7. tammikuuta 2014

Kun lukeminen ei riitä.. haasteita ja tähtisadetta

Varoitus: seuraa pitkähkö haaste- ja Goodreads-avautuminen. Kirjabloggaamista puolisen vuotta harrastaneena voin todeta: haastelukeminen inspiroi minua, se on juuri nyt se 'minun juttu' bloggaamisessa. Osallistuin syksyllä kokeilumielessä muutamaan haasteeseen, joista osa jo ehti loppuakin (Avioliittojuonia, Sinikeltainen syksy, 13-haaste). Koukussa ollaan. Valitsemani haasteet ovat kuin ehtymätön laari, josta voi ammentaa itselle sopivaa luettavaa ja bongailla kirjoja, joihin muutoin ei olisi vilkaissutkaan. Haastesilmä harjaantuu kummasti, kirjastossa tutkailen jo tottuneesti kirjojen selkämyksiä 'haastekirja vai ei' -miettein. Kirjamääristä en ole ottanut stressiä. En ole kympin tyttö, jonka on pakko suorittaa jokainen haaste maksimikirjamäärällä ja mielellään lukea vähän extraakin. Bloginäppistä naputtelee rento lukufiilistelijä, joka toistaiseksi on onnistunut lähtemään haasteisiin mukaan asenteella matka on tärkeämpää kuin päämäärä. Ei se nyt niin vakavaa ole, jos haaste jääkin puolitiehen (jää ne näköjään muillakin joskus :)). Pois suoritus, hus hus.

Suorittaminen on jännä juttu. Jos minulla on valmis lista  nimettyjä kirjoja, jotka pitää lukea läpi, niin johan vaan alan suorittamaan. 1 kirja luettu, 4 lukematta; 2 luettu, 3 lukematta... Myönnän, että oman kirjahyllyn lukuprojektini eli Projekti 2/4 etenee tällä tavoin. 5 etukäteen päättämääni kirjaa ja tämän hetkinen saldo on: 2 luettua (toinen on bloggausjonossa), 1 kesken, 1 näkyy alla olevassa kuvassa ja yksi odottelee hyllyssä. Tämä projekti vaatii ankaraa priorisointia, muuten kirjaston houkutukset jyräävät oman hyllyn kirjat mennen tullen. Luulen kuitenkin lukeneeni jo heikoimman aineksen (anteeksi, Sonja O.!), joten odottelen jatkossa parempia lukuelämyksiä. En aio lopettaa projektia kesken, mutta näin välihuomautuksena totean, että projektin luonne on käynyt selväksi ja näin se varmaan etenee loppuun asti.

Haasteet-välilehdeltä voi käydä kurkkimassa kesken olevien haasteiden tilanteita, mutta tässä väliaikatuntemuksia:
  • Ihminen sodassa -haasteeseen korjasin omaa tavoitettani 10 luettuun kirjaan, tavoittelen siis luutnantin arvoa. Tämä haaste on salakavalasti viekoitellut minut lukemaan sotaisia kirjoja. Kaksi odottelee bloggaamista ja kolmas on kesken. Taisin sattumalta lainata jopa yhden sotaisan sarjakuvan. Miten tässä nyt näin kävi?! 
  • Vive la France! -haaste on käynnistynyt verkkaisammin kuin etukäteen ajattelin, mutta no worries, omasta hyllystä olen jo bongaillut lupaavan tuntuista haastelukemista. Pari-kolme rapeaa ranskalaista olisi haasteeseen tyrkyllä, kunhan maltan ottaa ne luettavaksi. Tavoittelen edelleen kuutta raitaa.
  • Italialainen ateria odottelee ensimmäistä ruokalajiaan, joka ilmestyy pöytään piakkoin. En ole asettanut itselleni lukutavoitetta, etenen 'katsotaan miten käy' asenteella. Yhdellä ollaan näin jo voiton puolella.
  • ¡Hola! español on ollut ja on lempihaasteitani. Käykääpä kurkkaamassa haasteen vinkkilistaa, siellä on erittäin hyviä kirjailijoita! Haasteen kriteerit ovat täyttyneet jo aikapäiviä sitten, mutta ehkä luen vielä yhden tai kaksi lisää... 
  • Venäjän valloitus alkaa olla osaltani ohi. Viimoinen haastekirja on lähes luettu, ja sen myötä saan kasaan kolme kategoriaa. Se riittää minulle.
  • Mikä minusta tulee isona? on uusi haaste, joka alkoi vastikään Sheferijm-blogissa. Mitä ne päähenkilöt oikein puuhailee ammatikseen? Aina ne jotain tekee, vaikka en sitä aiemmin ole erityisemmin pohtinutkaan. Mukava haasteidea, tavoittelen vähintään kisällin arvoa kymmenellä luetulla. Lasken sen varaan, että saan haasteen suoritukset kasaan hieman noiden muiden haasteiden siivellä eikä kirjoja tarvitse erikseen metsästää.
  • 14 nobelistia on haaste, joka voi viedä mennessään. Varovainen tavoitteeni on puolenkymmentä kirjaa, mutta vuoden lopussa nähdään, montako tuli. Sattumalta Projekti 2/4 -kirjalistani sisältää yhden nobelistin, joten ainakin yksi luettu kirja on aika varma nakki.
  • Tove Jansson-haasteita on kaksin kappalein listattuna Haasteet-välilehdellä. En aio urakoida Janssonia, todennäköisesti postaukseni jäävät yhteen tai kahteen.
  • Oma projekti: Futis MM2014-maiden kirjallisuutta. Mari A:n blogista bongattu huippuidea. Muutama maa oli jo bloggauspinossa odottamassa, kun lähdin tähän mukaan, mutta uusiakin on tullut luettua. Tämä on yksi kevääni tärkeimmistä jutuista!
  • Kirjapassi  on jo lähes luettu. Vain kaksi passimerkintää puuttuu.
  • Viimeinen vaan ei vähäisin: Palkintokierros. Ei suorituspaineita. 50 luettua ensi syksynä... höh, ei taida onnistua mutta ehtiihän tuota. Tämä on osoittautunut loistoideaksi. Kirjasammon listoja on mukava pläräillä, kun ei muuta tekemistä keksi. Ja sieltä on löytynyt jo muutama erittäin hyvä kirja, vaikka viimeisin luettu ei niin erityinen kokemus ollutkaan. 
Omasta kirjahyllystä löytyy tarjokkaita Pasto italiano -haasteeseen, ¡Hola! español -haasteeseen, Nobel 14 -haasteeseen, Vive la France! -haasteeseen...

Goodreads... is so good! Kun aloittelin blogiani, mietiskelin pitäisikö kirjoille antaa pisteitä vai ei. Päädyin jättämään pisteet pois bloggauksista, ja tyytyä pelkkiin sanoihin. Ennen joulua ehdin kurkata Goodreadsiin ajatuksen kanssa, ja sehän on mitä mainioin palvelu. Blogaaamani kirjat on nyt listattu sinne ja tähtöset annettu kirjoille (ehkä intoudun vielä kommentoimaankin lyhyesti). Bloggauksiin aion jatkossa merkitä Goodreadsin tähdet, mutta vanhoihin bloggauksiin en niitä ala päivittämään. Jos tähdet kiinnostavat, Goodreadsista voipi käydä katsomassa. Ja tuohon sivupalkkiin päivittyvät kirjat, jotka ovat minulla parhaillaan kesken. Tiedoksi jo nyt: Ihanteiden nousu tulee näkymään listalla jonkin aikaa, mutta kyllä se etenee. Olen jo sivulla 100, enää noin 600 sivua jäljellä. Kirja ei ole huono, mutta tietoa ei jaksa joka ilta lukea.

Tämmöisin perustein tähtiä merkitsen:

* = yhden tähden kirjaa en ole vielä lukenut. Sen täytyy olla todella huono. Miksi ihmeessä lukisin loppuun yhden tähden kirjan?
* * = tähän mennessä alin taso, jonka olen lukenut loppuun. Kirjassa on joku juttu, joka saa kääntämään sivuja, vaikka samaan aikaan tiedostan, että eipä paljon haittaisi vaikka kirja jäisi kesken.
* * * = keskinkertainen. Kirja ei suuremmin ärsytä, mutta ei nouse keskitason yläpuolellekaan. Tähän luokkaan kaipaan usein + ja - merkkejä, jotta tulisi jotain tasoeroa harmaaseen keskikastiin.
* * * * = hieno kirja, lähes loistava mutta ei ihan kuitenkaan.
* * * * * = Parhautta, parhautta!

Haastava vuosi 2014, täältä tullaan! :) Tervetuloa seuraamaan lukuhaasteiden etenemistä (ja vielä on tilaa uusillekin haasteille!).

19 kommenttia:

  1. Miten huippua, olet ihan sielunsiskoni näissä haastejutuissa! Itse tykkään haasteista aivan huimasti ja lähden erittäin helposti mukaan niihin. Jotenkin ne laajentavat lukemista niin helposti, että ei voi kuin hyristä tyytyväisyydestä. Meillä on monia samoja haasteita kesken, ja nyt aloin harkita muutamaa lisähaastettakin... taaaaaas! ;)

    VastaaPoista
  2. Haasteet vaan on niin huippuja! Ihanaa, että joku muukin on yhtä hurahtanut. :) Ei kai haasteita nyt liikaa voi olla, vuosi on pitkä..? :)

    VastaaPoista
  3. Hauska postaus. Itsekin tykkään haasteista, mutta en ehkä ihan yhtä paljon. Tänä vuonna osallistun Viva la France -haasteeseen ja sitten luen oman hyllyn kirjoja.

    Minä annan blogissani yhden sydämen siitä, jos olen kirjan lukenut loppuun. Jokin siinä on ollut, ettei se ole jäänyt kesken :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin pidän ihan älyttömästi haasteista! Periaatteessa lukemista riittäisi kyllä muutenkin, mutta haasteiden avulla tulee tosiaan laajennettua lukemista ihan eri tavalla, ja voi haastaa itseään tutustumaan erilaisempaan kirjallisuuteen mihin yleensä kiinnittää huomiota. Esim. nyt kiinnostuin tuosta Italia-hasteesta, koska minulla ei ole italialaisesta kirjallisuudesta minkäänlaista käsitystä. Yhdellä kirjalla kun pääsee jo mukaan, niin osallistumiskynnys on ainakin matala.

    VastaaPoista
  5. Katri: tärkeintä on lukea omalla tyylillä. :) Nostan todella hattua sille, että keskityt omaan hyllyyn - minulta se ei onnistuisi, kun tuommoinen pienikin hyllyprojekti vaatii keskittymistä.

    Suvi: Matala osallistumiskynnys on tosiaan hyvä juttu haasteissa. On paljon helpompi lähteä mukaan, kun tietää, ettei paljon tarvitse pinnistää niin on edes jollain tasolla mukana. Minullakin tulee aika vähän luettua italialaista noin muuten, joten odotan löytäväni uusia nimiä tästä haasteesta. :)

    VastaaPoista
  6. On sulla pitkä lista haasteita, mutta kuten olet huomannut samat kirjat käyvät useampaan haasteeseen. Muumifani osallistuu tietysti kahteen Jansson-haasteeseen ja Nobelisteja on ihan pakko lukea tänä vuonna, Jokke pisti sen verran pahan haasteen areenalle :)

    VastaaPoista
  7. En minäkään nyt niin hurahtanut ole, että yrittäisin lukea joka haasteeseen aivan iki-omat kirjat. Päinvastoin, minulla on esim. kesken kirja joka käy sekä Ranska- että Venäjä-haasteeseen ilman huijausta. :) Nobel-haaste on vaarallinen...

    VastaaPoista
  8. Haastetta peliin! Hauskojahan ne ovat. Olen täysin samaa mieltä, että ne avartavat kummasti omia kirjavalintoja. Jään seuraamaan, kuinka sinun käy. Hyvältä vaikuttaa tuo asenteesi, ettei kympillä tarvitse suorittaa. :)

    VastaaPoista
  9. Kun hauskuus loppuu, kannattaa lopettaa haaste-puuhat, väkisin ei kannata lukea. :)

    VastaaPoista
  10. Viime vuonna lähdin helposti haasteisiin mukaan, mutta en selviytynyt niistä kovin hyvin. Tänä vuonna ajattelin panostaa tuohon omaan Ranska-haasteeseeni, koska Ranska maana kiinnostaa, mutta olen lukenut kuitenkin aika vähän ranskalaista kirjallisuutta. Pariin muuhunkin haasteeseen osallistun, mutta olen laittanut tavoitteekseni muutaman kirjan. Sitten jos sen muutaman saan luettua, voin nostaa rimaa hieman ylemmäs. :)

    VastaaPoista
  11. Kuka tietää, ehkä minäkin olen ensi vuonna eri tunnelmissa... :) Riman hilaus on hyvä taktiikka, on toiminut minulla ainakin sota-haasteessa erinomaisesti. Tuo sinun Ranska-haasteesi on niin hieno, että minulla on ollut rima korkealla sen kirjojen suhteen. Tuntuu, että pitää olla vähän fiinimpää luettavaa, kun on ranskalaisista kyse. :)

    VastaaPoista
  12. Olen harrastanut bloggausta vasta kuukauden verran ja suhteeni haasteisiin on ristiriitainen. Jossain määrin ahdistaa se, että on jatkuvasti iso pino kirjoja, jotka ehdottomasti haluan lukea ja jotka sopivat usein aika huonosti haasteisiin. Seuraan tiettyjä kirjallisuuspalkintoja ja niiden voittaja/ehdokaskirjat ovat lukulistallani korkealla, usein vaan eivät tosiaan mene haasteiden kategorioihin. Vive la France-haasteeseen kyllä osallistun joka tapauksessa ja hyödynnän siinä oman hyllyni lukematta jääneitä ranskalaisromaaneja.



    VastaaPoista
  13. Kannatan omaan tyyliin lukemista. Jos haasteet stressaa, niin osallistu vaan sellaisiin jotka ei stressaa. :) Minua ahdisti joskus bloggauksen alkuaikoina se, että uutuuksia tulee luettua niin vähän, mutta totesin sitten itsekseni, että ei sitä nyt kaikkeen tarvitse revetä. Jokunen uutuus silloin tällöin riittää minulle, sen mukaan mitä sattuu tulemaan vastaan.

    Kirjabloggaus tuntuu helposti sekoittavan pään, ainakin minulla oli alussa välillä sellainen fiilis että pitäisikö tässä jotenkin muuttaa omia lukutottumuksia (esim. seurata niitä uutuuksia enemmän), kun on tämä blogi. Enpä lopulta juuri ole muuttanut, paitsi nämä haasteet ovat tulleet uutena kivana juttuna. Bloggausinto säilyy paremmin, kun tekee omanoloisia juttuja. :)

    VastaaPoista
  14. Hei Marika
    blogissani on jotain sinulle :)

    VastaaPoista
  15. Olipa ihana yllätys, kiitos! Tähän osallistun varmasti. :)

    VastaaPoista
  16. Minä innostuin vasta viime vuonna haasteista ja osa meni hienosti, osa sitten ei. Mutta minulla on samanlainen asenne kuin sinulla eli en tykkää suorittaa, mutta voi silti osallistua. Menee miten menee, pääasia että on kivaa :D Ja minullekin kävi noin, että tarkkailen kirjoja "sillä silmällä", että mihinkäs haasteeseen tuo mahdollisesti sopisi. En kyllä silti väkisin lue.

    Goodreads on mainio tapa "korvamerkitä" kirjoja. Minulla oli ennen pieni vihkonen, johon merkitsin kirjat, jotka haluan lukea. Sen pitäminen ja päivittäminen oli työlästä, mutta Goodreads pelasti minut ;)

    VastaaPoista
  17. Vihkosysteemi ei minulle toimi, mutta Goodreads on huippuhomma. :) Väkisinluku ei toimi myöskään, kivaa olla pitää. :)

    VastaaPoista
  18. Sinullahan on monta haasterautaa tulessa :)

    Minulla on ikuisuusprojekteina TBR100 listan lukeminen ja (kauno)kirjallinen maailmanvalloitus. Uusina haasteina aion juhlistaa Tove Janssonin juhlavuotta, lukea ranskalaisia kirjoja Vive la France -haasteeseen ja osallistua Iijoki-sarjan kimppalukuun. Sitten olisi vielä Ihmiset sodassa ja Hei me lusitaan! -haasteet, jotka kiinnostavat kovasti... Viime vuonna olin maltillinen uusien haasteiden suhteen, mutta nyt meinaa kyllä lähteä lapasesta ;)

    Minunkin pitäisi perehtyä Goodreadsiin...

    VastaaPoista
  19. Näitähän riittää, vähän alkaa jo hirvittää kun on tullut yksi vielä lisääkin tuonne listaan sitten tämän postauksen. Mutta onneksi on lukuaikaa, vuosi on vasta alussa. Iijoki oli liian haastavaa minulle, mutta hienoa että olet mukana. Tsemppiä lukemiseen, sitä siinä sarjassa riittääkin. :)

    Goodreads on ihana, olen jo aivan koukussa siihenkin. Siellä on niin näppärää pitää listaa omista lukemisista, ja tykkään, kun se ehdottelee kirjoja luettavaksi. Just bongasin yhden kirjavinkin italia-haasteeseen. :)

    VastaaPoista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...