Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2014.

Projekti 2/4 päättyy... ja nyt alkaa Projekti 3/4!

Kuva
Oman kirjahyllyn lukuprojektini kakkosvaihe (joulukuu 2013 - helmikuu 2014) päättyy tänään. Idean projektiin nappasin viime syksynä Täällä toisen tähden alla -blogista. Koko vuoden lukutavoitteiden asettaminen kertarysäyksellä tuntui hieman liian haastavalta, joten päätin edetä kolmen kuukauden jaksoissa. Viisi omaa kirjaa kolmessa kuukaudessa - helppoa heinää ja kevyttä kauraa?! Ei ollut ja tästä syytän tietenkin kirjaston viekoittelevaa tarjontaa. Mutta sainpas taas luettua neljä kirjaa viidestä:

Henryk Sienkiewicz: Quo vadis - tämä oli n-i-i-n hieno kirja!!
Karsten Alnæs: Ihanteiden nousu - 700 sivua tietoa. Hyvä minä, luin tämän - ja jotain jäi ehkä muistiin korvien väliin.
Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä  - tämä ei ollut yhtään minun kirjani.
Mika Waltari: Johannes Angelos  - keskitasoinen Waltari, jossa huokailtiin rakkaudesta ja odoteltiin turkkilaisten hyökkäystä Istanbuliin.
Lukematta jäi: Jason Goodwin: Janitsaaripuu. Ja tämä oli juuri se kirja, joka minua kiinnosti etukätee…

Henryk Sienkiewicz: Quo vadis

Kuva
Oman kirjahyllyn lukuprojektini kakkosvaihe päättyy Henryk Sienkiewiczin Quo vadis (SSKK, 1990) -kirjaan. Sienkiewicz palkittiin vuonna 1905 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla, ja vuonna 1896 ilmestynyt, Rooman keisariajan tapahtumista kertova Quo vadis on mielestäni kaiken Nobel-hehkutuksen arvoinen. Tämä suurenmoinen, dramaattinen historiallinen romaani saakin minulta viisi säihkyvää Goodreads-tähteä. Quo vadiksen alkupuoli tuntui ylitunteelliselta rakkausromaanilta. Hyveellinen, epätodellisen kaunis Lygia-neito onnistuu herättämään nuoren ja komean patriisin huomion, mutta hartaana kristittynä Lygia ei voi kuvitellakaan ryhtyvänsä miehen rakastajattareksi. Rakkaudesta huumaantunut Marcus Vinitius alkaa punoa juonia ystävänsä Petroniuksen kanssa saadakseen Lygian omakseen. Tämän kuvion ympärillä pyöritään noin kolmisen sataa sivua. Sitten alkaa romaanin dramaattinen loppuosuus, jota luin lähes henkeä pidätellen. Rooma palaa hullun keisari Neron käskystä, ja alkaa kristittyjen vaino, jo…

Gabriel García Márquez: Rakkaudesta ja muista riivaajista

Kuva
Gabriel García Márquezin Rakkaudesta ja muista riivaajista (WSOY, 1995)-kirjassa harrastetaan eksorsismia eli karkotetaan paholaista pikkutytöstä. Rankan kuuloinen aihe on kiedottu oudon unenomaiseen kertomukseen, jossa vilisee vähintäänkin omalaatuisia henkilöhahmoja. Lopputulos ei ole niin vaikuttava kuin García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys, mutta pidin kirjasta silti kolmen Goodreads-tähden arvoisesti. Sujuvasti kirjoitettu erikoinen tarina oli viihdyttävää luettavaa.
"Tyttö, ylimyksen ja plebeijin tytär, vietti löytölapsen lapsuuden. Äiti vihasi häntä siitä lähtien kun ainoan kerran antoi hänelle rintaa, ja kieltäytyi pitämästä häntä lähellään pelosta että tappaisi hänet. Dominga de Adviento hoiti imetyksen, kastoi lapsen Kristukselle ja pyhitti Olokunille, sukupuoleltaan määrittämättömälle yoruba-jumalalle, jonka kasvot otaksutaan niin kammottaviksi että ne voi nähdä vain unessa ja silloinkin naamion peittäminä. Orjapihaan siirryttyään Sierva María oppi tanssimaan enne…

Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja

Kuva
Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja (Gummerus, 2002) on ihastuttava kirja (linna)romantiikannälkään. Löysin kirjan sattumalta kirjaston palautushyllystä, josta se erottui kauniin selkämyksensä ansiosta. Olikin aivan pakko kurkata, mikäs kirja se tämmöinen on. Takakannessa J. K. Rowling kehuu kirjaa: "Linnanneidon lokikirja on paras kirja jonka olen koskaan lukenut." Huh, aika paljon sanottu. Luettuani kirjan en voi sanoa olevani Rowlingin kanssa samoilla linjoilla (parempiakin kirjoja on tullut jopa aivan hiljattain luettua), mutta Smithin kirja on vallan mainio kirja niihin hetkiin, kun kaipaa jouhevasti etenevää, hyväntuulisen hömpähtävää romanttista kirjaa - eikä vierasta jokseenkin tyttömäistä kerrontaa. "Minun pitää selostaa Scoatneyssä vietetty ilta vähissä erin, sillä tiedän, että minut keskeytetään - oikeastaan toivonkin keskeytystä, sillä elämä on liian jännittävää haaskata istuskeluun. Sen lisäksi että Cottonit tuntuvat pitävän meistä olemme myös rikastuneet …

Haastekoonti: Venäjää valloittamaan

Kuva
Täällä toisen tähden alla -blogissa alkoi viime vuoden alussa Venäjää valloittamaan -haaste, jossa haastettiin lukemaan venäläistä kirjallisuutta ja Venäjää käsittelevää kirjallisuutta. Hyppäsin haasteeseen mukaan syksyllä, ja sain kasaan kolme kategoriaa ja yhdeksän luettua kirjaa. Vähimmäisvaatimus kategorian suorittamiseksi oli kaksi luettua kirjaa, mutta venäläisissä mieskirjailijoissa innostuin lukemaan muutaman ylimääräisenkin kirjan.Lukemani kirjat ovat:
Venäläiset naiskirjailijat:
Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset
Zinaida Linden: Ennen maanjäristystä

Kirjat jäivät lukukokemuksina tasolle 'ihan kiva'. Molemmat kirjat olivat mukavan viihdyttävää ja leppoisaa luettavaa, ja niissä oli lisämausteena muiden maiden kulttuureja.

Venäläiset mieskirjailijat:
Leonid Tsypkin: Kesä Baden-Badenissa
Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
Joseph Brodsky: Veden peili
Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta
Boris Akunin: Asaselin salaliitto

Tähän kategoriaan mahtuu monenlaista. Tsypkini…

Boris Akunin: Asaselin salaliitto

Kuva
Boris Akuninin Asaselin salaliitto (WSOY, 2001) ensiesittelee lukijalle rikoksia ratkovan Erast Petrovitš Fandorinin. Fandorin on älykäs ja tarmokas nuorukainen, joka työskentelee Moskovan Etsivässä poliisissa. Asaselin salaliitossa hän alkaa tutkia epäilyttäviltä vaikuttavia itsemurhia, ja johtolangat vievät Fandorinin lopulta salamyhkäisen Asaselin jäljille. Akuninilta on ilmestynyt kaikkiaan yksitoista Fandorin-kirjaa, joista viisi on suomennettu. Asaselin salaliitto olikin niin mukava tuttavuus, että loputkin Fandorinin tutkimukset singahtivat vauhdilla lukuvinkkilistalleni. Fandorinin Asasel-tutkimukset sijoittuvat vuoteen 1876. Menneen vuosisadan ilmapiiri luo kirjaan omalaatuisen tunnelman, ja kun rikoksetkin tapahtuvat hieman paremmissa piireissä, Asaselin salaliitossa vilahtelee tsaarinajan himmeää loistoa.
"Erast Petrovitš, joka näki ensimmäistä kertaa omin silmin mitä elostelulla tarkoitettiin, käänteli lakkaamatta päätään ja katseli ympärilleen. Väki oli varsin seka…

Ville Ranta: Kyllä eikä ei

Kuva
Kirjapassini on täynnä! Ville Rannan Kyllä eikä ei (WSOY, 2013) oli jäänyt passilukulistan hännänhuipuksi ja päätin lukea sen hyvissä ajoin ennen määräaikaa (14.4.2014), jottei tarvitse jännittää, saanko kirjan vai onko se varattuna. Yli kahdensadan sivun sarjakuvakirja tuntui ensialkuun paksulta, mutta olikin lopulta nopealukuinen. Tarina sijoittuu 1800-luvun Ouluun. Henkilöinä vilahtelee tunnettuja historian henkilöitä, kuten itse Lönnrot ja Paavo Ruotsalainen. Kyllä eikä ei kuvaa muutamien oululaisten arjen elämänvaiheita ja tuntemuksia. Juoni ei ole erityisen toiminnallinen tai dramaattinen, mutta aika mukavia käänteitä ja pisteliäitä huomioita siihen oli silti saatu ujutettua mukaan. Keskeisistä henkilöistä oli kirjan lopussa muutaman rivin lyhyt kuvaus, mutta jonkinlainen henkilöesittely olisi ollut paikallaan myös kirjan alussa, sillä useilla ei-niin-tunnetuilla henkilöilläkin on ilmeisesti ollut vastineensa todellisuudessa. Tarinaan olisi päässyt hieman nopeammin sisälle, jos…

Karsten Alnæs: Ihanteiden nousu. Euroopan historia 1800-1900.

Kuva
Karsten Alnæs: Ihanteiden nousu. Euroopan historia 1800-1900 (Otava, 2006). 709 sivua + lähteet ja hakemisto. Huh, minä luin sen. Lahjomaton Goodreads kertoo, että urakkani kirjan kanssa alkoi 31.12.2013 ja päättyi 14.2.2014. Lukemista innoitti oman kirjahyllyn lukuprojektini, jota ilman tuskin olisin Alnæsin kirjaan tarttunut. Minun silmissäni Alnæsin opus on järkälemäinen tietoannos, jonka lukeminen hieman kauhistutti etukäteen (fiktio, fiktio ♥). En jättänytkään kirjan aloittamista viime hetkeen, vaan laskin, että lukemalla noin parikymmentä sivua päivässä selviän siitä määräaikaan mennessä (helmikuun loppu). Niin tasaisesti lukeminen ei edennyt, mutta tässä sitä nyt ollaan. Voittajaolo (vaikka ehkei sentään aivan niin paljon kuin Suomen parisprinttihiihtäjillä)!

Nimensä mukaisesti kirjassa käydään läpi 1800-luvun eurooppalaista historiaa. Vuosisataa veivataan edestakaisin näkökulmaa vaihtaen. Ajan poliittiset olot ja eurooppalaiset sodat ovat kai itsestään selviä aiheita tämänty…

Martin Page: Sudenkorennon lento

Kuva
Martin Pagen Sudenkorennon lento (Like, 2005) on kirja, jonka pinta on lumoavaa satua ja sisin olemus raa'an julma. Tarinan pääosassa on Fio, joka on lapsuudessaan menettänyt rikolliselämää viettäneet vanhempansa ja elänyt köyhissä oloissa isoäitinsä luona. Aikuisena hän on muuttanut Pariisiin, ja ansaitsee toimeentulonsa huijauksia tekemällä. Fio myös maalaa ja kuinka ollakaan, hänet 'löydetään'. Julkisuusrumba ja kuuluisuus eivät silti ole Fiolle avain onneen.

"Yhdeksänvuotiaaksi asti Fio luuli asuvansa palatsissa, sitten maailma ja hänen toverinsa opettivat hänelle, että hänen linnansa tavattiin h-ö-k-k-e-l-i, ja hän häpesi vastoin tahtoaan valtakuntaa, jonka valo ei onnistunut avaamaan kunnon ihmisten silmiä. Hän sai huomata, että vaatteisiin, joita hän ja Mame huolella ja ilolla penkoivat ja valikoivat Punaisen Ristin ja muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen jakelupisteiden sekamelskasta, oli lyöty häpeän leima, kuin ruttotautisille. Hän oli kuitenkin pitänyt noista…

Saul Bellow: Ainoa oikea

Kuva
Saul Bellowin Ainoa oikea (Tammi, 1997) on pieni hetki kahden aikuisen, elämää nähneen ihmisen rakkaustarinasta. Tapahtumat sijoittuvat Chigagoon, jonne antiikkialalla työskentelevä Harry Trellman on palannut haikailemaan nuoruuden rakkautensa perään:

"Pian havaitsette että minulla oli syyni asettua takaisin Chigagoon. Olisin voinut mennä muuannekin - Baltimoreen tai Bostoniin - mutte ne ovat niin samanlaisia, ero on pelkästään pinnallinen. Chigagossa minulla on kesken jäänyt rakkausjuttu. Bostonissa tai Baltimoressa olisin ajatellut yötä päivää samaa naista, mitä minun olisi pitänyt sanoa hänelle ja mitä hän olisi saattanut vastata. Psykiatrin tarkoittamia "raukkauden kohteita" ei tule vastaan kovin usein eikä niistä pääse eroon noin vain. "Välimatka" on vain muodollisuus. Ihmismieli ei ota sitä lukuun." (s. 8-9)

Harry rakkauden kohde on miehestään eronnut Amy, jonka ex-aviomies aiheuttaa harmeja vielä kuolemansa jälkeenkin. Harryn ja Amyn välisten kesk…

Giorgio Todde: Donna Milenan kuolema

Kuva
"Abinein kivistä rakennettujen talojen määrä pysyy aina ennallaan, sillä mikään ei lisäänny tai vähene tässä fossiilimaisessa kylässä. Kirkon Sielujen kirjaa katsellessa pistää silmään se, että kuolleiden luku vastaa tarkalleen syntyneiden määrää, ja siksi talot ovat samat vanhat ja tulisijojen luku muuttumaton. Ihmisten lailla myös eläimet syntyvät ja kuolevat tasatahtia. Yhteisöjen sielujen joukkoon saavutaan työntymällä limakalvon läpi tavalliseen tapaan, ja ihmiset ja eläimet poistuvat sieltä matemaattista lakia noudattavan kalvon kautta, joka sulkeutuu heti kun asianosaiset ovat päässeet sen toiselle puolelle." (s. 5)

Mamma mia, mikä aloitus dekkarille! Giorgio Todden Donna Milenan kuolema (WSOY, 2007) on oivallisen herkullinen primo piatto Italialaiseen ateriaan. Minut kirja imaisi mukaansa heti ensi sanoista lähtien. Donna Milenan kuoleman tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Sardiniaan. Syrjäisessä vuoristokylässä myrkytetään vanha nainen. Paikallinen lääkäri kuts…

Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa

Kuva
Neil Gaimanin Coreline varjojen talossa (Otava, 2003) oli merkitty kirjastossa 'Vinkki'-tarralla. Päätin kokeilla, onko vinkki hyvä vai huono. Lopputulos: aika mukava vinkki jopa aikuislukijalle. Tulipahan luettua vaihteeksi jotain, minkä voin luokitella kauhuksi - vaikkei Coraline minua oikeasti kauhistuttanutkaan.
    Toinen äiti ojensi paperipussin Coralinelle. 
"Haluaisitko sinäkin maistaa?" hän kysyi kohteliaasti.
    Coraline laski katseensa ja odotti näkevänsä toffeeta ja kermakaramelleja. Pussi oli puolillaan suuria, kiiltävän mustia koppakuoriaisia, jotka kiipeilivät toistensa päällä yrittäessään päästä pois pussista.
    "En", Coraline vastasi. "Ei maistu."
    "Kuten haluat", toinen äiti sanoi. Hän valikoi huolellisesti erityisen suuren ja musta kuoriaisen, kiskoi sen jalat irti (ja tiputteli ne sohvanvieruspöydällä olevaan suureen, lasiseen tuhkakuppiin) ja työnsi hyönteisen suuhunsa. Hän rouskutteli sitä tyytyväisenä.
    "N…

Leila Tuure: Hatuntekijä

Kuva
Leila Tuuren Hatuntekijä (Karisto, 2007) oli lämminhenkinen, herttainen lukuyllätys. Poimin kirjan mukaan lainauskoriin nimen perusteella - Mikä minusta tulee isona -haasteeseen näytti olevan tyrkyllä perinteinen käsityöläisammatti. Leila Tuurelta en ole aiemmin lukenut mitään, mutta olen iloinen siitä, että törmäsin Hatuntekijään. Porin 1800-luvun porvarispiireihin sijoittuva romaani oli viihdyttävä kirja, joka sai lukijansa iloiselle mielelle (no kyllähän tämä taisi toimia välipalakirjana parin järeämmän opuksen lomassa, mutta semmoisiakin tarvitaan ja Hatuntekijä oli välipala parhaasta päästä). "Annan salongin sijainti oli hyvä, ja kaikki tiesivät missä se oli. Kaikki tiesivät senkin, että Annan hatut olivat kaupungin muodikkaimpia ja persoonallisimpia. Siinä taas oli Gretalla oma tärkeä osuutensa, eikä Anna Fallin väsynyt kertomasta sitä kaikille. Gretaa kehuskelu nolotti, mutta Anna sanoi, että se oli vain mainostamista. - Ei ykskä kauppapuoti pärjää ilman reklaamii, hän huom…

Kysymyksiä ja vastauksia

Kuva
Viiden jälkeen -blogin Heidi Bee muisti minua kysymyshaasteella ♥. Kiperiin kysymyksiin vastailu on oivaa sunnuntai-illan puuhaa, joten olkaapa hyvät - vastauksia:
1. Kova vai pehmeä? Kovakantinen kirja miellyttää minua enemmän kuin pokkari, mutta hinta saa minut usein ostamaan sen pokkarin. 2. Klassikko vai uutuus? Uutuuksia pitää ensin hieman tunnustella ja mutustella, ennen kuin niihin uskaltaa iskeä käsiksi (ellei sitten satu olemaan ns. varma tapaus). Klassikko on klassikko, yleensä jollain tapaa tuttu ja vaikkei olisikaan, klassikon leima antaa kirjalle kovemmat kiinnostuspisteet kuin uutuusleima. 3. Kotimainen vai ulkomainen? Ulkomainen. Kotimaista pitäisi lukea enemmän, mutta omituiset ja erilaiset ulkomaanelävät nousevat liian usein korkeammalle lukupinossa. 4. Käännettynä vai alkuperäiskielellä? Käännettynä. Kielitaidolle toki tekisi hyvää lukea englanniksi muutakin kuin ammattitekstiä. 5. Kotona vai matkalla? Kotona. Matkoillakin luen, mutta reissuillessa löytyy myös muuta kiinn…

Carl Spitteler: Turun pommitus

Kuva
Sveitsiläiselle Carl Spittelerille myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1919. Turun pommitus - Mukaeltu kertomus eräästä uuden ajan historian tapahtumasta (Turkuseura, 2011) ilmestyi noin 30 vuotta ennen Spittelerin Nobel-palkintoa. Nuoruusvuosinaan Spitteler toimi kotiopettajana Pietarissa ja vietti loma-aikojaan Suomen puolella. Kirjan johdonto-osa kertoo, että Spitteler lienee kuullut Pietarin suomalaispiireiltä tarinoita Krimin sodan aikaisesta selkkauksesta, johon Turun pommitus historiallisesti kiinnittyy.
Turun pommituksella aloitan Jokken kirjanurkan 14 Nobelistia -haasteen. Nobelistit ovat minulla jokseenkin heikosti hallussa, joten haaste piti aloittaa googlaamalla voittajien listaa ja heidän teoksiaan. Keräilen maapisteitä Futiksen MM2014-lopputurnausmaista, ja tämän projektin tiimoilta kiinnitin huomiota Spitteleriin. Tarkoitukseni oli myös napata kirjalla piste Ihminen sodassa -haasteeseen, mutta se ajatus häipyi mielestäni luettuani Spittelerin julkaisun. Rim…

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Kuva
Milja Kauniston Kalmantanssi (Gummerus, 2014) alkaa vetävästi. Ollaan Walesissa, 1400-luvun alussa. Häikäilemättömän kaunis Beatrix de la Tour d'Auvergne Roland on matkalla kävellen Ranskasta Walesiin tapaamaan rakastettuaan. Tässä on nainen, joka totisesti tietää mitä tehdä, kun kohtaa matkallaan vaaroja. Ensimmäisen 50 sivun jälkeen olinkin aika innoissani kirjasta, sillä odotin säkenöivän Beatrixin olevan jollain tapaa mukana kirjan loppuosan tapahtumissa. Näinpä ei käynyt, sillä pääosan valtasi nuori Olavi Maununpoika, joka ei säkenöi tai ole vaarallinen - kaikkea muuta. 
Tässä vaiheessa lienee syytä paljastaa, etten ole lukenut Kauniston esikoiskirjaa Synnintekijä, jossa on kerrottu Olavin aiempia vaiheita. Hyppäsin mukaan Olavin tarinaan ns. puhtaalta pöydältä ja pakko on myöntää, ettei Olavin henkilöhahmo oikein voittanut minua puolelleen. Liian höntti tyyppi, lyhyesti sanottuna. Ei mikään ruudinkeksijä, jää armotta kakkoseksi Kalmantanssin teräville naishahmoille, jotka v…

Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä

Kuva
Hyvää J.L. Runebergin päivän iltaa! Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä (Schildts, 2010) -kirjan myötä aloittelen Lukuiloa perhoslaaksossa -haasteen. Haasteessa luetaan kirjoja, joiden nimessä on perhonen tai jokin puutarhassa lentelevä hyönteinen. Kesän ärsyttävä pörisijä lennättää minut kaaliperhostasolle. 'Potentiaalinen haastekirja' olikin ainoa syy, jonka vuoksi nappasin Kärpäsenkesyttäjän kirjastosta mukaani. Takakansi melkein sai minut jättämään sen kirjaston hyllylle ('reilut 300 sivua juttua Runebergistä, voipi olla tylsä tapaus..'), mutta onneksi annoin kirjalle tilaisuuden - se osoittautui erittäin mainioksi. Ja koska kirjan pääosassa on itse runoilijakuningas Runeberg, kirja sopii juhlistamaan tätä päivää. Runeberg kenties ei olisi valinnastani ilahtunut, mutta hän jupiskoon pilvenreunalla, minä bloggaan.
Kirjan päähenkilönä on Johan Ludvig Runeberg. Kärpäsenkesyttäjässä Runebergin yksityiselämä esitetään lukijalle fiktiivisessä muodossa. Puhdas elämäkerta…

Pauliina Vanhatalo: Viittä vaille

Kuva
Ennen päivän kirjaa tiedotus: tekaisin blogilleni Facebook-sivut. Ne löytyvät osoitteesta https://www.facebook.com/oksanhyllylta. Saapi tykkäillä tai olla tykkäämättä oman valinnan mukaan. Sitten se kirja: Kirjapassi saa jälleen uuden merkinnän Pauliina Vanhatalon Viittä vaille (Tammi, 2005) -kirjasta. Päähenkilönä on kolmikymppinen Kira, joka kirjan alussa osallistuu luokkakokoukseen. Vuosien takaisten koulukaverien tapaaminen palauttaa mieleen muistoja, joita kerrotaan rinnakkain nykyhetken tapahtumien kanssa. Aikuinen Kira pui suhdettaan Tuomakseen, ja tämä tarinalinja oli minusta kirjan parasta antia, vaikka Kiran henkilö ei minua erityisemmin viehättänytkään (ja Tuomas jäi todella etäiseksi hahmoksi). Kira oli hieman liian epävarma ja häilyväinen minun makuuni, pidän enemmän voimakkaammista naishahmoista.
Nyt kävi niin, että Viittä vaille ei ollut minun kirjani. Kirja saa yhden Goodreads-tähden, kun lukaisin sen sattuneesta syystä loppuun, mutta aihepiiri ei puhutellut minulla…

Robert Galbraith: Käen kutsu

Kuva
Kiinnostuin Robert Galbraithin Käen kutsusta (Otava, 2013) kirjablogien kautta. Salapoliisitarina + Harry Potterien kirjoittaja + mukavia blogikommentteja = pakkohan tähän oli tutustua. J.K. Rowling (alias Robert Galbraith) on minulle tuttu vain Harry Potterien kautta, jotka ovat olleet hyvää ajanvietettä aikuisellekin. Ja niin on myös Käen kutsu, joka yllätti minut positiivisesti. Velhomaailman huispaukset ja muut erikoisuudet ovat jääneet taakse, nyt liikutaan nykypäivän Lontoon muoti-ja räppäripiireissa ja ratkotaan kuvankauniin mallitytön kuolemaa perinteiseen tapaan todistajia haastattelemalla. Murhattiinko Lula Landry vai hyppäsikö hän itse kuolemaan parvekkeelta?

Kirjan päähenkilönä on yksityisetsivä Cormoran Strike. Hänellä on menneisyys, jota paljastellaan siellä täällä tarinan edetessä. Naisasioita, sotajuttuja... mutta ei liikaa. Käen kutsu ei onneksi ole niitä kirjoja, joissa puolet tekstiä kuluu päähenkilön tilitykseen ja menneisyyden traumoista toipumiseen. Cormoran St…

Antonio Skármeta: Nerudan postinkantaja

Kuva
Odotukseni olivat korkealla aloittaessani Antonio Skármetan Nerudan postinkantajaa (Like, 1996). Takakansitekstissä ylistetään kirjaa ja kansilieve kertoo, että viiden Oscar-ehdokkuuden Il postino -elokuva (jota en ole nähnyt) perustuu tähän kirjaan. Oscarit ja takakansitekstit eivät tietenkään ole niitä luotettavimpia suosituksia kirjalle, mutta jotenkin olin päässyt 'tämä voisi olla hyvä' -vireeseen. Se vire lopahti aika nopeasti kirjan edetessä ja vaihtui 'tämä on lattea kirja' -vireeseen. Lukaisin kirjan loppuun, kun se oli niin lyhyt, mutta Goodreads-tähtiä kirja saa vain kaksi kappaletta - Nerudan postinkantajasta jäi melkoisen laimea jälkimaku.
Kirjan tapahtumat alkavat kesäkuusta 1969, jolloin päähenkilö Mario Jiménez hankkii itselleen töitä postinkantajana. Asiakkaita on vain yksi, mutta postia paljon. "Neruda saa joka päivä kiloittain postia. Laukku selässä polkeminen on kuin norsua harteillaan kantaisi. Hänen entinen postinkantajansa jäi eläkkeelle kyt…