Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo

Yksi outo ja hämmentävä lukukokemus on (jälleen) takanapäin. Futismaiden keräily sai minut valitsemaan luettavakseni Amos Tutuolan Palmuviinijuopon (Kirjayhtymä, 1963). HS:n Klassikkoautomaatti kuvailee kirjaa näin: "Nigerian jorubaheimon suullista perinnettä hyödyntävä värikäs tarina palmuviiniä latkivasta nuorukaisesta. Isän menehdyttyä poika etsii käsiinsä Kuoleman. Kansanuskomuksia kuoleman synnystä, nälänhädän syistä ja ihmeellisistä olennoista." Kuulostaa kiehtovalta ja bonuksena Nigeria-piste futismaihin, ajattelin kirjaa lainatessani. Jokusen sivun luettuani aloin jo aavistella, etten varmaankaan tule tajuamaan kirjasta paljoakaan. 136 sivun jälkeen totean, että oikeassa olin. Melkoinen määrä tapahtumia ja outoja olioita on vilistänyt läpi sivujen, mutta mistä ihmeestä tässä kaikessa oli kyse?
"Nyt menin Punakaupungin Punakuninkaan luo ja kerroin hänelle, että olin tappanut molemmat punaiset eläimet, ja niin pian kuin hän kuuli sen minulta, hän nousi valtaistuimeltaan ja seurasi minua paikkaan, johon tapoin ne kaksi punaista eläintä. Mutta kun Punakuningas näki kaksi punaista eläintä jo kuolleina, hän sanoi: --"Tässä on toinen pelättävä ja vaarallinen olento, joka voisi syöstä kaupungin tuhoon tulevaisuudessa." (Hän kutsui minua pelättäväksi ja vaaralliseksi olennoksi.) Samassa kun hän sanoi tämän, hän jätti minut sinne ja meni takaisin kaupunkiin, sitten hän kutsui kaikki kaupunkinsa asukkaat kokoon ja kertoi heille mitä hän oli nähnyt. Koska nämä punaihmiset saattoivat muuttaa itsensä miksi tahansa he halusivat, ennen kuin pääsin kaupunkiin, he kaikki olivat muuttuneet suureksi tuleksi, joka poltti heidän talonsa ja kaiken omaisuutensa." (s. 87)

Nuorukainen on ihastunut (syystä, jota ei kerrota) palmuviinin lipittelyyn. Kun hänen juomanlaskijansa kuolee, nuori mies ottaa mukaansa omat ja isänsä loitsut ja lähtee etsimään kuollutta juomanlaskijaansa, joka tarinoiden mukaan elää vielä jossakin tässä maailmassa. Alkaa merkillisten tapahtumien vyöry, eikä niiden syitä tai taustoja sen kummemmin selitellä. Palmuviinijuopon sivuilla tulee vastaan mm. raajoja vuokraava Kallo ja peukalosta syntyvä poika. Ja kuukauden teemaan sopiva Punakuningas, jonka olemassaolon historia tosin jäi täysin hämärän peittoon. Tämä on kirja, jossa asioita vain tapahtuu ja voin luvata, että 'juonenkäänteitä' ei todellakaan voi etukäteen arvata.  

Palmuviinijuopon ja lukijan välillä oli parin maanosan mittainen kulttuurinen kuilu, mutta luinpas ainakin jotain erilaista. Arvostan sitä, että suomeksi julkaistaan eri maiden kulttuureista ammentavaa kirjallisuutta, mutta jos teksti ei suoraan tarjoa mitään tarttumapintaa, jää lukukokemus pakostakin läpilukaisun tasolle. Afrikkalaisia kulttuureja paremmin tunteva lukija saanee Palmuviinijuoposta irti enemmän kuin minä.

Goodreads: tähtien antaminen näin hämmentävälle kirjalle oli vaikeaa. Päädyin 3 tähteen - ei loistava kirja, mutta ei kai huonokaan. [Edit: 25.10.2014: Ollaanpa rehellisiä ja muutetaan pistemäärä yhteen. Outo kirja, joka liiteli jossain omassa todellisuudessaan. En päässyt sisälle kirjaan laisinkaan, joten 1 tähti.]
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Lumipalloja. Ko. blogissa viitataan Kalevalaan, ja minäkin pohdin, että kenties Kalevalan lukeminen saattaisi olla jollekulle nigerialaiselle yhtä eksoottinen kokemus kuin Palmuviinijuoppo minulle.
Kirjan tietoja:
Amos Tutuola: The Palm-Wine Drinkard and his Dead Palm-Wine Tapster in the Deads' Town (1952)
Suomennos Reijo Tuomi
Kirjayhtymä, 1963
136 sivua

Kommentit

  1. Piti tulla kurkkaamaan - kirjan nimi oli niin eksoottinen, kuin Pussikaljaromaani. Olikin sitten erikoinen kirja!

    VastaaPoista
  2. Eksotiikkaa sai tätä lukiessa yllin kyllin. Vähän harmittikin, että tekstin sisältö jäi niin vieraaksi. Monesti 'eksoottisimmissa' kirjoissa on alkusanat tai selitysosa, joka valottaa kirjan sisältöä ja kulttuuritaustaa. Semmoista olisin kaivannut tähänkin.

    VastaaPoista
  3. Kirjan nimi on mainio. Itse teos kyllä kieltämättä vaikuttaa aika sekavalta. Olisikohan taustalla nigerialaista kansanperinnettä, jonka käsittely kirjallisessa muodossa avautuu vaikeasti? Ihailen, että luit kuitenkin loppuun. Joskus on aika hauskaakin, kun ei oikein ymmärrä missä mennään. :)

    VastaaPoista
  4. Nimi minua houkuttelikin kirjan pariin. Luin loppuun, kun keskivaiheilla alkoi hieman kiinnostaa, mihin kirja oikein mahtaa päättyä. Loppuhuipennus ei ollut sekään kummoinen, mutta onneksi tämä ei ollut kovin pitkä kirja. 130 sivua jaksaa punnertaa loppuun, vaikka olisikin aika pihalla siitä, mitä lukee. :)

    VastaaPoista
  5. Onpas hauska nimi kirjalla! Kuulosti tosiaan mielenkiintoiselta kirjalta niin kauan, kunnes luin lainaamasi otteen; menee ehkä vähän turhan lennokkaaksi minun makuuni :D Toisaalta tuohan ei olisi kovin pitkä kirja, että kenties voisi joskus kokeilla, jos tulee osuva mielentila :)

    VastaaPoista
  6. Kannattaa toki kokeilla, ja vaikka enkuksi, jos kiinnostaa. Kävi nimittäin mielessä, että ehkä suomennos ei ollut paras mahdollinen, kun kieli tuntui paikoin kankealta. Joten ehkä alkuperäiskieli toimisi paremmin (ymmärtääkseni tämä on englanniksi alunperin julkaistu). Tosin eipä nuo suht oudot juonikuviot muuksi muutu kieltä vaihtamalla. :) 136 sivua lukee vaikka päällään seisten. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.