Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja (Siltala, 2012) on kuin kansikuvansa: ilmava, herkkävireinen ja kaunis. Kirja on ihastuttava tarina ajasta ennen television valtakautta. Ajasta, jolloin elokuvateatterit olivat tärkeä ilon ja viihteen lähde ihmisille. Chileläisessä kaivoskaupungissa asustaa köyhä perhe, jolla on rahaa lähettää vain yksi perheen lapsista elokuviin. Hänen tehtävänään on näytöksen jälkeen kertoa elokuva muulle perheelle. Parhaiten sen osaa Maria-tyttönen:

"Mutta myös minä hallitsin kauniin meksikolaisen ääntämyksen (sen verran olin nähnyt lännenelokuvia lyhyen elämäni aikana), ja sen lisäksi että kerroin elokuvan kuvaillen maisemia ja kaikkea muuta, aloin yhtäkkiä laulaa elokuvasävelmiä (olin kuullut niitä useasti kuppiloiden kaiuttimista ja osasin ne kaikki). Laulaminen ihmetytti niitä, jotka eivät olleet koskaan kuulleet minun laulavan. Ja se miten hyvin suoriuduin siitä." (s.44)

Elokuvankertoja on Marian kasvutarina, vaikka näin lyhykäisessä kirjassa ei kovin laveasti hänen vaiheitaan kerrotakaan. Kirja on kuitenkin niin taitavasti kirjoitettu, että se oli minusta juuri sopivan pituinen. Marian myöhemmissä vaiheissa on synkkiäkin sävyjä, mutta Elokuvankertojan tunnelma on koko ajan myönteinen ja lämminhenkinen. Ikävät asiat ohitetaan lähes sivulauseissa. Kirjassa on isohko fontti ja pienet sivut, joten jos haluaa ihanan, lyhyen lukuhetken arjen keskelle, tässä on oiva kirjaehdokas. Ja elokuvadiggareille Elokuvankertoja on aivan mainio fiilistelykirja.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Mari A:n kirjablogi, Riinan kirjapinot, Sinisen linnan kirjasto ja Kirjasähkökäyrä.
Kirjan tietoja:
Hernán Rivera Letelier: La contadora de peliculas (2009)
Suomennos Terttu Virta
Siltala, 2012
133 sivua

Kommentit

  1. Minä luin tämän muistaakseni toissa kesänä ja pidin. Ihastuttava kirja.

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli todella hyvä mieli, ja elokuviakin teki mieli alkaa katsomaan. :)

    VastaaPoista
  3. Oi kuulostaa ihanalta kirjalta!

    VastaaPoista
  4. Ihana on. :) Ja ihanaa, että luin tämän. Mietin nimittäin katsellessani lainattujen pinoa, että palauttaisinko tämän vai kokeilenko, onko hyvä. Oikea päätös tuli tehtyä.

    VastaaPoista
  5. En uskaltanut lukea arviotasi, koska Elokuvankertoja odottaa seuraavana lukupinossani. Palaan, kun olen lukenut kirjan.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa, että tämä on sinulla luennassa. :)

    VastaaPoista
  7. Tämä on niitä kirjoja, joita ei voi ikinä unohtaa. Hieno pieni teos.

    VastaaPoista
  8. Elokuvankertoja on todellakin niitä kirjoja, jotka osoittavat, että lyhytkin kirja voi tarjota hienoja elämyksiä. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.