Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Jonathan Carroll: Naurujen maa

Kuva
Jonathan Carrollin nimen olen löytänyt kirjablogeista. Hurja Hassu Lukija ja Eniten minua kiinnostaa tie -blogeissa on hiljattain luettu Carrollin Valkoiset omenat -kirjaa, ja kirjailija jäi kiinnostavana nimenä mieleeni. Yllätyksiä, arvoituksellisia juonenkäänteitä - kirjoja minulle! Omena-kirja ei ollut kirjastossa paikalla, joten nappasin mukaani Naurujen maan (Lokikirjat, 2005). Siinä päähenkilönä on Thomas Abbey, joka päättää ottaa opettajantöistään virkavapaata kirjoittaakseen elämäkerran Marshall Francesta, kirjailijasta, jonka lastenkirjat ovat tehneet Thomakseen suuren vaikutuksen. Thomas matkustaa Marshallin kotikaupunkiin Galeniin, ja seuraksi tuppautuu toinen Marshall-fani Saxony. Ja Galenissa sitten odottavat ne yllätykset ja arvoitukselliset tapahtumat. Mielestäni yllätyksiä ja outoja tapahtumia sai odotella aika pitkään, kirjan loppupuolelle asti. Kun tiesin semmoisia olevan tulossa, arvuuttelin koko ajan, että 'joko nyt, joko nyt' - äh, ei vieläkään. Täm

Siri Kolu: Me Rosvolat #1 ja #2

Kuva
Siri Kolun Me Rosvolat -sarja viihdytti minua kevään mittaan työmatkoillani. Kuuntelin ensin ykkösosan Me Rosvolat (Otava, 2011) äänikirjana, ja kun kakkososakin oli paikalla kirjaston hyllyssä, en voinut vastuusta kiusausta vaan otin myös Me Rosvolat ja konnakaraoken (Otava, 2012) kuunteluun. Nyt on kesäloma ja päivittäinen kuunteluaika (20 minuuttia/suunta) on otettu muuhun käyttöön. Rosvoloiden jatko-osien kuuntelu jää siis syksymmälle, mutta ensimmäiset osat olivat niin miellyttävää autoajankulua, että päätin tehdä niistä pienen kuuntelukoosteen. Ykkösosa esittelee lukijalle Rosvoloiden perheen ja elämäntavan. Kahden lapsen perhe viettää melkoisen erikoista elämää: kesät ollaan tien päällä, rosvotaan ruokatarpeet ohi kulkevista autoista, nautiskellaan elämästä ja irtokarkeista. Kesän huipennuksena toimii kaikkien rosvoperheiden yhteiset kesäjuhlat. Eräänä kesänä rosvoperheen isä Hurja-Kaarlo saa tarpeekseen lastensa 'ei ole kavereita' -valituksista, ja nappaa erää

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja

Kuva
Huumoria näkyy löytyvän kirjoista silloin, kun sitä vähiten odottaa kohtaavansa. Kazuo Ishiguron Yösoittoja (Tammi, 2011) sisältää viisi kertomusta, joita yhdistää henkilöiden kokemus musiikista. Henkilöt vaihtuvat tarinasta toiseen (no yksi poikkeus toki mahtuu joukkoon), mutta jossain vaiheessa kutakin kertomusta mukaan astuu musiikki, joka tekee arjen hetkistä jotain vallan erityistä. Se huumoripuoli löytyi toisesta ja neljännestä kertomuksesta nimeltään Come Rain or Come Shine ja Yösoittoja . Harvoin mieleni tekee nauraa ääneen kirjaa lukiessa, mutta nyt pääsi tämmöinen ihme tapahtumaan. Molemmat kohtaukset olivat samantyylisiä, eli mies tekee jotain älytöntä ja saakin yhtäkkiä omituisille touhuilleen yhden hengen hämmentyneen yleisön. Tarjosikohan kyseinen tilanne minulle jonkinlaista samaistumispintaa... ehkä, mutta olipa kerrankin oikeasti hauskaa kirjaa lukiessa. "Kevät teki tuloaan tänne Venetsiaan, kun eräänä aamuna huomasin turistien joukossa Tony Gardnerin. Takan

Peter O'Donnel: Modesty Blaise - Vapauden tyttäret

Kuva
Mikä sarjakuvasankari haluaisit olla? Minun valintani olisi - Modesty Blaise!! Muodokas typykkä, jolla on kiehtova rikollismenneisyys, rahaa, komea Will seuranaan ja joka peittoaa pahat roistot älykkyytensä, teknisten (vaan ei kyberteknisten) vempeleidensä ja tietenkin Willin avulla. Tämän zäpäkän mimmin seikkailuja on julkaistu suomeksi kokonaisen albumillisen verran, ja pakkohan se oli katsastaa. Vapauden tyttäret (Jalava, 2014) sisältää neljä tarinaa: Merlinin labyrintti , Vapauden tyttäret , Herttainen Caroline ja Platon valtakunta . Tarinat voi tiivistää aika lyhyesti: Modesty kamppailee rosvoja vastaan Willin avustuksella, ja yllätys yllätys - Modesty ja Will voittavat aina. Kolmessa tarinassa rosvot ovat Modestylle ja Willille tuttuja heidän menneisyydestään, ja Herttainen Caroline nostaa esille aivan uuden rikollisjengin. Kaavamaisuus ja ennalta-arvattavuus kuvaavat Modestyn seikkailuja, mutta minua se ei häiritse. En jaksa suhtautua Modesty-albumeihin kovin vakavasti,

Truman Capote: Kesän taittuessa

Kuva
Postuumisti julkaistu Kesän taittuessa (Tammi, 2007) on ensitutustumiseni Truman Capoten tuotantoon. Kansilieve kertoo, että kyseessä on Capoten esikoisromaani, joten aloitinpa lukemiseni kerrankin kronologisesti oikeasta kirjasta. Kirjan julkaisua edeltäneet vaiheet ovat mielenkiintoiset, ja Sothebyn huutokauppaan tarjotun neljän käsinkirjoitetun ruutuvihkon tarina on kerrottu kirjan jälkisanoissa. Kurkin nykyään erittäin harvoin kirjojen loppuratkaisuja, joten aloitin lukemiseni melkoisen puhtaalta pöydältä, kirjan historiaa sen kummemmin tuntematta. "Kolme rouvaa Westchesteristä, tulossa lounaalle ja iltapäivänäytökseen; Grady jäi autoon odottamaan, kun Clyde meni palvelemaan heitä. Grady piti Clyden kävelytyylistä, siitä miten miehen jalat näyttivät ottavan aikansa, harppoivat verkkaiseen tahtiin: se oli pitkän miehen kävelyä. Mutta Clyde ei ollut paljon Gradya pitempi. Pysäköintialueella hänellä oli aina yllään kesähousut ja flanellipaita tai vanha villapusero; ne vaa

Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IV

Kuva
Muumi-sarjakuvia on kertynyt hyllyyni muutaman albumin verran, ja Janssonin kirjakiusaus -haaste oli mukava tekosyy kurkistaa sarjismuumien maailmaan. Logiikka ei ole niin tärkeää Muumien kanssa touhutessa, joten aloitin lukemisen Sarjakuvaklassikoiden nelosalbumista (WSOY, 2011). Se kun sattuu olemaan tuoreimpia Muumi-hankintojani, enkä muista lukeneeni albumia aiemmin kirjastolainana. Lukematon muumi kiinnosti enemmän kuin uusintalukeminen ja järjestyksessä eteneminen. Albumissa on viisi tarinaa: Muumipeikko Villissä lännessä , Niiskuneiti rokokoossa , Muumi ja velvollisuudentunto , Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Muumipeikko ja kultainen häntä . Muumisarjisten tyylin jokainen tarina alkaa takalistokuvalla: Pyöreä kumpu on tietenkin veikeä aloitusruutu (vaikka eihän Muumipeikolla ole edes housuja...), mutta onneksi samaa ideaa ei ole käytetty esimerkiksi supersankarisarjakuvissa. Lapsuuteni suosikit Hämähäkkimies ja Mustanaamio (nii-i-in!) tuskin olisivat olleet olleet ed

Sergei Lukjanenko: Hämärän partio

Kuva
Taisin kuluttaa adjektiivit loppuun jo postauksessa, jossa ylistin Sergei Lukjanenkon Partio -sarjan kakkososaa, Päiväpartiota . Voinkin vain todeta, että tässä sarjassa ei taso laske - kolmososa Hämärän partio (Into, 2014) on hienon hieno kirja. Annan täydet viisi Goodreads-tähteä tällekin kirjalle. Ja erikoismaininta upealle kannelle: Hämärän partion juoni on lähempänä ykkösosaa kuin kakkosta, sillä Valon velho Anton on jälleen pääosissa kirjan kolmessa tarinassa. Valon ja Pimeyden puuhien lisäksi kirja tarjoaa pieniä kurkistuksia Antonin perhe-elämään - kyllä, jossain vaiheessa hän on ehtinyt semmoisen perustaa Svetlanan kanssa. Suuri juonipaljastus: velhoperheessä luetaan Muumeja iltasaduksi. Hämärän partio antaa myös aiempia osia enemmän tietoa Muista, Hämärän tasoista, Valon, Pimeyden ja Inkvisition suhteesta. Ja totta kai tämä kaikki on kieputettu mestarillisen taitavasti superkoukuttavaan juoneen. Lukjanenkon fantasia ei ole mitään rymistelyfantasiaa, jossa mennään s

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt

Kuva
Alicia Giménez Bartlettin Petra Delicado -dekkarisarja vaikutti ennakolta erittäin kiinnostavalta, lähinnä Barcelona-miljöönsä vuoksi. Kyseinen kaupunki on korkealla matkustuslistallani, joten positiiviset mielikuvat kaupungista hiipivät helposti sinne sijoittuviin kirjoihinkin. Nyt vain kävi niin, että sarjan aloitusosa Petra Delicado ja merkityt tytöt (Tammi, 2012) ei yltänyt ennakko-odotusteni tasolle. Suurimpana syynä jonkinasteiseen floppaukseen oli päähenkilö, komisario Petra Delicado, jota pidin läpi kirjan ärsyttävänä, harrastelijamaisena tyyppinä. "Oli kuohuttavaa päästä kokemaan katujen todellisuus, nähdä moraalittomuutta, köyhyyttä ja muita rankkoja asioita. En ollut uskonut kestäväni sellaista työtä, mutta se olikin yllättävän helppoa niin kauan kuin ei tuominnut mitään, ei sekaantunut mihinkään ja kuoletti tunteensa. Lopulta alkoi jo uskoa saneensa tehtävän taivaan armosta, jotta voisi taistella oikeuden puolesta vääryyttä vastaan. Totuus ei vain ollut sella

Sergei Lukjanenko & Vladimir Vasiljev: Päiväpartio

Kuva
Millainen on täydellinen, tyylikäs jatko-osa? Esimerkiksi sellainen kuin Sergei Lukjanenkon ja Vladimir Vasiljevin Päiväpartio (Into, 2013): siinä on jotain tuttua, jotta lukijalla on tarttumapintaa tarinaan, mutta kuitenkin jotain uutta, joka vie tarinan täysin uudelle tasolle. Sarjan ensimmäinen osa Yöpartio oli niin hieno, että se koukutti minut Moskovan Muiden maailmaan kertarysäyksellä, ja sarjan toinen osa oli pakko ottaa heti luettavaksi. Ja kyllä Päiväpartio teki vaikutuksen (sarjan perusidean voi kurkata Yöpartion bloggauksestani, johon linkki yllä). Päiväpartion rakenne on samanlainen kuin ensimmäisessä osassa, eli kirja koostuu kolmesta kertomuksesta, joissa on Esinäytös-niminen luku, ja sen jälkeen alkaa tapahtua. Siinä missä ensimmäisen osan jokaisessa tarinassa pääosissa oli Anton, Valon joukkojen velho, Päiväpartiossa jokainen tarina on omanlaisensa. Kirjan alussa voimansa menettänyt noitatyttö lähetetään toipumaan Artekin pioneerileirikeskukseen. Noidilla onkin

Haastekoonti: Kirjallisuutta futis-maista

Kuva
Mari A:n kirjablogi heitti viime vuoden puolella ilmoille hienon idean: luetaan kirjallisuutta futismaista . Kirjablogeissa on näkynyt maailmanvalloitusprojekteja, mutta koko maapallon valloittaminen on tuntunut minulle liian massiiviselta projektilta. 32 futiksen MM-kisoihin selvinnyttä maata sen sijaan houkutteli. Puolen vuoden kokeilu, ja kun kisakatsomossa istuminen on joka tapauksessa edessä (mieheni on innokas penkkiurheilija, ja kisat kiinnostavat hippusen minuakin vaikken mikään lajiniilo olekaan), päätin lähteä mukaan haasteeseen. Etukäteisarvioni oli: eihän tämä kovin vaikeaa voi olla, kun luen aika paljon käännöskirjallisuutta muutenkin. Heh, niin sitä lähdettiin soitellen kisoihin. Tiettyyn pisteeseen asti napsin helppoja maapisteitä, mutta kevään edistyessä maakeräilyyn ja itselle mieluisten kirjojen etsimiseen piti keskittyä aivan tosissaan. Ja siltikään niitä mieluisia ei aina löytynyt, vaan muutaman kohdalla sivujen kääntely tapahtui jokseenkin hampaat irvessä. K

Slavenka Drakulić: Balkan Express

Kuva
Slavenka Drakulićin Balkan Express (Kääntöpiiri, 1994) on alaotsikkonsa mukaisesti 'katkelmia sodan toiselta puolelta'. Drakulić on kroatialainen kirjailija ja toimittaja, joka kirjoitti Balkanin sodan aikana ajatuksiaan ylös tarinoiden muotoon. Balkan Express kokoaa ne yhteen kirjaan, ja vie lukijan uutisotsikoiden taakse. Miten sota vaikuttaa tavallisen ihmisen elämään? Miten hänen arvonsa ja maailmankuvansa muuttuvat? Näitä kysymyksiä Drakulić käsittelee pääosin hyvin omakohtaisissa teksteissään, joiden hän kuvailee olevan puoliksi novelleja ja puoliksi esseitä. "Oloni tuntuu kuitenkin näin itsenäisyyden aattona (kuulin uutisista, että Euroopan Yhteisö aikoo tunnustaa Kroatian huomenna, tammikuun 19. päivänä vuonna 1992) kaksijakoiselta. Minusta tuntuu, että minulta on riistetty menneisyyteni, lapsuuteni, kasvatukseni, muistoni ja tunteeni, ikään kuin koko elämäni olisi ollut väärää, pelkkää erehdystä ja valhetta. Olen häviäjä, itse asiassa me olemme nyt häviäjiä

Robert Wilson: Mitätön murha Lissabonissa

Kuva
Robert Wilsonin Mitätön murha Lissabonissa (WSOY, 2005) antaa minulle Portugali-pisteen Futishaasteeseen . Portugali oli (edellisen bloggauksen Australian ohella) hankala maa. Saramago ei minua innostanut, joten mistä haastekirja, joka ei jää kesken? Päädyin lopulta Robert Wilsonin kirjaan, vaikka Wilson onkin britti eikä syntyperäinen portugalilainen. Lissaboniin sijoittuva dekkari kuulosti sellaiselta, että jaksan lukea kirjan loppuun - sen kimppuun siis. Futishaasteessa olen tähän asti pitäytynyt kirjailijoissa, jotka ovat kotoisin ko. maista, mutta kyllä joukkoon aina yksi poikkeus mahtuu eli tapahtumapaikka oli Portugalin kohdalla riittävä kriteeri haastekirjalle. Kirjan alussa kerrotaan lyhyesti, kuinka nuori tyttö murhataan (ei raakoja yksityiskohtia). Sitten tarina haarautuu kahteen osaan: murhatutkimuksiin nykyajassa ja toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin. Aikanaan nämä kaksi tarinalinjaa kytkeytyvät toisiinsa, mutta sitä lukija joutuu odottamaan aivan kirjan lopp

P. L. Travers: Maija Poppanen

Kuva
Futishaasteen  Australia tuotti minulle aika lailla päänvaivaa. Kokeilin useampaakin australialaisen kirjailijan kirjaa ( Peter Careyn Oscar ja Lucinda , Murray Bailin Eucalyptus , Randa Abdel-Fattahin Näyttääkö pääni tässä isolta? ), mutta kirjat eivät vieneet mennessään ja jäivät kesken. Maija Poppanen (WSOY, 2010) pelasti viimein minut ja Australian, sillä Poppiksen kirjoittaja P. L. Travers on australialainen ja oikealta nimeltään Helen Lyndon Goff. Löysin kirjastosta vuonna 2010 ilmestyneen uuden painoksen, jonka suomennoksen on tehnyt Pottereista tunnettu Jaana Kapari-Jatta. Olen lukenut Poppas-kirjoja viimeksi joskus ammoin lapsuudessani (ja muistelen pitäneeni kirjoista), joten aloittelin näyttävän näköistä kirjaa melkoisella mielenkiinnolla. Hämmästyksen aiheita lukijalle, joka palasi Maija Poppasen pariin vuosien tauon jälkeen: Anja ja Veikko? Tauno ja Inkeri? Lähikirjastossa ei ollut paikalla vanhempia suomennoksia, mutta voisin vannoa, ettei niissä ollut tämmöi

Arturo Pérez-Reverte: Taistelumaalari

Kuva
Arturo Pérez-Reverten Taistelumaalari (Like, 2009) on kirja, jossa keskustellaan. Tunnettu sotavalokuvaaja Faulques on lopettanut uransa ja omistautunut maalaukselleen, joka kattaa kokonaisen rappeutuvan vartiotornin seinän. Eräänä päivänä tornille löytää tiensä mies, jonka elämän Faulquesin ottama valokuva on muuttanut. Mies on päättänyt tappaa hänet kuvanneen miehen, mutta sitä ennen... hän haluaa saada Faulquesin ymmärtämään jotain kuvasta ja itsestään. Kun alkuasetelma on tehty selväksi, loppuosa kirjasta kattaakin lähes yksinomaan näiden kahden miehen keskusteluja sodasta, ihmisyydestä ja elämästä. "Kosteus teki kuumuudesta kestämättömän, ja Faulques oli tutkinut maassa makaavia miehiä varovasti, hiljakseen, paita läpimärkänä, yrittänyt säästää voimiaan pienimmissäkin liikkeissä ja pysähdellyt välillä hengittämään suun kautta jähmeää, kuumaa ilmaa, joka löyhkäsi likaiselta jokivedeltä ja törmällä riutuvilta ihmisruumiilta. Raa'alta lihalta. Afrikkalaisten ruumiit

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär

Kuva
Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär (WSOY, 2008) päätyi luettavakseni 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin synttäriarvonnasta (kiitokset vielä Marilelle ja suloiselle onnettarelle). Olen haudutellut kirjaa hyllyssäni jonkin aikaa, sillä arvonta suoritettiin jo viime vuoden puolella. Nyt kesän kynnyksellä tuntui viimein olevan sopiva aika tälle pienoisromaanille, jota takakannessa kuvataan "muistelmiksi" lainausmerkeissä. Kirjassa on lyhyitä lukuja, joissa kuvataan lapsen näkökulmasta arjen pieniä, suuria ja pieniä suuria tapahtumia. Juonivetoisuus tai loppuratkaisu eivät ole tämän kirjasen juttuja, sen sijaan kertojan matkassa siirrytään tunnelmasta ja paikasta toiseen, tavataan lapsen elämän tärkeitä henkilöitä. Tavallisetkin asiat ovat kirjassa lapsen silmin nähtynä usein kuin runoa: "Eräänä iltana juuri ennen pimeäntuloa kuului heikkoa korisevaa ääntä. Mentiin ulos katsomaan, ja meri oli ryöminyt viisi metriä alaspäin itsensä sisään ja kaikki rannat oliv

Kesä, haastepuuhia ja oma hyllyprojekti - eli mitäs seuraavaksi luetaan?

Kuva
Kirjablogeissa on näkynyt mukavia 'kesä tulee & lukusuunnitelmat' -postauksia. Kesälomani alkaa kahden viikon kuluttua, joten kesäiset lukufiilikset alkavat nousta minullakin pintaan. Parin seuraavan kuukauden ajalle minulla on täsmälleen yksi varma lukusuunnitelma: Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo, Enkelipeli, Taivasten vanki ja Marina . Ei muuta kommenttia kuin: ♥! Ruiz Zafónit edustavat minulle kesän lukuteemaa: anna kirjan viedä. Aion nautiskella kirjallisuudesta, kiehtovista tarinoista ja hyvistä lukuhetkistä. Hus hus haastesuorittaminen. Hylkäänkö siis lukuhaasteet kesän ajaksi? En, mutta osallistun niihin rennolla otteella. Kirjoja kertyy haasteisiin, jos on kertyäkseen. Haastekesä näyttää silti oikein kiinnostavalta: Keltainen kesä -haaste starttasi Opuscolo -blogissa. Keltaisen kirjaston tarjonnasta minua houkuttelee ainakin Orhan Pamuk, jonka Nimeni on punainen valloitti minut keväällä. Pari Pamukin kirjaa on vaivihkaa hiipinyt kotihyllyyni odott