19. helmikuuta 2014

Karsten Alnæs: Ihanteiden nousu. Euroopan historia 1800-1900.

Karsten Alnæs: Ihanteiden nousu. Euroopan historia 1800-1900 (Otava, 2006). 709 sivua + lähteet ja hakemisto. Huh, minä luin sen. Lahjomaton Goodreads kertoo, että urakkani kirjan kanssa alkoi 31.12.2013 ja päättyi 14.2.2014. Lukemista innoitti oman kirjahyllyn lukuprojektini, jota ilman tuskin olisin Alnæsin kirjaan tarttunut. Minun silmissäni Alnæsin opus on järkälemäinen tietoannos, jonka lukeminen hieman kauhistutti etukäteen (fiktio, fiktio ♥). En jättänytkään kirjan aloittamista viime hetkeen, vaan laskin, että lukemalla noin parikymmentä sivua päivässä selviän siitä määräaikaan mennessä (helmikuun loppu). Niin tasaisesti lukeminen ei edennyt, mutta tässä sitä nyt ollaan. Voittajaolo (vaikka ehkei sentään aivan niin paljon kuin Suomen parisprinttihiihtäjillä)!


Nimensä mukaisesti kirjassa käydään läpi 1800-luvun eurooppalaista historiaa. Vuosisataa veivataan edestakaisin näkökulmaa vaihtaen. Ajan poliittiset olot ja eurooppalaiset sodat ovat kai itsestään selviä aiheita tämäntyylisessä yleisesityksessä, mutta paljon muutakin kirjassa on: teollisen yhteiskunnan kehitystä, tieteen huimia edistysaskelia, kansallisaatteen nousua eri maissa (mm. Suomessa). Tavallisen ihmisen arkea ja sen muuttumista kuvataan laajalti. 1800-luvulla eurooppalaisessa yhteiskunnassa sai alkunsa paljon asioita, jotka nyt ovat meille arkipäivää. Vapaa-ajan käsite, rokotukset, lasten laittaminen kouluun, äänioikeus... Paljosta ollaan 'velkaa' 1800-luvun ihmisille. Pidin erityisen paljon tästä arkielämän kuvauksesta. Poliittiset tapahtumat ovat totta kai tärkeitä, mutta paljon kiinnostavampana koin esimerkiksi 'Avioliiton vuosisata' -luvun, jossa kerrottiin perhesuhteiden kehittymisestä 1800-luvun yhteiskunnassa.

Kovin syvälle kirjassa ei pureuduta missään aiheessa, mutta minusta Ihanteiden nousu oli miellyttävä yleiskatsaus 1800-luvun Eurooppaan. Alnæsin kirjoitustyyli on asiallinen. Lauseita ei ole ahdettu täyteen nimiä, vuosilukuja tai ylä-ja alaviitteitä, vaan teksti etenee sujuvasti eteenpäin. Lähteistä kiinnostunut voi tarkistaa niitä kirjan lopussa olevasta lähdeosiosta. Lukijalle tarjotaan monenmoista kiintoisaa yksityiskohtaa:

"Yksityinen elämänpiiri muuttui kuitenkin vuosisadan jälkipuoliskolla vähitellen suuremman yksityisyyden suuntaan. Ihmiset alkoivat huolehtia itse kynsiensä  leikkaamisesta ja kylvyistään, päivittäisestä ihonhoidostaan sekä pukeutumisestaan ja riisumisestaan, ja kamarineidot ja kamaripalvelijat katosivat kylpyhuoneista, vaatekomeroiden ovilta ja makuuhuoneista ja lopulta koko talosta.
    Muutkin kotipalvelijat katosivat vähitellen. Niinpä palvelusväen osuus Kööpenhaminan väestöstä oli vuoden 1870 vaiheilla kahdeksasta yhdeksään prosenttia, mutta supistui kymmenessä vuodessa kuuteen prosenttiin." (s. 375)

Nythän osa väestöstä on tosin taas todennut, ettei osaa pukeutua ilman apua. Julkkisten stylistit taitavat olla jonkinlainen jatkumo entisajan kamaripalvelijoille. :)

Erityismaininnan annan kirjan hienoille kuvaliitteille. Taideteokset heijastelevat aikaansa, ja Alnæs on poiminut kirjaan esimerkkejä vuosisadan maalaustaiteesta. Jokaisesta teoksesta on pikkuruinen kuvateksti, joissa oli mukavasti muutakin infoa kuin taidemaalarin ja teoksen nimi. Mitään syväanalyysejä kuvatekstit eivät silti ole, eikä taide isommin ole edustettuna varsinaisen tekstin puolella. Taiteen historiasta syvemmin kiinnostuneille kirjan anti jääneekin pintapuoliseksi raapaisuksi. Minulle kuvaliitteet toimivat piristävänä lisänä.

Luin Ihanteiden nousua pitkään, mutta ei se sitä tarkoita, että se olisi huono kirja. Päinvastoin, jos yleiskatsaus maaosamme 1800-lukuun kiinnostaa, suosittelen lämpimästi Alnæsin kirjaa. Sitä voi oman kokemukseni perusteella lukea oikein mainiosti pätkissä, juonesta kun ei pääse tipahtamaan. Ja jos joku keskiosan luku tuntuu kiintoisammalta kuin joku muu, kirjaa voi mielestäni lukea myös luku sieltä, toinen täältä -periaatteella. Kirjassa pompitaan muutoinkin vuosisataa edestakaisin, joten miksei lukijakin voisi valita, missä kohtaa tarinaa hypähtää mukaan. Alnæsin Ihanteiden nousu kuuluu kirjasarjaan, jossa on yhteensä neljä osaa. Kotihyllyssäni majailee niistä myös Pimeyden aika 1900-1945, mutta aivan heti en siihen rohkene tarttua. Laitan kirjan mietintämyssyyn lukuprojektin viimeiselle pätkälle - vaikka kirja ei täytäkään kevyen kesälomalukemisen vähäisintäkään kriteeriä.

Goodreads: 3 tähteä.
Mistä kirja minulle? Omasta kirjahyllystä. Muutaman vuoden takainen lahjaostos miehelleni.
Muualla verkossa: HS:n kritiikki. Kirjasarjaa on luettu myös blogissa Kemppinen.
Kirjan tietoja:
Karsten Alnæs: Historien om Europa 1800-1900 Oppbrudd (2005)
Suomennos Heikki Eskelinen
Kannessa Maria Wiikin maalaus Ullakkokamarissa (1889). Kuva Matti Ruotsalainen.
Otava, 2006
709 sivua + lähteet, hakemisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...