22. tammikuuta 2014

Blogiarvonta! Kirjapalkintoja!

Luettua elämää -blogin Elina ♥ annoin minulle tänään ihanan Kiva, kun olet täällä -tunnustuksen. Kiitokset Elinalle (laitan tunnustusta eteenpäin erillisessä postauksessa)! Lämmin tunnustus sopii päivään kuin kansi kirjaan, sillä olin jo aikaisemmin suunnitellut postaavani blogini ensimmäisestä arvonnasta juuri tänään. Miksikö? Merkkipaaluja on ohitettu: blogini täytti puolivuotta vuoden vaihteessa, lukijoita on ilahduttavan paljon ♥ ja postausmäärässäkin huidellaan jo reippaasti yli sadan. Mutta sitäkin tärkeämpää on, että bloggaus on ollut yllättävän mukavaa puuhaa (lue: koukussa!) ja tämä puolivuotisetappi tuntuu sopivalta hetkeltä muistaa blogissani vierailevia kirjan ystäviä. Kirjablogimaailmassa on kiva olla ja sen kunniaksi... arvotaan muutama kirjapalkinto!! Arvonnan kirjat olen valinnut oman makuni mukaan, mutta ehkäpä ne löytävät kodin jonkun toisen kirjaihmisen luota.

Mitä arvotaan? Kirjoja. Niitä on kuusi, ja ne on lueteltu tuolla alempana. Lisäksi arvon kahteen kirjapalkintoon kylkiäisen: irtoteetä tai suklaata valintasi mukaan. Voidaan nauttia joko kirjan kera tai ilman. :) Kahvinystäville tiedoksi, että bloggaaja ei juo kahvia ja olettaa, että suklaa maistuu kompromissina heillekin, jotka eivät teen lipittelystä perusta. Jos et välitä kummastakaan, niin kylkiäinen arvotaan jolle kulle muulle. Tee ja suklaa ovat luomua. Kylkiäisistä ei ole kuvia, sillä hankin ne vasta arvonnan jälkeen.

Milloin palkinnot arvotaan? Keskiviikkona 29.1.2014 klo 18 jälkeen.

Kuka voi osallistua? Jokainen kirjojen ystävä, jolla on sähköpostiosoite. Sähköpostin kautta tiedustelen yhteystietoja palkintojen postittamista varten. Ei siis tarvitse olla rekisteröitynyt lukija Google-paneelissa, mutta toki sinne, Bloglovin'in tai Blogilistalle saapi liittyä seurailemaan blogini tapahtumia. Kaikilla osallistujilla on yksi ääni kussakin kirja-arvonnassa, johon osallistuu.

Miten osallistutaan? Jätä kommentti tähän postaukseen ke 29.1.2014 klo 18 mennessä. Kerro kommentissa 
  1. nimimerkkisi, jos osallistut anonyymina
  2. sähköpostiosoitteesi yhteystietojen kysymistä varten
  3. palkinnot, joiden arvontaan osallistut. Voit osallistua 1-6 kirjapalkinnon arvontaan valintasi mukaan.
  4. minkä kylkiäisen haluat (tee/suklaa/ei mitään), jos se osuu palkintosi kohdalle
Löytääkö lähes 2000 sivua luettavaa uuden kodin? Kirjat ovat uusia kirjoja ja itse hankittuja: 


Historiallinen romaani: Carolly Erickson: Minä, Marie Antoinette. 
Atena, 2012. Kovakantinen. 403 sivua.
'..kuvaa kuningattaren ylellistä elämää, mutta myös hovikoukeroiden kääntöpuolta: kateutta, juonittelua ja juoruilua.', kertoo takakansi.


Sininen kirja: Mario Vargas Llosa: Keltin uni.  
Otava, 2011. Kovakantinen. 518 sivua.
Vuonna 2010 Nobel-palkittu perulainen kirjailija. Historiallinen romaani kolonialismin ajalta.


Dekkari: William S. Burroughs: Punaisen yön kaupungit. 
 Sammakko, 2009. Pokkari. 360 sivua.
'Humoristinen ja dekadentti salapoliisiromaani', kuvailee takakansi. 


Romaani: David Mitchell: Black Swan Green. 
Sammakko, 2008. Kovakantinen. 383 sivua.
Tästä olen blogannut blogini alkuaikoina. Todella hyvä kirja, Goodreads: 4 tähteä!


Lastenkirja: Elsa Beskow: Auringonmuna. 
Gummerus, 2010. Kovakantinen. Ei sivunumeroita, ehkäpä noin 30 sivua.
Muistan tämän kauniin kirjan lapsuudestani! Mutta arvottava kirja sentään ei ole sieltä asti peräisin.


Keltainen kirja: Alberto Moravia: Keskipäivän aave.  
Tammi, 2009. Pokkari. 266 sivua.
Italialaistunnelmaa Caprilla. Vaikkapa Pasto italiano-haasteeseen?

Tervetuloa osallistumaan arvontaan!

40 kommenttia:

  1. Oih, houkutteleva arvonta – ja ennen kaikkea onnea merkkipaalusta ja bloggausintoa vastaisuuteenkin!

    Voisin osallistua Keltin unen, Punaisen kaupungin öiden ja Keskipäivän aaveen arvontaan. Ja kylkiäiseksi sopii kumpi tahansa, sekä tee että suklaa ovat yhtä vakavia paheitani. ;)

    (suketus85atgmailpistecom)

    VastaaPoista
  2. Onnea puolivuotiaalle! Kirjabloggaaminen on todellakin koukuttavaa ja virkistävää puuhaa. :) Osallistun kirjojen 1-5 arvontaan. Keskipäivän aaveen muistelen jo lukeneeni. Suklaa maistuisi vähän liiankin hyvin kylkiäisenä, jos onni sattuisi potkimaan. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanaa! Haluaisin osallistua Keltin unen, Auringonmunan ja Keskipäivän aaveen arvontaan. Tee ja suklaa uppoavat molemmat. :)

    Sähköpostiosoitteeni on kirjakummitus@gmail.com.

    VastaaPoista
  4. Ihana arvonta, pakkohan tähän on osallistua! :) Osallistun Marie Antoinetten, Keltin unen ja Punaisen yön kaupunkien arvontaan. Kahvista en perusta, joten kylkiäiseksi pistän suklaan. :)

    Sähköposti: viljalinnea@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnea blogisynttäreistä, bloggaus on todella koukuttavaa! :)

    Ja oi miten kiinnostavia kirjoja, taidan osallistua kaikkien kuuden arvontaan. Kylkiäiseksi maistuisi tee.

    Sähköposti: elegiakirjat[at]gmail[piste]com

    VastaaPoista
  6. Kiva arvonta todellakin! :) Voisin osallistua kirjojen 2-4 arvontaan. Kylkiäiseksi maistuu aina suklaa. Minun sähköposti on lukuneuvos@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Oioioi Elsa Beskown Auringonmuna! En koskaan lukenut sitä lapsena, mutta olen ihastunut Beskown töihin vanhempana. Sen arvontaan siis osallistun! Mahdolliseksi kylkiäiseksi kävisi tee :) Sähköpostini: lukisinkohan@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Onpas kiva arvonta! Haluaisin osallistua Keskipäivän aaveen, Punaisen yön kaupunkien ja Keltin unen arvontaan. Ja kylkiäisiksi maistuisi suklaa :) kirjojenlumo@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Onnittelut puolivuotiaalle ja huh mitkä kirjat :) Suklaan kera osallistun Minä, Marie Antoinetten ja Keltin unen arvontaan. maimalaak@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Heips! Tupsahdin blogiisi ensimmäistä kertaa vasta äskettäin, ja tämä vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta kirjablogilta, joten aion liittyä lukijaksi :).

    Osallistuisin myös Punaisen yön kaupungit -pokkarin ja Minä, Marie Antoinette -kirjan arvontaan. Ja tee maistuisi, jos osuu kohdalle :)
    e-mail: 000kadd000@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnittelut alkutaipaleesta - lisää mainioita blogipäiviä!

    Osallistun ilman muuta houkuttelevaan arvontaan. Beskowin kirja uupuukin hyllystäni. Siispä olen mukana lastenkirjan osalta.

    S-postini: valkoinenkirahvi@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea♥

    Osallistun tavoittelemaan Beskovin kirjaa.

    S-postini: leenalumi@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnittelut puolivuotissynttäreistä! Ihana arvonta :)

    Osallistun Mitchellin ja Beskown kirjan arvontaan. Kylkiäiseksi sopii vallan mainiosti suklaa, kun teetä olen itse viime aikoina jo suuret määrät varastoihin hankkinut ;) (miiiaed[at]gmail.com)

    VastaaPoista
  14. Onnea kaikista merkkipaaluista :)

    Keltin uni, Punaisen yön kaupungit ja Keskipäivän aave kiinnostavat, joten osallistun niiden (ja suklaan, nam) arvontaan :)

    villasukka.kirjahyllyssa@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Hauskaa puolivuotissynttäriä ihanalle blogillesi!

    Osallistuisin mielelläni kirjojen 1-5 arvontaan, Keskipäivän aave odottelee jo omassa hyllyssäni. Ja suklaa maistuu aina, eli sitä valitsisin kylkiäiseksi, jos voitto osuu kohdalle :)

    VastaaPoista
  16. Suur-onnittelut pirteälle puolivuotiselle. Tavoiittelen Keltin unta arvonnassa,

    VastaaPoista
  17. Onnittelut puolivuotiaalle! :) Sähköpostiosoitteeni löytyy blogistani. Seuraan blogiasi bloglovinin kautta.
    Kirjoista minua minua kiinnostaisi kovasti tuo Marie Antoinette -kirja.

    VastaaPoista
  18. Oi miten mukavaa, että näin moni on jo osallistunut arvontaan. :) Ja kaikista kirjoista on joku ollut kiinnostunut, hienoa! Secretninjalle tervetuloa seuraamaan blogia, hauskaa että löysit tänne. :)

    VastaaPoista
  19. MarikaOksa, blogissani on sinulle haaste, jos ehdit arvontakiireiltäsi vilkaisemaan. :) http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2014/01/vastauksia-kysymyksiin-ja-haastetta.html

    VastaaPoista
  20. ONNEA!!!
    OSallistus keltin uni ja aurinko muna kirjojen arvontaan..suklaata!! Eikun mä olen laihiksella eli laihduttajan teetä :))

    bikkenpilttuu@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Jonna: voi kiitos! Niin kiire ei ole koskaan, etteikö ehtisi haasteeseen vastaamaan. :)

    VastaaPoista
  22. Onnenpäiviä ne, kun syystä tai toisesta postilootasta löytyy kirja! Joskus on niinkin käynyt. Vaikka tää sellainen lukemattomien kirjojen huusholli onkin - pino aina yöpöydällä, jokunen kirjahyllyssä - niin aina ovat uudet tarinat tervetulleita. Haluaisin osallistua kaikkien muiden paitsi Beskovin arvontaan; ylläri on aina mahdollisuus tutustua johonkin itselle uuteen.
    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ainiin se lisuke unohtui, teetä, kiitos :)

    VastaaPoista
  24. Oikein paljon onnea kivalle blogille! :) Kiitos, kun järjestät näin ihanan arvonnan. :) Osallistun näiden kirjojen arvontaan: Minä, Marie Antoinette, Punaisen yön kaupungit, Black Swan Green.
    Kylkiäisenä haluaisin mieluiten suklaata. :)
    Toiveikkain terveisin: Onnetar
    luumunkukka@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Onnittelut blogille! :)
    Kirjat 1-4 kiinnostavat eli osallistun niiden arvontaan.
    Lisukkeena maistuisi suklaa.
    t:Päivikki
    relata.refero @ netti.fi (kaikki yhteen)

    VastaaPoista
  26. Onnea blogille! :)
    Haluan osallistua kirjojen Minä, Marie Antoinette ja Keltin uni arvontaan.
    Tykkään suklaasta. :)
    T: Ellu
    ellu36@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Onnittelut puolivuotiaalle blogille! ;)
    Osallistun kaikkiin muihin paitsi Auringonmunaan, se löytynee hyllystä valmiiksi. Suklaa on hyvää, mutta maistuu teekin.

    sanokaavainsudeksi@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Onnea ihanalle blogillesi! Tätä on ollut ilo lukea! Intoa myös jatkoon!

    Beskovin Auringonmuna ja Burroughsin Punaisen yön kaupungit kiinnostaisivat tee kylkiäisenään. Keltin unen ostin juuri. Kiva arvonta!

    luettuaelamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihania kirjoja: mä luen kaikkea mutta ehkä nyt kallistuisin Llosan puoleen, jos valita pitää.
    maison@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Onnittelut blogillesi! Vargas Llosan Keltin uni olisi kyllä kiva. Tee on kyllä hyvää.

    VastaaPoista
  31. Kovasti onnea nuorelle blogillesi! - ja huomasinpa juuri, että omakin blogini on ollut pystyssä myös puolivuotta :D

    Keltin uni ja Punaisen yön kaupungit kiinnostavat suklaa kylkiäisenä.
    jason05(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  33. Osallistun mielelläni jokaisen kirjan arvontaan ja kylkiäiseksi toivon suklaata :) lasalmihe@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mikä tahansa kirja olisi iloinen yllätys, ja suklaan kera nautittuna luksusta.
    kirsti.p46@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Nyt on kyllä niin houkutteleva arvonta, että kehtaanko olla jopa niin ahne, että osallistun jokaisen kirjan arvontaan. Kehtaanpa hyvinkin, eli kaikissa mukana :D Lisukkeena suklaa maistuu meidän perheessä :)
    teekoo81(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Onnittelut!
    Elsa Beskow: Auringonmuna olisi mieleinen kirja. Suklaasta tykkään kovasti :)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Osallistun kaikkien kirjojen arvontaan. Mitään näistä en ole vielä lukenut. Kahvi kelpaa aina :)
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  38. ÄÄ, voi hitsit miten ihana arvonta! Ikuinen kirjapöpi ilmoittautuu mukaan. Tuo Auringonmuna olisi mun unelma, rakastan Beskown kuvituksia ja tarinoita ja tuo kyseinen kirja on mun Pinterestin toivelistallakin. Osallistun kuitenkin kaikkiin mukaan, sillä mitään näistä en ole lukenut ja olen aina avoin uusille lukukokemuksille ^_^ Lisukkeista niin suklaa, kahvia en juo. Vitsit kun jännittää :D kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kiva arvonta kivassa blogissa! Osallistun Mitchellin ja Beskow'n arvontaan. Ja kylkiäiseksi suklaata, jos osuisi kohdalle.
    paula.blogiposti@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Ooh, virhe... siis, osoite on paulan.blogiposti@gmail.com

    VastaaPoista
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...