesta, mutta Westinin kirja kävi läpi Janssonin työtä kronologisesti tavalla, joka aukaisi silmäni kunnolla hänen upealle uralleen. Muumit ovat kaikkien tiedossa, mutta sen lisäksi maalauksia, aikuistenkirjoja, piirrostöitä... Westinin kirjassa on paljon valokuvia ja piirroksia, ja osa näistä on värillisissä kuvaliitteissä. Kuvia katsellessa oli mukava muistella Ateneumin näyttelyä, jossa esimerkiksi oli laajalti esillä Garm-lehteen tehtyjä kansikuvia. Näihin kiinnitin jo näyttelyssä huomiota, ja nyt uudestaan kirjan sivuilla. Miten rohkeasti Jansson ottikaan kantaa sotapolitiikkaan!

Elämäkerta valottaa jonkin verran Toven perhetaustaa ja yksityistä elämää, mutta keskittyy selkeästi hänen taiteeseensa: kuviin ja sanoihin. Pidin tästä painotuksesta, sillä Tove Janssonin taide on mielestäni kiinnostavampaa kuin yksityiselämän pikkutarkat tiedot. Janssonin yksityisestä puolesta käy silti ilmi hänen itsenäinen luonteensa. Oma tahto ja oma vapaus olivat hänelle tärkeitä, ja kunnioitettavan vakaasti hän seisoi omien (taiteellisten) näkemyksiensä takana.

Westinin kirjoitustyyli on erittäin lukijaystävällinen, ja Tove Janssonin elämäntarina soljuu sujuvasti eteenpäin. Kirjan lopussa on luettelo lähteistä, viitteistä ja tutkimustyön aineistosta. Westin on saanut käyttää materiaalinaan Janssonin yksityistä arkistoa, ja se näkyy myönteisesti kirjan sisällössä. Elämäkerta sisältää esimerkiksi otteita Janssonin kirjeenvaihdosta ja muistikirjoista. Tove Jansson tuodaan kirjan sivuilla todella lähelle lukijaa, ja tekstiä olikin nautinnollista lukea. Aivan kuin olisin päässyt kurkistelemaan Janssonin ateljeehen, työn äärelle.

Luin samoihin aikoihin kirjan kanssa uusinta Mondo-lehteä (numero 6-7/2014), ja siellä oli Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi mukana novelli Suuressa Phoenixin kaupungissa (julkaistu Reilua peliä -kirjassa, WSOY 1989). Janssonin aikuiskirjallisuus ei ole minulle tuttua, mutta tässä novellissa oli tavoitettu jotain matkustaminen olemuksesta: sattumukset voivat olla niitä aivan erityisempiä matkakokemuksia, mutta ne ovat semmoisia vain sattumalta koettuina. Erittäin osuva novellivalinta matkalehteen.
Lukemani painos on pokkari, joten Kirjabingo saa jälleen uuden merkinnän. Ensi viikolle uskallan lupailla bingoa. :)
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma (heräte)ostos. Mondo-lehtikin on oma ostos.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Le petite lectrice ja Kirjakirppu.
Kirjan tietoja: 
Boel Westin: Tove Jansson: Ord, bild, liv (2007)
Suomennos Jaana Nikula
Schildts & Söderströms, 2013
455 sivua + kronologia, lähteet, viitteet

5. heinäkuuta 2014

Ellery Queen: Salaperäiset varoitukset

Ellery Queenin nimi palautui kesän alussa mieleeni Jokken kirjanurkan bloggauksesta, joka käsitteli Kymmenes rikos -kirjaa. Muistini mukaan pidin Queenin salapoliisimaisista kirjoista nuoruudessani, ja lomareissulla (kohteena lämmin Samos) minulle tarjoutui tilaisuus verestää muistoja. Ennen reissuun lähtöä piipahdimme vanhempieni luona, ja heidän hyllystään nappasin lomalukemiseksi Salaperäiset varoitukset (Uusi kirjakerho, 1982). Olen lukenut Salaperäiset varoitukset joskus aiemminkin, mutta loppuratkaisusta tai tapahtumista minulla ei ollut pienintäkään muistikuvaa. Kiinnostuspisteeni olivat erittäin korkealla aloittaessani kirjaa aurinkovarjon alla. Onko tämä hyvä vai tosi huono, tekikö muisti tepposet?

"- Nora on vaarassa, nyyhkytti Pat. - Ellery, mitä minun pitää tehdä.
- Aika ehkä paljastaa joitakin totuuksia, Patty.
- Mutta minä en voi kestää tätä yksinäni! Nora - te näitte, miten Nora suhtautui asiaan. Ellery, hän oli pelosta vihreä. Ja sitten... aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän on jo ratkaissut kantansa, ettekö käsitä sitä?" (s. 57)

Salaperäiset varoitukset on julkaistu alunperin vuonna 1942, ja kirjaa lukiessani tapahtumat pyörivät silmissäni kuin vanhana elokuvana. Tapahtumamiljöönä toimii amerikkalainen Wrightsvillen pikkukaupunki, jonne kuuluisa kirjailija Ellery Queen (kyllä, Ellery Queenin kirjoissa rikoksia ratkoo kirjailija Ellery Queen) saapuu etsimään aineksia uuteen kirjaansa. Hän vuokraa itselleen pikkuisen talon, jota kutsutaan Turmion taloksi sen synkän menneisyyden vuoksi - talon huhutaan aiheuttavan onnettomuuksia asujilleen. Kirjailija solmii tuttavuutta Wrightin perheen kanssa, joka omistaa talon ja on Wrightsvillen kaupungin ykkösperhe. Perheen tytär Nora on kokenut kovia suhderintamalla, sillä sulhanen karkasi lähes alttarilta - vain ilmestyäkseen kuvioihin juuri, kun kirjailija on paikalla hakemassa innoitusta kirjaan. Pian Elleryllä onkin edessään kunnon ihmissuhdedraama, johon kuuluu salaperäisiä kirjeitä, murha...

Muistini ei pettänyt, Ellery Queen maistui edelleen hyvältä. Pidin kirjan vanhanaikaisesta tunnelmasta, jossa oli aika lailla dramatiikkaa mukana. Kirjan kieliasukin oli vanhahtava kaikkine kursivointeineen. Tätä tehokeinoa käytettiin todella paljon sanojen korostukseen, mutta se vain lisäsi kirjan viehätystä. Kirjan alkuperäinen nimi Calamity Town on mielestäni osuvampi kuin suomenkielinen Salaperäiset varoitukset, sillä pikkukaupunki ja sen asukkaat ovat keskeinen osa kirjaa. Miten pieni yhteisö reagoi, kun sen idylli särkyy ja kaupungin ykkösperhe vedetään lokaan? Kirjan loppupuolen pitkä oikeussalikohtaus oli hieno. Siinä todella tiivistyi kaupungissa vellova lynkkausmieliala. Ja loppuratkaisu - voi, miten tyylikäs!

Ellery Queeniä oli virkistävää lukea senkin vuoksi, että Salaperäisissä varoituksissa ei vatvottu kirjailija Ellery Queenin yksityiselämää, sen menneitä tai nykyisiä ongelmia. Ei, Ellery Queen vain ilmestyi junalla näyttämölle, hänen kerrottiin olevan kirjailija ja sitten keskityttiin itse asiaan eli Turmion talon uusimpaan mysteeriin. Tarinan edetessä Elleryllä on henkilökohtaista elämää pienen ihastumisen verran Noran sisaren Patin kanssa, mutta kovin viattomalta sekin tuntuu. Suudelma poskelle, flirttiä... herttaista. Ellery ei myöskään ole tapahtumien keskiössä koko aikaa, vaan ajoittain hän jopa häipyy aivan taustalle ja etusijan saavat Wrightin perheen jäsenet.

Salaperäiset varoitukset saa minulta 4 Goodreads-tähteä. Tätä kirjaa suosittelen lämpimästi vanhanaikaisten (salapoliisi)tarinoiden ystäville.

P.S. Kesän kunniaksi päivittelin blogini ulkoasua. Nyt mennään vähän aikaa eteenpäin hempeissä rosan sävyissä. :)

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainattu lomalukemiseksi vanhempien kirjahyllystä.
Muualla verkossa: Jokken kirjanurkassa on luettu hiljattain Ellery Queenin Kymmenes rikos.
Kirjan tietoja:
Ellery Queen: Calamity Town (1942)
Suomennos Katri Jylhä
Uusi kirjakerho, 1982
302 sivua

3. heinäkuuta 2014

Colm Tóibín: Brooklyn

Colm Tóibínin Brooklyn (Tammi, 2011) löytyi lomahotellin kirjanvaihtohyllystä. Omaa lukemista oli mukana riittävästi ja vähän enemmänkin, mutta nappasin kirjan mukaan paluumatkalle. Valmiiksi nuhruinen pokkari kun ei aiheuta sydämentykytyksiä, jos tulee lentokuoppa + pokkari nenän edessä + juomalasi kädessä -tilanne. Brooklyn olikin sopivaa lentokonelukemista, mutta se ei tässä tapauksessa ole kehu kirjalle: Brooklyn oli mielestäni liiankin kevyttä luettavaa, sivut kääntyivät nopeasti ja juonesta ei taatusti päässyt tippumaan, vaikka lapset kitisivät, puhelias perämies kuulutti ennätyspitkään ja vieressä pohdittiin, otetaanko juomakärrystä valkkari vai siideri.
"Hän oli odottanut että pääsisi kirjoittamaan äidille ja Roselle ensimmäisestä käynnistään Manhattanilla, mutta tajusi että kuvaus saisi liittyä samaan joukkoon kokemuksia kuin värillisten asiakkaiden tulo Bartoccille ja asuintovereiden kanssa aiheesta noussut riita: ei siitä voisi kertoa kirjeessä kotiin, sillä hän ei halunnut huolestuttaa kotiväkeä eikä saada heitä tuntemaan ettei hän osannut huolehtia itsestään. Hän ei myöskään halunnut kirjoittaa mitään, mikä masentaisi heitä." (s. 149)

Brooklyn kertoo irlantilaisen Eilis Laceyn maahanmuuttajakokemuksista Brooklynissä. Kerronnan sävy on kauttaaltaan lämminhenkinen, ja Eiliksen elämänvaiheita vieritetään kuin pikakelauksella lukijan silmien ohitse. Laivamatka, työpaikan järjestyminen, kokemukset uudessa työssä, iltaopiskelu, rakkauselämä.... mihinkään ei pysähdytä pitkäksi aikaa pohdiskelemaan, vaan juoni rullaa nopeasti eteenpäin. Kirjassa oli kiinnostaviakin aineksia, kuten vaikkapa uimapukupuuhiin liitetty seksuaalisuus ja värillisten naisten huomioiminen tavaratalossa, mutta nämä sivuutettiin samanlaisella pikavauhdilla kuin kaikki muukin. Kun vielä Eiliksen henkilöhahmo ei ole sieltä räväkämmästä päästä, vaan kyyneleen tirauttaminen on jo huikea tunneilmaus, niin enpä voi kuin todeta, että lukukokemukseni jäi laimeaksi. Brooklyn toimi ajankuluna lentokoneessa, mutta eipä juuri sen enempää.

Annan kirjalle yhden Goodreads-tähden. Olen tainnut aiemmin ollut hellempi tähtien kanssa, mutta ajattelin jatkossa ottaa koko asteikon (1-5 tähteä) reippaasti käyttöön (mutta jo annettuja tähtiä en ala näin jälkeenpäin muuttamaan). Tähtiä ropisee oman lukufiiliksen mukaan. Yksi tähti tulee siitä, että luin kirjan loppuun, mutta en saanut siitä mitään erityisempää irti - näin kävi tämän kirjan kanssa. Ja kuten alla olevasta Kirjabingosta käy ilmi, kirja on mitä ilmeisimmin ollut oikein hyvä arvovaltaisen raadin mielestä. Tosin Wikipedia-linkki (alla) kertoo, että ko. palkinto on populistisempi kuin vaikkapa Booker-palkinto. Mutta palkittu mikä palkittu. Minulle Brooklyn ei kolahtanut, joten miksi antaa enempää tähtiä?

Kirjabingoon laitan ruksin kohtaan 'palkittu kirja', sillä Brooklyn palkittiin Costa-palkinnolla vuonna 2009:
Goodreads: 1 tähti.
Mistä kirja minulle? Lainattu lomahotellin kirjanvaihtohyllystä.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Täällä toisen tähden alla, Kirjakirppu, Leena Lumi ja Ilselä. Google kertoo vinon pinon muita blogilinkkejä.
Kirjan tietoja:
Colm Tóibín: Brooklyn (2009)
Suomennos Kaijamari Sivill
Tammi, 2011
313 sivua

2. heinäkuuta 2014

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä

Antonio Hillin Kuolleiden lelujen kesä (Otava, 2012) on toinen Barcelonaan sijoittuva dekkari, jonka olen tänä kesänä lukenut. Petra Delicado -sarjan avaus oli pettymys, mutta Hillin komisario Héctor Salgado -sarjan aloittava kirja sen sijaan oli miellyttävä yllätys, joka heitti jatko-osan Kauniit kuolemat oitis lukulistalleni.

"Hän itse meni uima-altaaseen, käänsi tytön ja näki tämän sinertävät kasvot. Juuri hän yritti turhaan puhaltaa hieman happea sisään tytön kohmeisten, jo iäksi sulkeutuneiden huulien välitse. Kun hän kääntyi ympäri kasvot venähtäneinä ja tyttö käsivarsillaan, hän törmäsi veljenpoikansa kauhistuneeseen katseeseen. Hän toivoi, että joku veisi pojan pois sieltä, pelastaisi lapsen siltä kammottavalta näyltä, mutta Marc tuntui nauliintuneen paikoilleen. Ja vasta silloin hän huomasi, että jokin osui hänen vartaloonsa ja näki, kykenemättä tuskin uskomaan silmiään, sinisessä vedessä kelluvat nuket." (s. 65)

Kuolleiden lelujen kesässä on dekkareista tuttuja asetelmia: miespoliisi - naispoliisi -pari, joilta löytyy traumaattinen menneisyys (miespoliisi) ja ihmissuhdeongelmia nykyhetkessä (lähinnä naispoliisi). Eli yhdistelmä, joka haiskahtaa kliseiseltä 'näitähän on nähty' -rikoskeitokselta. Mutta niinpäs vaan Kuolleiden lelujen kesä on sopivan synkkäsävyinen dekkari, jossa päähenkilöt komisario Héctor Salgado ja häntä avustava tutkija Leire Castro ratkovat varakkaan perheen Marc-pojan kuolemaa. Välillä kirjassa kuvataan hyvätaustaisten nuorten vaikeuksia ihmissuhteiden ja huumeidenkin parissa, välillä seurataan rikostutkintaa. Salgadon ja Castron omissa ongelmissa ei viivytä kohtuuttoman pitkiä jaksoja, mikä oli mielestäni plussaa kirjalle. Argentiinalaistaustainen Salgado jäi jopa hieman etäiseksi hahmoksi, kun rikokseen liittyvät 'siviilit' saivat kohtuullisen paljon tilaa kirjan sivuilla. Tämäkin oli mielestäni plussaa kirjalle, sillä poliisien henkilökohtaisen elämän kiemurat eivät ole minulle syy lukea dekkareita.

Barcelonan pimeästä puolesta annetaan enemmän vihjauksia kuin räväytetään se suoraan lukijan silmille. Suomeksi: Kuolleiden lelujen kesä ei ole verta ja suolenpätkiä sisältävä säikyttelydekkari, vaan aika hillitty kokonaisuus, jossa on oikein hyvä loppuratkaisu. Seuraavaa osaa varten heitettiin sopiva koukku, joka herätti ainakin minun mielenkiintoni.

Kirjabingo edistyy ruutuun 'dekkari'. Huomisen kirjastoreissuni tavoitteena on löytää romantiikkaa... hyllyiltä!
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Sonjan lukuhetket, Rakkaudesta kirjoihin ja Nenä kirjassa.
Kirjan tietoja:
Antonio Hill: El verano de los juguetes muertos (2011)
Suomennos Taina Helkamo
Kannen suunnittelu Timo Numminen
Otava, 2012
382 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...