31. tammikuuta 2014

Andrea Camilleri: Hämähäkin kärsivällisyys

Italialaisen aterian antipasto, olkaa hyvä: komisario Montalbanon tutkimuksia Andrea Camillerin kirjassa Hämähäkin kärsivällisyys (WSOY, 2013). Komisario Montalbanon tv-sarjaa olen katsonut vilauksen verran. Montalbano tuo mieleeni kaljupäisen, jäntevähkön keski-ikäisen miesnäyttelijän, mutta sarjan tapahtumat ja Montalbanon henkilöhahmon vaiheet sen sijaan eivät ole minulle tuttuja. Lähdinkin lukemaan Camillerin kirjaa ns. puhtaalta pöydältä vailla sen kummempia taustatietoja.
Kirjan alussa Montalbano on sairaslomalle, mutta sekaantuu siitä huolimatta kidnapatun tytön tutkimuksiin (virkaintoisuutta on siis jälleen kerran ilmassa). Kidnappauksen tutkintaan pääsee totta kai hyvin kärryille vaikkei Montalbanon hahmo olekaan tuttu, mutta Montalbanolla selkeästi on jonkinlainen henkilökohtainen kehityskaari takanaan. Sairasloman taustoja ei kovin paljon selitellä, kuten ei myöskään Montalbanon ja hänen naisystävänsä Livian suhdetta. Juonen pääpaino on selkeästi kidnappauksen tutkinnassa, mutta myös näitä henkilökohtaisia sivujuonia on sen verran, että tuntui kuin olisi katsonut pätkää elokuvasta, jonka aiemmat tapahtumat ovat hämärän peitossa.

Erikoisin piirre Hämähäkin kärsivällisyyden kuvaamassa poliisitutkinnassa on median osuus. Tv-kamerat välittävät kidnappaajilta saamiaan viestejä, ja poliisikin kuulee välillä jutun uusista vaiheista televisiosta. Italian yhteiskunnasta toki uskon mitä vain Donna Leon dekkarien jäljiltä, mutta tämä mediaulottuvuus oli mielestäni kirjan parhaimpia puolia. Kovin kaukana ollaan pohjoismaisen säntillisestä poliisitutkinnasta.

"Sitten hän kysyi Montalbanolta:
'Mitä mieltä olet uutisista?'
'Mistä uutisista?'
'Etkö katsonut Televigàtan kahdeksan lähtetystä?'
'En minä vahtaa televisiota heti aamusta'
'Sieppaajat olivat soittaneet Televigàtaan, jossa puhelu oli nauhoitettu. Nauhoita lähetettiin uutisissa. Sama muutettu miesääni sanoo, että 'asiaankuuluvalla henkilöllä' on aikaa huomisiltaan asti. Muussa tapauksessa Susannaa ei enää nähdä.'
Montalbano tunsi kylmät  väreet selkäpiissään.
'Ne ovat toteuttaneet multimediasieppauksen.'" (s. 170-171)

Hämähäkin kärsivällisyys oli mukavan 'helppo' dekkari, mutta minkäänlaista Montalbano-innostusta se ei minussa herättänyt eikä muutoinkaan suuresti säväyttänyt. Kirja menettelee silti ainakin välipalakirjana, joten se saa kolme tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 3 tähteä.
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: The Guardianin artikkeli Camillerista.
Kirjan tietoja:
Andrea Camilleri: La pazienza del ragno (2004)
Suomennos Helinä Kangas
WSOY, 2013
256 sivua

30. tammikuuta 2014

Kirjahyllyn kertomaa -haaste

Vakaa aikomukseni oli postata tänään kirjasta, mutta blogini on yhtäkkiä muuttunut arvonta/kysymys/vastausblogiksi... Voi Maria, minkä teit - haastoit minut itsepaljasteluun kirjahyllyn kautta. Pahus vieköön, näin vastustamattoman hauskaan haasteeseen on pakko vastata NYT. Muutoin kelaan huomenna töissäkin oman kirjahyllyni sisältöä ja mietin, mikä kirja sopisi mihinkin kohtaan... Joten tässä on (taas) vastauksia kysymyksiin, ja heitänpä haastepallon myös eteenpäin.

1. Oletko mies vai nainen? Firenzen lumoojatar.

 2. Kuvaile itseäsi. Viimeinen haltia.

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Ääretön kertaa ääretön.
4. Kuinka voit? Onnellinen Arabia.
 5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Täysosuma!

6. Minne haluaisit matkustaa? Suuntana tuntematon.
7. Kuvaile parasta ystävääsi. Avaruusvakooja.
8. Mikä on lempivärisi? Musta Dahlia.
9. Millainen sää on nyt? Myrskyjen meri.
10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Keskiyön lapset.
11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? White Jazz - musiikkia pimeästä.

12. Millainen on parisuhteesi? Tykkään sinusta.
13. Mitä pelkäät? Kauhujen tunneli.
14. Päivän mietelause. Sittenkin elämä voittaa.

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Jumalat juhlivat öisin.
16. Miten haluaisit kuolla? Death on the Nile.

Haastan mukaan seuraavat blogit: 

29. tammikuuta 2014

Blogiarvonnan tulokset

Viikko sitten ilmoittelin blogiarvonnasta, ja ilahduttavan moni innostui osallistumaan. Kiitokset teille kaikille - mukavaa, että kirjat kiinnostavat!

Arvonta on nyt suoritettu, ja alkoipa aivan itseäkin jännittää voittajalappuja nostellessa. Otin kaiken ilon irti ensimmäisestä blogiarvonnastani ja arvoin voittajat perinteisellä lippu-lappu-systeemillä.


Kylkiäinen - oman valinnan mukaan teetä tai suklaata - lähtee mukaan palkintoihin:
David Mitchell: Black Swan Green ja  William S. Burroughs: Punaisen yön kaupungit.

Kirjapalkintojen voittajat:

Carolly Erickson: Minä, Marie Antoinette.
17 henkilöä osallistui arvontaan... ja voittaja on: Aino.

Mario Vargas Llosa: Keltin uni.
24 henkilöä osallistui arvontaan... ja voittaja on: Mai Laakso.

William S. Burroughs: Punaisen yön kaupungit.
20 henkilöä osallistui arvontaan... ja voittaja on: Kirjaneito. Tähän palkintoon osui kylkiäinen, joka on Kirjaneidon valinnan mukaan suklaa.

David Mitchell: Black Swan Green.
16 henkilöä osallistui arvontaan... ja voittaja on: Big Bad Wolf. Kommentissa kelpuutettiin kylkiäiseksi sekä suklaa että tee. Tuohon toiseen palkintoon meni suklaa, joten laitetaan tähän vuorostaan teetä.

Elsa Beskow: Auringonmuna.
18 henkilöä osallistui arvontaan... ja voittaja on: Kirsti.

Alberto Moravia: Keskipäivän aave.
12 henkilöä osallistui arvontaan... ja voittaja on: Mia.

Onnea voittajille!! Laitan teille sähköpostia ja kyselen osoitetta, johon palkinnon voi postittaa. Kaikki saamani nimi- ja osoitetiedot ovat luottamuksellisia. En jaa niitä eteenpäin tai säilyttele arvonnan jälkeen. Kylkiäiset käyn ostamassa varmaankin jo huomenissa. Jos Itella suo, kirjapaketit saapunevat perille jo ensi viikolla. Mikäli käy niin, etten saa viimeistään sunnuntaina joltakulta voittajalta osoitetta, arvon kyseisen palkinnon maanantaina uudemman kerran.

 Voittajat on arvottu - onnittelut ja hyviä lukuhetkiä!

28. tammikuuta 2014

Haastekysymyksiä ja vastauksia

Mukavat kirjabloggaajakollegat ovat muistaneet minua visaisella kysymyshaasteella. Kysymyksiä laativat Kirjakaapin kummitus -blogin Jonna sekä Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja. Kiitokset haasteesta! ♥ Saamani kysymykset olivat yllättävän hankalia, tämmöisiä vastauksia putkahti mietintämyssystä: 

Jonnan kysymykset: 

Mitä kirjallisuus on sinulle opettanut?
Ennakkoluulot pois, ota kirja käteen ja anna sille tilaisuus - voit yllättyä! Sopii moneen muuhunkin asiaan elämässä.  

Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieleinen ystävä?
Hurmaava Elizabeth Bennet Jane Austenin Ylpeydestä ja Ennakkoluulosta.  

Ketä taas et haluaisi lähipiiriisi?
Siis apua, en keksi tähän ketään!? Syynä lienee se, etten lue mitään kovin kamalia inhottavuuksia ja jos hieman ärsyttävämpiä henkilöitä kirjoissa esiintyykin, en heihin niin takerru. Yhtään todella ei-tuntemisen-arvoista fiktiivistä henkilöä ei ole jäänyt mieleen.

Kenen kirjailijan kanssa haluaisit viettää juttutuokion? 
Rohkenen tässä paljastaa, että kirjailijat eivät minua kovin paljon kiinnosta. Mieluusti ajattelisin, että kirjat ilmaantuvat kirjastoon/kirjakauppaan jostain mystisestä, antimateriaalisesta kirjahautomosta. Mutta jos nyt jotakuta kirjailijaa olisi mahdollisuus jututtaa, valitsen... dekkari-mamma Agatha Christien. Hän olisi varmaankin ollut kiintoisa juttukumppani, Christiellä tuntuu olleen värikäs elämä.

Mikä on kirjallinen mottosi?
En taida olla motto-ihmisiä, mutta Tuulen viemän loppulause on hieno: “After all, tomorrow is another day!”.  

Mikä on sinulle tärkein kirja, josta olet blogissasi kirjoittanut?
Aivan niistä itselle tärkeimmistä kirjoista en ole blogannut, mutta viime aikoina luetuista Leena Krohnin Hotel Sapiens oli vaikuttava. Bloggaus typistyi lähinnä muutamaan valittuun lainaukseen, sillä tuntui mahdottomalta tiivistää niin ajatuksia herättävää kirjaa lyhyeen bloggaukseen. Tyydyinkin antamaan viitteitä siitä, että tämmöisen tekstin äärelle kannattaisi etsiytyä. 

Mikä kirja (melkein) jokaisen pitäisi lukea? Miksi?
Pysyttelen Krohnissa ja suosittelen Tainaronia. Lumoavan kaunis, tunnelmaltaan oudon salaperäinen ja haikea pieni kirja. Kirjallisuutta aivan parhaimmillaan.

Mikä kirja sinulta on viimeksi jäänyt kesken?
Olen alkanut kuunnella äänikirjoja autossa työmatkoilla. Edellinen äänikirja loppui viime viikolla ja uusi piti heti saada tilalle. Ajattelin kokeilla klassikkolinjaa ja valitsin Jane Austenin Neito vanhassa linnassa. En jaksanut kuunnella ensimmäistä levyä edes puoliväliin. Vanhahtava teksti ei toiminut autossa, eikä tarinassakaan tuntunut olevan samaa viehkeyttä kuin Y&E:ssä. Palautin sen takaisin kirjastoon ja otin tilalle Jussi Vares -dekkarin. Simppeli suomidekkari on ollut parempi autokirja, kuuntelu jatkuu.

Mitä teet, kun et lue?
Päivisin olen töissä, vapaa-ajalla käyn jumpissa, salilla, sisäpyöräilemässä. Kesällä tykkään pyöräillä ulkonakin. Leffoja on mukava katsella, mutta liian harvoin käyn aivan elokuvateatterissa asti. Jotain sarjoja tilailen kotiin DVD-boxeina, esimerkiksi MadMenin 6. kausi ja Bonesin 8. kausi odottavat katsomistaan. 

Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi?
Paljastetaanpa nyt sekin, etten ole innostunut uutuuskatalogien selailusta ja kiintoisien uutuuksien poimimisesta lukulistalle. En ole tehnyt semmoista ennenkään, enkä ole bloggaamisen myötä uutuusbongailuun alkanut (tässä syy, miksen äänestänyt Blogistania-äänestyksissä. Iski rimakauhu, kun niitä uutuuksia oli luettuna niin vähän.). Näin ollen tietouteni kevään uutuuskirjoista on vähintäänkin hajanainen. Mutta kiinnostavinta hajatietoantia ovat olleet Jyrki Heinon historiallinen dekkari (nimestä ei ole hajua, mutta se edellinen, Kellari, oli yllättävän hyvä) sekä Nicolas Barreaun romanttinen uutuus (tykkäsin kovasti hänen edellisestä kirjastaan).

Arjan kysymykset:

Kirjablogin pitämisen kolme tärkeintä motiiviasi?
Blogin pitäminen alkoi kesälomalla päähän pälkähtäneestä ideasta (liikaa vapaa-aikaa?) - 'kokeilenpa, miltä se bloggaaminen tuntuu'. Lukuharrastus on kulkenut mukanani lapsuudesta alkaen, joten blogiaiheen valinnassa ei ollut ongelmia. Aivan täyttä ymmärrystä minulla ei ollut, mihin oikein näppini laitoin, mutta hauskaa bloggaus on ollut. :) Motiivini bloggaamiseen ja erityisesti sen jatkamiseen aivan ensimmäisen alkuintoilun jälkeen: bloggaus irrottaa mukavasti työasioista, vie lukuharrastuksen aivan uudelle tasolle (lukuhaasteet, kommenttiboksit) ja innostaa ainakin jollain tasolla erittelemään lukufiiliksiä.

Oletko aktiivinen somessa muuten kuin bloggaajana? Käytätkö esim. Twitteriä?
En käytä twitteriä, enkä ole erityisen aktiivinen FB:ssäkään. Omien sivujen luonti blogille on käynyt mielessä, mutta vielä en ole päässyt tuumasta toimeen. Goodreadsista innostuin joulun tienoilla, mutta käytän sitä lähinnä kirjojen pisteytykseen.

Miten kuvailisit kirjamakuasi tai sen muuttumista vuosien varrella?
Ns. peruskauraa ovat dekkarit, ne uppoavat aina. Myös kaikenlaisista suhdesopista tykkään, vaikkakaan en aivan höyhenen kevyessä muodossa - chit lit -genre ei ole imaissut minua mukaansa. Scifiä ja kauhua luen hyvin vähän, mutta ne kiinnostavat. Runoista en ole koskaan juuri perustanut. Pidän kunnon tarinoista, joten novellitkin ovat hieman haastavia minulle. Fantasia viehättää, mutta sitä tulee luettua aivan liian harvoin.

Onko olemassa kirjoja, joita et halua lukea? Mitä/millaisia ne ovat?
Jos kirja on kovin inhorealistinen ja ahdistava, täynnä synkkyyttä ja kurjuutta - kiitos ei. En kaipaa vaaleanpunaisia reunuksia pilvenhattaroihin, mutta jotain valoa ja toivonpilkahdusta pitää kirjassa olla, jotta jaksan lukea sen loppuun asti.

Onko bloginpidosta poikinut seurauksia, joita et osannut odottaa? Millaisia?
Joudun miettimään vastauksia tämmöisiin kysymyksiin. :)

Vaihteleeko lukuaktiivisuutesi, esim. vuodenaikojen mukaan?
Minulla on ollut kausia, jolloin olen lukenut aika vähän. Nyt ei selvästikään ole semmoinen kausi :). Vuodenajoilla ei varmaankaan ole ollut osuutta asiaan, vaan työtilanne ja muut harrastukset ovat vieneet aikaa lukemiselta. Töitä minulla on edelleen, mutta pyrin tekemään ne normaalin työajan puitteissa, jotta ehtii muutakin.

Haluaisitko suositella joitakin blogeja, muita kuin kirja-? Mitä seuraat itse?
Seuraan jonkin verran erilaisia liikuntablogeja. Esimerkiksi The Unbearable Lightness of Fitness on pirteä, hyväntuulinen blogi. Liikuntajuttujen kautta löysin aikoinaan myös Vastaisku ankeudelle -blogin. Blogista olen löytänyt mm.  'nyt on näin' -iskulauseen, joka laittaa arjen pienet sattumukset oikeisiin mittasuhteisiin. Kännykkä jäi aamulla kotiin ja on viikon ainut päivä, jolloin odotan tärkeää puhelua - nyt on näin. Enpä taaskaan onnistunut syömään spagettia räiskyttämättä paria pisaraa vaalealle puserolle ja iltapäivällä on palaveri - nyt on näin. Elokuvatirkistelijä -blogissa katsellaan leffoja - paljon.

 Heitän haasteen eteenpäin - kukkatunnustuksen kera! Olkaapa hyvä, teidät on haastettu (kysymykset kuvan jälkeen):
 There’s no such thing as too many books / Minna
Pähkinäkukkula / Marjaana 
365 kulttuuritekoa / Pentukissa 
Pussinäädän kirjablogi 


Kierrätän hieman minulle jo saapuneita kysymyksiä, mutta mukana on myös muutama uusi:

1) Jos sinulla olisi juuri nyt mahdollisuus matkustaa aivan minne tahansa, minne lähtisit? Miksi?
2) Haluaisitko suositella joitakin seuraamiasi blogeja - muita kuin kirjablogeja?
3) Onko kirjahyllysi järjestetty jonkin tietyn systeemin mukaan?
4) Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieleinen ystävä?
5) Mikä on bravuurisi keittiössä?
6) Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?
7) Onko jokin elokuva tai tv-sarja ollut parempi kuin kirja, jonka pohjalta se on tehty?
8) Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi?
9) Onko lukemisesi suunnitelmallista? Menetkö kirjastoon tarkan kirjalistan kanssa, listaatko kirjakatalogeista 'must read' -luettelon tms? Vai luotatko enemmän sattuman voimaan ja nappailet kiinnostavia kirjoja lukupinoon sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan?
10) Millainen kirjan kansi viehättää sinua? Kiinnitätkö huomiota väreihin, kuviin? Vai etkä huomaa kantta ollenkaan?

Mukavaa, jos ehditte vastaamaan haasteeseen! :)

26. tammikuuta 2014

Mika Waltari: Johannes Angelos

Mika Waltarin Johannes Angelos (SSKK, 1980) nytkäyttää oman kirjahyllyn lukuprojektiani askeleen eteenpäin. Valitsin kirjan mukaan projektiin, koska se on ohuimpia kotikirjahyllyni Waltareita (projektin tiiliskivi-paikan oli jo lunastanut Ihanteiden nousu, jonka lukemisessa saavutin juuri puolivälin etapin). Lukemista aloitellessani totesin ilokseni, että saan Waltarista myös pisteen Ihminen sodassa - haasteeseen. Merkintä kaukaiset sodat -osastolle ja kersantin natsojen tavoittelu on näin aloitettu.
Johannes Angelos on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, mutta on siitä huolimatta hyvin romaanimainen kerronnaltaan. Ensimmäinen merkintä on kirjoitettu joulukuun 12. päivä 1452 ja viimeinen toukokuun 29. päivä 1453. Tapahtumapaikkana on Bysantin pääkaupunki Konstantinopoli eli nykyinen Istanbul. Päiväkirjaa pitävä Johannes asuu kaupungissa, joka elää pelonsekaisen odotuksen vallassa: milloin sulttaani Muhammedin mahtava turkkilaisarmeija saapuu Konstantinopolin edustalle ja aloittaa piirityksen?

Sisällöltään Johannes Angelos on hieman kaksijakoinen. Viihteellisempää juoniainesta edustaa Johanneksen rakkausjuttu kauniin ja ylhäisen Anna Notaraksen kanssa, joka saa alkunsa kirjan ensisivuilla. Romanssin ohella kirjassa kerrotaan paljon ajan historiallisista tapahtumista ja syistä, joiden vuoksi turkkilaiset marssivat Konstantinopolin porteille. Kaikki faktatieto kietoutuu kirjan nimihahmon ympärille, jonka salaperäistä menneisyyttä paljastetaan lukijalle pala kerrallaan.

"Helvetillinen päivä. Yön aikana turkkilaiset toivat uusia tykkejä asemiin ja vahvistivat pattereitaan. Uusi ampumatapa on jo osoittanut etunsa. Iltapäivällä romahti Pyhän Romanoksen portin kohdalla ison muurin torni ja kaistale muuria sen mukana. Aukko on suuri. Jos turkkilaisilla olisi ollut riittävä hyökkäysjoukko valmiina, he olisivat ehkä voineet tunkeutua kaupunkiin. Ulkomuurista ei sillä kohtaa ole jäljellä enää muuta kuin yö yöltä yhä uudelleen korjattu tilapäinen paalutus. Mutta turkkilaiset ovat onneksi tyytyneet ryntäilemään vain muutaman sadan miehen joukkoina eri kohdissa muuria vastaan. Enää he eivät pysty korjaamaan kaikkia kaatuneitaan. Kalmoja makaa vallihaudan sortuneissa kohdissa ja ulkomuurin luona myrkyttäen ilmaa." (s. 206)

Vuonna 1453 sodankäynti on ollut kovin erilaista kuin nykyaikana. Ammutaan järeillä tykeillä ja paikataan muuria, jonka olemassaolosta riippuu kaupungin tulevaisuus. Johannes Angelos antaa mielestäni kohtuullisen realistisen kuvan siitä, millaista elämä piiritetyssä kaupungissa on. Ihmiset koettavat selviytyä päivästä toiseen kuten parhaaksi näkevät, heitä pelottaa ja ahdistaa piiritystilanne eikä sotiminen merkitse tavalliselle kaupunkilaiselle aina suurta urhoollisuutta vaan joskus urheuden sijalla on toivo siitä, että sota viimein loppuisi ja elämä voisi jatkua turkkilaisten alaisuudessa 'kuten ennenkin'.

Johannes Angelos ei sijoitu aivan lukemieni Waltereiden kärkikastiin (Sinuhen tasoinen tämä ei mielestäni ollut), mutta sujuvasti kirjoitettu tarina saa Goodreadsiin kolme tähteä. Kirjassa on historiallista tunnelmaa ja hupaisan oloinen romanssikuvio keventää hieman sotaisaa piiritystilannetta.

Hoksautan vielä blogiarvonnastani, johon voit osallistua täällä. Arvonta suoritetaan keskiviikkona 29.1.2014.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oman hyllyn kirja. Mieheni tekemä kirppariostos viime kesältä.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Luen, mutta en kirjoita, Sallan lukupäiväkirja ja KriitikkoMarko.
Kirjan tietoja:
Mika Waltari: Johannes Angelos. Hänen päiväkirjansa Konstantinopolin valloituksesta v. 1453 Kristuksen maailmanajan päättyessä. (1952)
Päällys Pekka Loiri
Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1980
334 sivua

24. tammikuuta 2014

Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina

Ama Ata Aidoon Muutoksia - eräs rakkaustarina (Kääntöpiiri, 2002) päätyi lukupinooni Futis-maiden keräilyn tiimoilta. Afrikkalaisen kirjallisuuden tuntemukseni on erittäin heikoilla kantimilla ts. sitä ei ole. Niinpä turvauduin Googlen apuun etsiessäni jotakuta ghanalaista kirjailijaa ja esille pompahti Aidoon nimi. Kirja vaikutti lukemiskelpoiselta (=jonkin sortin rakkaustarina uppoaa aina tähän bloggaajaan), joten eikun kokeilemaan.


Kirjan päähenkilö Esi on koulutettu, hyvässä työssä oleva kaupunkilaisnainen. Hän on naimisissa, mutta avioliitto on kitkutellut vaivalloisesti eteenpäin jo ennen kuin aviomies ottaa Esin väkisin eräänä aamuna. Esin mitta täyttyy, hän jättää miehensä ja päätyy viimein työn merkeissä tapaamansa  komean Alin kakkosvaimoksi. Kyllä vain, kakkosvaimoksi. Nyt ollaan hieman erilaisen kulttuurin parissa, vaikka selkeästi urbaanissa nykyajassa liikutaankin. Päähenkilöt ovat muslimeja, joille kakkosvaimon ottaminen on ollut sallittua. Nykyaikaisessa kaupunkikulttuurissa kakkosvaimon ottaminen ei silti ole niin yksinkertaista kuin kenties joskus aiemmin.

"Neitoseni, silkkiseni, kyse ei ollut avioliiton lajista. Kysy ei ollut siitä, oliko ainoa vaimo vai yksi monista. Ei ollut kyse vaimoudesta täällä tai tuolla, eilen tai tänään. Kautta kohtuni sopukoiden, kohdun syvyyksien, kyse oli vain vaimoudesta. Naiseudesta. Mitä luulet, Esi, miksi tytöstä tehdään sellainen numero hääpäivänään? Kun olimme nuoria, meille kerrottiin, että kuolemaantuomittujen viimeinen toive toteutettiin teloituksen aattona. Oliko se muuten koskaan totta? Oli miten oli, nuori nainen hääpäivänään muistutti jotakin sellaista. Hänestä tehtiin numero, koska seremonia merkitsi mahdollisen itseyden hautajaisia." (s. 146)

Muutoksia - eräs rakkaustarina pohdiskelee kovasti naisen asemaa afrikkalaisessa kaupunkilaisyhteisössä ja parisuhteessa. Mikä on hyväksyttävää, sallittua? Miten perinteet ja muuttumassa olevat tavat sopivat rinnakkain? En ole aikoihin lukenut näin tiedostavaa kirjaa, vaikka tokihan tarinassa juonikin oli eikä vain julistusta tai painokkaita äänenpainoja. Juonen osalta ei lopulta kehkeydy mitään kovin dramaattista Esin miessuhteisiin, mutta Muutoksia oli silti aika virkistävä lukukokemus. Kolmen Goodreads-tähden kirja, vahvat kolme tähteä. Varmasti afrikkalaisen kulttuurin erilaisuus vaikutti osaltaan positiiviseen jälkimakuun, mutta kirjojen välityksellä onkin turvallista tehdä trippejä erilaisiin olosuhteisiin. Muutoksia voin suositella vähintäänkin välipalakirjaksi.

Lopuksi: mukavaa, että niin moni jo osallistunut blogiarvontaan, joka löytyy edellisestä postauksestani! Vielä ehtii mukaan, sillä arvon palkintokirjat vasta ensi keskiviikkona (ja tuloksistakin pyrin ilmoittamaan jo keskiviikkoiltana).

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. Porvoon kirjaston lukupiirissä ja Kiiltomadossa.
Kirjan tietoja:
Ama Ata Aidoo: Changes - A Love Story (1991)
Suomennos Terhi Kuusisto
Kääntöpiiri, 2002
216 sivua

22. tammikuuta 2014

Blogiarvonta! Kirjapalkintoja!

Luettua elämää -blogin Elina ♥ annoin minulle tänään ihanan Kiva, kun olet täällä -tunnustuksen. Kiitokset Elinalle (laitan tunnustusta eteenpäin erillisessä postauksessa)! Lämmin tunnustus sopii päivään kuin kansi kirjaan, sillä olin jo aikaisemmin suunnitellut postaavani blogini ensimmäisestä arvonnasta juuri tänään. Miksikö? Merkkipaaluja on ohitettu: blogini täytti puolivuotta vuoden vaihteessa, lukijoita on ilahduttavan paljon ♥ ja postausmäärässäkin huidellaan jo reippaasti yli sadan. Mutta sitäkin tärkeämpää on, että bloggaus on ollut yllättävän mukavaa puuhaa (lue: koukussa!) ja tämä puolivuotisetappi tuntuu sopivalta hetkeltä muistaa blogissani vierailevia kirjan ystäviä. Kirjablogimaailmassa on kiva olla ja sen kunniaksi... arvotaan muutama kirjapalkinto!! Arvonnan kirjat olen valinnut oman makuni mukaan, mutta ehkäpä ne löytävät kodin jonkun toisen kirjaihmisen luota.

Mitä arvotaan? Kirjoja. Niitä on kuusi, ja ne on lueteltu tuolla alempana. Lisäksi arvon kahteen kirjapalkintoon kylkiäisen: irtoteetä tai suklaata valintasi mukaan. Voidaan nauttia joko kirjan kera tai ilman. :) Kahvinystäville tiedoksi, että bloggaaja ei juo kahvia ja olettaa, että suklaa maistuu kompromissina heillekin, jotka eivät teen lipittelystä perusta. Jos et välitä kummastakaan, niin kylkiäinen arvotaan jolle kulle muulle. Tee ja suklaa ovat luomua. Kylkiäisistä ei ole kuvia, sillä hankin ne vasta arvonnan jälkeen.

Milloin palkinnot arvotaan? Keskiviikkona 29.1.2014 klo 18 jälkeen.

Kuka voi osallistua? Jokainen kirjojen ystävä, jolla on sähköpostiosoite. Sähköpostin kautta tiedustelen yhteystietoja palkintojen postittamista varten. Ei siis tarvitse olla rekisteröitynyt lukija Google-paneelissa, mutta toki sinne, Bloglovin'in tai Blogilistalle saapi liittyä seurailemaan blogini tapahtumia. Kaikilla osallistujilla on yksi ääni kussakin kirja-arvonnassa, johon osallistuu.

Miten osallistutaan? Jätä kommentti tähän postaukseen ke 29.1.2014 klo 18 mennessä. Kerro kommentissa 
  1. nimimerkkisi, jos osallistut anonyymina
  2. sähköpostiosoitteesi yhteystietojen kysymistä varten
  3. palkinnot, joiden arvontaan osallistut. Voit osallistua 1-6 kirjapalkinnon arvontaan valintasi mukaan.
  4. minkä kylkiäisen haluat (tee/suklaa/ei mitään), jos se osuu palkintosi kohdalle
Löytääkö lähes 2000 sivua luettavaa uuden kodin? Kirjat ovat uusia kirjoja ja itse hankittuja: 


Historiallinen romaani: Carolly Erickson: Minä, Marie Antoinette. 
Atena, 2012. Kovakantinen. 403 sivua.
'..kuvaa kuningattaren ylellistä elämää, mutta myös hovikoukeroiden kääntöpuolta: kateutta, juonittelua ja juoruilua.', kertoo takakansi.


Sininen kirja: Mario Vargas Llosa: Keltin uni.  
Otava, 2011. Kovakantinen. 518 sivua.
Vuonna 2010 Nobel-palkittu perulainen kirjailija. Historiallinen romaani kolonialismin ajalta.


Dekkari: William S. Burroughs: Punaisen yön kaupungit. 
 Sammakko, 2009. Pokkari. 360 sivua.
'Humoristinen ja dekadentti salapoliisiromaani', kuvailee takakansi. 


Romaani: David Mitchell: Black Swan Green. 
Sammakko, 2008. Kovakantinen. 383 sivua.
Tästä olen blogannut blogini alkuaikoina. Todella hyvä kirja, Goodreads: 4 tähteä!


Lastenkirja: Elsa Beskow: Auringonmuna. 
Gummerus, 2010. Kovakantinen. Ei sivunumeroita, ehkäpä noin 30 sivua.
Muistan tämän kauniin kirjan lapsuudestani! Mutta arvottava kirja sentään ei ole sieltä asti peräisin.


Keltainen kirja: Alberto Moravia: Keskipäivän aave.  
Tammi, 2009. Pokkari. 266 sivua.
Italialaistunnelmaa Caprilla. Vaikkapa Pasto italiano-haasteeseen?

Tervetuloa osallistumaan arvontaan!

20. tammikuuta 2014

Leena Krohn: Hotel Sapiens

Leena Krohn vie kirjoissaan lukijan erikoisiin ja silti oudon tutun oloisiin maailmoihin. Tarinoissa riittää sulateltavaa useammaksikin lukukerraksi, ja aina voi poimia uusia ajatuksia mukaan. Nämä pompahtivat esille Hotel Sapiensista (Teos, 2013) tällä kertaa:

"Inhimillisyys, Kukkakauppias huomautti, - on ennen kaikkea eläimellisyyttä. Olkaamme mieluummin nisäkkäitä kuin koneita." (s. 30)

"Haluaisin niin mielelläni saada takaisin sen, mitä ennen uskoin tietäväni. Sille tiedolle perustin koko ammattitaitoni, mutta nyt se on poissa. Kun nyt kokoan entistä tietoani, kun etsin sitä mihin uskoin, löydän vain sumua, pilviä, savun hajoavia varjoja." (s. 38)

"Kello on eräänlainen kutomakone, se neuloo aikaa silmukka silmukalta, hän jatkoi. -Ja se valmistaa ajan omista ideoistamme. Siinäpä merkillinen kone: osaa tehdä illuusioista tuotteen!" (s. 63)

"Muistakaapa, lukijani, urkkijani, mitä vapaus merkitsee. Sitä, ettei voi valita väärin." (s. 65)

"Kun katselee noita ennallistettuja, tulee ihmetelleeksi. Mehän olemme elossa, ainakin uskomme olevamme. Entä he sitten? Uskovatko hekin elävänsä ja olleensa aina elossa, keskeytyksettä, syntymästään tähän päivään saakka?" (s. 111)

Valikoitujen lainausten välille voi jokainen käydä punomassa siltoja lukemalla Krohnin Hotel Sapiensin. Aivan Tainaronin veroinen huikean lumoava kirja se ei minulle ollut, mutta hieno kirja siitä huolimatta.


Goodreads: 4 tähteä.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa (Google paljastaa loput) Yöpöydän kirjat, Luettua elämää, Kulttuuri kukoistaa ja Ilselä.
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.
Kirjan tietoja: 
Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia
Ulkoasu: Dog Design
Teos, 2013
164 sivua

19. tammikuuta 2014

Marc-Antoine Mathieu: Jumala itse

Marc-Antoine Mathieun Jumala itse (Like, 2011) -sarjakuvassa erikoinen henkilö on ilmaantunut maan asukkaiden keskuuteen. Väestönlaskennan jonossa hän ilmoittaa nimekseen Jumala. Seuraa psykiatrin haastattelu, kuplakammion ihme,  ottelu Ihmiskunta-I vs. Jumala - ja kaiken ympäröi kaupallinen hype, joka julistaa Jumalan sanomaa niin kuin vain markkinayhteiskunta sen pystyy tekemään.

"'Entä jos olisitte numero?'
'Nolla, materiaalisesti olematon mutta tarpeellinen'
'Musiikki?'
'Hiljaisuus.'" (s. 19)


Sarjakuvan tarinan idea on kiinnostava. Mitä todella tapahtuisi, jos keskuudestamme löytyisi Jumala? Mathieun versio tuntuu varsin mahdolliselta tapahtumien kululta. Mathieun sarjakuva lähestyy aihetta mustavalkoisen värimaailman kautta, mikä mielestäni sopiikin aiheeseen, mutta teki lukufiiliksestä aika synkkäsävyisen. Tarina on jaettu lukujen tapaisiin osiin, jotka käsittelevät aina yhtä näkökulmaa aiheeseen. Pikanttina yksityiskohtana voisi mainita, että Jumalan kasvojen esittäminen vältetään läpi sarjakuvan mitä erikoisimmin keinoin - niitä oli kiva bongailla ruuduista. 

Aihetta käsiteltiin ilman uskonnollista julistusta. Sen sijaan keskityttiin siihen, miten nykyinen länsimainen yhteiskunta reagoisi tämmöiseen erikoiseen tapahtumaan. Aivan huikeisiin sfääreihin tarinassa tai piirroksissa ei päästy, joten lukukokemus jäi sinne keskinkertaisuuden tienoille. Mutta mukavan erilainen aihe sarjakuvaan oli valittu.

Mathieu on ranskalainen sarjakuvataiteilija, jonka muita suomennettuja teoksia löytyy kustantajan sivulta. Saan sarjakuvasta pisteen Vive la France! -haasteeseen ja pääsen näin aloittamaan valkoisen raidan.

Goodreads: 3 tähteä
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luetta mm. blogeissa Kirjavinkit ja Kirjainten virrassa.
Mistä sarjakuva minulle? Kirjaston kirja.
Kirjan tietoja:
Marc-Antoine Mathieu: Dieu en personne (2009)
Suomennos Ville Keynäs
Like, 2011
123 sivua

18. tammikuuta 2014

Ilpo Koskela: Paholaisen kuiskaus

Palkintokierros johdatti minut kirjaston sarjakuvaosastolle. Kirjasammon sivut eivät ihmeitä paljasta Kemin sarjakuvapäivien Lempi-palkinnoista, mutta kaikki palkitut löytyvät sarjakuvapäivien omilta sivuilta. Viime vuonna Lempi Grand Prix -palkinto myönnettiin oululaiselle Ilpo Koskelalle, joka on myös nimetty sarjakuvaneuvokseksi kolmisen vuotta sitten. Koskelan tuotannosta nappasin mukaani Paholaisen kuiskauksen (Arktinen Banaani, 2009). Valitsin sen mukavan seikkailuhenkisen kannen perusteella, mutta lukemista aloittaessani huomasin, että sarjiksessa liikutaan melkeinpä sotaisissa ympyröissä. Yllätyspiste Ihmisiä sodassa -haasteeseen!

Paholaisen kuiskaus sijoittuu Kuuban vallankumouksen aikaan 1960-luvun alkuun. Kuubassa eletään jo Castron vallan alaisuudessa, mutta vastavallankumoukselliset keittävät omia juoniaan ja saarelle vyöryy myös neuvostojoukkoja. Tämän kiihkeän tunnelman keskelle lentää Koskelan sankari, seikkailija Aleks Revel. Revelin tehtävänä on etsiä maailman paras sikarintekijä ja lennättää hänet pois saarelta, kehittelemään kenties vaikkapa Paholaisen kuiskausta, uutta sikarimerkkiä. Mies löytyy vasta monen mutkan kautta, ja seikkailujen lomassa puhekuplissa turistaan vallankumousasiaa monelta kantilta.


Aivan huikeaa jännitystä Paholaisen kuiskaus ei tarjoile, mutta kiva välipalakirja se oli. Osa kuplista lisäsi paikallistunnelmaa espanjankielisillä teksteillä, ja vaikken kieltä osaakaan, pysyin juonessa mukana. Sivujen värimaailma on oranssin- ja mustanpuhuva - lukija voi itse päätellä, onko kyse auringon nousu- vai laskutunnelmista. Ihmishahmot oli usein piirretty aika yksinkertaisesti erityisesti kasvojen osalta, ja pidinkin enemmän muutamista koko sivun maisemakuvista, jotka toimivat tunnelmapaloina tapahtumien keskellä.  

Kirjan alussa on parikymmentä sivua 'normaalia' tekstimuotoista asiaa sikareista ja Kuubasta. En tupakoi saati polta sikareita, mutta tämä osuus oli kiinnostava. Tiedänpä nyt senkin, että sikaritehtaissa oli esilukijoita, jotka lukivat ääneen kirjallisuuden klassikoita sikarien käärijöille. Vallankumousaikana siirryttiin sitten lukemaan myös puoluelehtiä. Paholaisen kuiskaus oli mukava sarjakuva, jossa seikkailun lomassa saa hieman faktatietoa Kuuban sikarinhajuisesta historiasta.

Goodreads: 3 tähteä.
Muualla verkossa: Keskisuomalaisen ja Hesarin kritiikit Paholaisen kuiskauksesta.
Mistä sarjakuva minulle? Kirjaston kirja.
Kirjan tietoja:
Ilpo Koskela (käsikirjoitus ja piirrokset): Paholaisen kuiskaus
Etu-ja takakannen maalaukset Ossi Hiekkala
Arktinen Banaani, 2009
128 sivua

16. tammikuuta 2014

2XKeltainen: D. Kehlmann: Minä ja Kaminski, A.S. Byatt: Ragnarök

Esittelyssä (lyhyesti) kaksi ohutta ja oikein hyvää Keltaisen kirjaston kirjaa: Daniel Kehlmanin Minä ja Kaminski (Tammi, 2013) ja A.S. Byattin Ragnarök - Jumalten tuho (Tammi, 2013). Molemmille ropsahtaa Goodreadsiin neljä tähteä, joten näiden kirjojen parissa viihdyin erinomaisesti.

Kehlmanin Kaminski ja minä -kirjassa päähenkilönä on taidekriitikko Sebastian Zöllner. Hän haluaa nostetta uralleen kirjoittamalla kirjan taiteilijasta, jonka olettaa pian siirtyvän ajasta ikuisuuteen. Taiteilijan kuolemahan lisää hänen teostensa myyntiä ja samalla elämäkerrallekin olisi kysyntää, päättelee Zöllner. Tämä kertoo olennaisen päähenkilön luonteesta: ärsyttävä kiipijä, joka haluaa kiihkeästi eteenpäin urallaan. Virkistävä tyyppi pirullisessa inhoudessaan ja suurin syy siihen, että kirja oli mielestäni niin hyvä!

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen. Taidekriitikko-ammatti on keskeisellä sijalla Kehlmannin kirjassa. Taiteen ja kritiikin yhdistäminen herättää ainakin minussa yleviä mielikuvia, mutta Zöllner on pikemminkin alhainen kuin ylevä. Taide on hänelle vain keino kiivetä arvoasteikossa ylöspäin, kriitikon ammatti usein lähinnä suhdetoimintaa. Kirjan loppu tosin hieman lässyn opettavaiseen tyyliin antoi viitteitä luonteen jalostumisesta.


A.S.Byattin Ragnarök on lumoava kirja, joka sisältää myyttisiä tarinoita Jumalten taistelusta ja tuhosta. Mutta alussa oli maailmansaarni:

"Alussa oli puu. [...] Puu oli valtaisa olio. Se työnsi juurineulojaan paksuun maanpeitteeseen. Sokeiden juurenkärkien perässä seurasivat rihmat ja köydet ja touvit, jotka tunnustelivat ja tarttuivat ja tutkivat. Puun kolme juurta ulottuivat niittyjen ja vuorten alle, Midgårdin, keskimaan alle, kauas Jotunheimiin, jääjättien kotiin, ja alas pimeään, Helin huuruihin." (s. 17)

Ragnarökissä on kehyskertomus, jossa laiha sota-ajan lapsi pakenee ympäröivää maailmaa kirjoihin. Periaatteessa kirjassa olisi siis ollut aineksia Ihmisiä sodassa -haasteeseen, mutta sotajutut jäävät Jumalten rinnalla niin pienelle sijalle, että jätän kirjan haasteen ulkopuolelle. Jos myyttiset ainekset nostattavat epäilyksiä, niin kirjan lopussa on Byattin kirjoittama lyhyt 'selitysosa', joka aukaisee kirjan taustoja jonkin verran. Ragnarökiin kannattaa tutustua - näin kaunista tekstiä ei joka päivä tule vastaan.
Goodreads: kumpikin kirja saa 4 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja.
Muualla verkossa: Kehlmanin kirjaa on luettu mm. blogeissa LuettuaKulttuuri kukoistaa ja Eniten minua kiinnostaa tie. Byattin kirjaa on luettu mm. blogeissa Luettua elämää, Annelin lukuvinkit ja Kirjoihin kadonnut.
Kirjojen tietoja:
Daniel Kehlmann: Ich und Kaminski (2003)
Suomennos Ilona Nykäri
Tammi, 2013
190 sivua

A.S. Byatt: Ragnarok. The End of Gods (2011)
Suomennos Titia Schuurman
Tammi, 2013
148 sivua

14. tammikuuta 2014

Carlo Sgorlon: Menetettyjen jokien armeija

Carlo Sgorlonin Menetettyjen jokien armeija (Otava, 1988) on surullisen kaihoisa kirja ihmisistä sodan myllerryksen keskellä. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Italiaan, Friulin kylään. Toinen maailmansota vetää viime henkäyksiään, ja saksalaiset ovat käskyttäneet kasakka-armeijan asuttamaan pientä Friulin kylää ja sitä ympäröiviä seutuja. Kasakat ovat lähteneet pakoon Venäjän kaoottisia oloja, ja ainakin osa heistä haaveilee sodasta puna-armeijaa vastaan. Italiassa kasakat valtaavat elintilaa paikalliselta väestöltä, ja kasakoiden yhteiselo italialaisten kanssa onkin yksi kirjan keskeisiä aiheita. Sopeutuminen vieraiden läsnäoloon, oman kansallisen identiteetin pohdinta, taistelu elämän perustarpeista ja tuon taistelun kärjistyminen - Menetettyjen jokien armeija käsittelee tärkeitä teemoja.

"Samaan aikaan levisivät katumuksen tunteet siitä, että oli lähdetty Venäjältä. Nyt nuo tunteet olivat jo tunkeutuneet kuin sumu kaikkien vanhusten sisälle, aina Dunaikaa myöten. Eräänä iltana babuska oli levoton siitä, ettei Girei ollut vielä tullut kotiin, ja sanoi Urvanille:
- Meidän olisi pitänyt pysyä siellä. Meidän ei olisi missään tapauksessa pitänyt hylätä kyliämme.
- Te unohdatte punaiset.
- Minä en unohda mitään. Mutta ehkä punaiset olivat vain väliaikaisia, kun taas maa on ikuinen." (s. 108)

Kaiken taustalla häilyy sota ja sen käänteet. Niistä kantautuu vain huhupuheita ja hajanaisia tietoja Friulin syrjäiseen kylään. Kasakoiden lähin vihollinen on vuorilla piileskelevä partisaanijoukko, joka välttelee avointa taistelua ja iskee mieluummin salakavalasti väijytyksen suojista. Sota ei tule Menetettyjen jokien armeijassa aivan lähietäisyydelle taistelujen muodossa, taistelut käydään enemmänkin henkilöiden mielissä. Kuinka he selviävät ruuan vähetessä, hermojen kiristyessä ja läheisten menehtyessä traagisissa olosuhteissa?


Pidin todella paljon Menetettyjen jokien armeijasta. Sodasta voi kirjoittaa ilman taistelujen melskettä, ja sen Sgorlon tekee taitavasti. Menetettyjen jokien armeija tuo sodan kaaoksen tunteen lähellä pientä ihmistä, joka yrittää ymmärtää, miksi on joutunut ankarien olosuhteiden riepoteltavaksi. Kirjassa seurataan kasakoiden ja italialaisten taivalta muutaman päähenkilön kautta, ja henkilöhahmot on hienosti rakennettu. Kasakatkin esitetään inhimillisinä ihmisinä, jotka koettavat selvitä parhaansa mukaan vaeltaessaan henkisesti ja fyysisesti kaukana kotoisilta mailta. Menetettyjen jokien armeija vain paranee loppuaan kohti, ja vaikka viimeisillä sivuilla pilkahtelee valoisa tulevaisuus, on sitä ennen saanut luettavakseen melkoisen dramaattisia tapahtumia. Erittäin hieno kirja, suosittelen!

Haastepisteitä ropisee: Italialaisen aterian aloittava aperitivo ilmestyy komeasti pöytään. Ihminen sodassa -haasteessa olen jo puolivälissä matkalla kohti korpraalin arvoa. Italia osallistuu myös futiksen MM-kisoihin tulevana kesänä, joten futispistesaldokin kertyy jälleen yhdellä maalla.

Goodreads: 4 tähteä
Muualla verkossa: Kirjailijalle omistetut sivut (italiaksi)
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Carlo Sgorlon: L'Armata dei fiumi perduti (1985)
Suomennos Marja-Leena Mikkola
Otava, 1988
287 sivua

13. tammikuuta 2014

Haaste & tunnustus MaiLaaksolta


Viime perjantaiaamuna blogini kommenttiboksissa odotti mieluisa yllätys: Kirjasähkökäyrä-blogin Mai Laakso antoi minulle suloisen kukkatunnustuksen ♥ ja haastoi minut vastailemaan kysymyksiin. Vastaukseni Main kysymyksiin näkyvät alempana. Haasteen ideaan kuuluu lähettää tunnustusta ja haastetta eteenpäin, joten haastan mukaan seuraavat mukavat blogit ja niiden pitäjät:

Villasukka kirjahyllyssä
Anna minun lukea enemmän / Annami
Eniten minua koskettaa tie / Suketus
Tarinoiden syvyydet / Nina Mari
Kirjavalas / Elegia 

Toivottavasti otatte haasteen vastaan ja jatkatte sitä eteenpäin. Tunnustuksen lisäksi on mahdollista saada virtuaaliset kahvit vastaamalla kysymyksiini. Kysymykset ovat ehkä sellaisia, joita kysyisin teiltä kahvi- tai teekupposen ääressä:
  1. Selviätkö aamusta lukematta mitään? Vai onko pakko pyöräyttää esille vaikka maitopurkin kylki, jotta päivä lähtee käyntiin?
  2. Ärsyynnytkö, jos kirjastossa muutellaan hyllyjärjestystä, etkä enää löydä tiettyjä kirjoja tietystä paikasta?
  3. Pidätkö erityisesti jostain tietystä vuodenajasta? Ihastuttaako kesän kuumuus, syksyn väriloisto, talven valkea kylmyys tai kevään orastava vihreys? Vai onko kelillä mitään väliä - satoi mummoja tai ei, eteenpäin mennään?
  4. Onko blogisi luonnoksissa useita tekstejä idea-asteella tai odottamassa loppuviilausta? Vai kirjoitatko tekstin kerrallaan ja sitten vasta on seuraavan vuoro?
  5. Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?
  6. Oletko sisustusintoilija? Huomaatko esimerkiksi, jos työpaikalla ovat verhot vaihtuneet tai sisustus jotenkin muutoin muuttunut?
  7. Onko retrobuumi ollut/on edelleen sinun juttusi/? Vai pidätkö enemmän modernista?
  8. Oletko sanoma-, naisten- tai -harrastelehtien lukija (irtonumerot/kotiintilaus)?
  9. Otatko elokuviin mukaan kaverin lisäksi mieluiten poppareita, karkkia, limsaa tai kenties jotain terveellistä naposteltavaa?
  10. Bravuurisi keittiössä? Tiskikoneen tyhjennys, pöydän kattaminen, ranskalainen illallinen kahdelle...?

Vastaukseni Main lähettämiin kysymyksiin: 

Miten muuten käyttäisit ajan, joka sinulla kuluu kirjablokkaamiseen?
Ehkä harrastaisin hieman enemmän liikuntaa (tosin eihän jumpissakaan asua voi..) tai tekisin vaikkapa käsitöitä. Todennäköisesti tv:tä katsoisin enemmän. Nyt olen aika pihalla siitä, mitä töllössä tapahtuu.  
 
Mitkä ovat viisi kirjaa, joista pidät eniten kirjablogissasi?

Onko sinulla jokin inhokkikirja, mistä et pitänyt, mutta luit kuitenkin?
Tämä on todella vaikea kysymys. Ehkä blogiaikani hankalin kirja on ollut Coetzeen Pietarin mestari, joka oli vain parisataa sivua pitkä mutta taisin lukea sitä lähes kaksi viikkoa. Yleensä en jaksa mitään inhokkeja pinnistää loppuun asti. Jätän kirjan herkästi kesken, jos tuntuu, että se ei ollenkaan innosta lukemaan.

Mitä muuta harrastat kirjojen lukemisen ja niistä blokkaamisen lisäksi?
Käyn useamman kerran viikossa jumpissa ja sisäpyöräilemässä, ne ovat toinen 'pääharrasteeni' kirjajuttujen ohella. LessMills'in tunneista uusin suosikkini on BodyBalance. En ole kovin venyväinen luonnostaan, mutta on mukavaa huomata, että rautakankikin voi hieman taipua jos oikein kovasti yrittää.

Onko sinulla ikioma lukupaikka ja millainen se on?
Luen aika usein sängyllä tai valtaan olohuoneen pienemmän sohvan.

Kuuluuko lukemiseesi herkuttelu, musiikin kuuntelu tai jokin muu kiva puuhastelu?
Olen niin putkiaivo, ettei musiikin kuuntelu ja kirjat sovi yhteen. Teetä saatan juoda lukiessani. Kirjaa luen toisinaan ruokapöydässä, mutta muutoin keskityn mieluummin kirjaan ja hoidan syömiset erikseen. Pysyy kirjatkin siistimpinä.

Käytätkö lukuharrastukseesi paljon rahaa? Riittääkö esim. tuhat euroa kaikkeen (sisältää messut ym ihanat lukuasut ja villasukat)
Lukuasu... ööh, no yleensä minulla on jotain vaatetta kotosalla päällä, mutta en laske sitä kirjaharrastuksen kustannuksiin. :) Tämä on edullinen harrastus, vaikkakaan en ole koskaan laskenut, paljonko kirjapuuhiin menee rahaa. Tuhat euroa kuulostaa huisin isolta summalta, vaikkei se olekaan kuin reilut 80 euroa kuussa.

Käytän kirjastoa aika paljon, harvoin ostelen normaalihintaisia kirjoja netti- tai kivijalkakaupoista. 30 euroa tai enemmän on niin paljon yhdestä kirjasta, että kirjan pitää olla aika erityinen, että viitsin maksaa siitä noin suurta summaa. Kirjaston poistokärryt ja alennusmyynnit houkuttelevat minut usein ostoksiin. Kirjamessuilla en ole koskaan käynyt (on tullut messuähky jo toisten postauksia lukiessa), mutta ehkä ensi syksynä otan ne harkintaan, voisin sukuloida samalla. Luulenpa, ettei minun satunnaisilla kirjaostoillani kovin isoihin summiin päästä.

Missä säilytät kirjojasi?
Kirjahyllyissä. Kirjaston kirjat ovat pinossa lattialla sängyn vieressä.

Annoitko joululahjaksi kirjoja? Minkä nimisiä? 
Juu, annoin. Äidille meni mm. Setterfieldin Kolmastoista kertomus ja isälle antikvariaatista löytynyt kirja, jossa kerrottiin helsinkiläisen porvariskodin elämästä 1800-luvulla.

Mikä on hienointa lukuharrastuksessasi (uudet kirjat, messut, kirjablogi, kirjastot, oma aika, tarinat, kirjoista kirjoittaminen, klassikot, kirjapiirit...)
Varmaankin cooleinta on tämä bloggaus. :) Fanittelen kirjastoa aika lailla, kirjastokäynnit ovat aina viikon mukavia hetkiä. Nostan siis bloggauksen ja kirjaston harrastuksen hienoiksi jutuiksi.

♥ Kiitokset Maille kivasta haasteesta! ♥

12. tammikuuta 2014

Henri Troyat: Dostojevski

Hehkutan elämäkertaa: Henri Troyatin Dostojevski (Gummerus, 1963) on erittäin hieno kirja, joka on mahtava lukuelämys vaikkei itse Dostojevskin kirjallisesta tuotannosta niin perustaisikaan. Troyat kertoo arvostetun venäläiskirjailijan elämästä kuin se olisi suurenmoisen kiehtovaa fiktiota eikä elettyä elämää. Troyat tiivistääkin kirjansa esipuheessa: "On paljon kuuluisuuksia, joiden elämänkaari ei kohoa yhtä korkealla kuin heidän saavutuksensa. [...] Mutta Dostojevskin suhteen syyllistyy helpomminkin vaatimattomuuteen, liialliseen arkuuteen, kuin häikäilemättömään tosiasioiden muunteluun. Hänen elämänsä vaiheet suorastaan pursuavat kohtuuttomia masennuksen kausia ja ihmeellisiä ilon hetkiä, siinä määrin voimallisissa väreissä, että 'romanisoivan' tyylin sijasta haluaa mieluummin hieman himmentää väripalettia. Vaikuttaa siltä kuin nerokkaan hengen omannut kirjailija olisi järjestänyt elämänsä romaaniensa mukaiseksi ja tehnyt siitä vieläpä kiehtovamman ja intohimoisemman kuin mistään romaanistaan." (s. 7)
En juuri lue elämäkertoja (vaikka blogini ensimmäinen postaus sattuikin käsittelemään David Bowien elämäkertaa - kevyttä kesälukemista :)), ja aloittelin Troyatin kirjaa melkoisin ennakkoasentein. Onkohan tämä tylsä? Ainakin tämä on aika pitkä, jaksaakohan tätä lukea loppuun vai pitääkö sittenkin etsiä lyhyempi kirja Venäjän valloitus -haasteen elämäkerrat-kategorian toiseksi kirjaksi? Olinkin iloisesti yllättynyt, kun heti kirjan ensimmäinen luku, Dostojevskien suku, osoitti, että tylsyyttä ei taidakaan olla luvassa.

Elämäkerta käynnistyy 1600-luvulta, kun Dostojevskin esiäidin palkkaama salamurhaaja tappaa Dostojevskin esi-isän ja esiäiti käskee murhan päätteeksi viemään ruumiin tunkiolle. Kirjailija-Dostojevskin omatkin vaiheet ovat erittäin värikkäät - pakkotyötä Siperiassa, pelihimoa, kuuluisuutta ja pari avioliittoa. Troyat käsittelee myös Dostojevskin tuotantoa omissa luvuissaan. En edelleenkään ole innostunut antamaan jälleen yhtä yritystä Rikokselle ja rangaistukselle, mutta kiinnostavaa tietoa näistä kirjaluvuistakin sai. Varmaankin joku kyseisiä kirjoja paremmin tunteva olisi saanut Troyatin kirjasta enemmänkin irti.

Osallistun Troyatin kirjalla kahteen maahaasteeseen. Kirja löytyi Venäjää valloittamaan -haasteen vinkkilistalta, joten siitä piste Venäjä-haasteeseen. Elämäkerrat-kategoriassa on näin vaaditut kaksi luettua kirjaa (ja lisää tuskin ilmaantuu, tyydyn minimisuoritukseen tässä kategoriassa). Troyatin kirjan alkuperäisteos on ranskankielinen ja Troyat oli myös Ranskan Akatemian jäsen (vaikkakin venäläissyntyinen), joten näillä perustein liitän Dostojevskin myös Vive la France! -haasteeseen. Lipun sinisen raidan kirjat on luettu!

Goodreads: 4 tähteä
Muualla verkossa: Helsingin Sanomien muistokirjoitus Henri Troyatin kuoleman jälkeen.
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Henri Troyat: Dostoïevsky (1960)
Suomennos Kaj Kauhanen
Toinen painos
Gummerus, 1963
457 sivua

9. tammikuuta 2014

Hannu Raittila: Terminaali

Kiinnostuin Hannu Raittilan Terminaalista (Siltala, 2013) sen tultua ehdolle Finlandia-palkinnon saajaksi. Olen lukenut Raittilalta aikaisemmin Kirjailijaelämää, josta tykkäsin. Terminaalissa kiinnosti lentokenttiä liippaava aihe. Lentokentillä on omanlaisensa välitilatunnelma, mennään, tullaan ja odotellaan, ei olla oikein missään ja jonnekin pitäisi kiivaasti päästä - mitä Finlandia-ehdokkaassa on saatu irti näistä tunnelmista? Reilun kuukauden jonottelun jälkeen sain kirjan ja reipas viikko meni sen lukemiseen. Odotin kirjalta aika paljon, mutta vaikka Terminaalissa oli paljon hyviä aineksia, ei se oikein pystynyt vastaamaan odotuksiini.


Terminaalissa kerrotaan erään suomalaisen perheen tarina globaalissa maailmassa. Tarinalinjoja on useita, jokainen perheenjäsen ja yksi ystävä saa suunvuoron omissa luvuissaan. Luvut eivät ole kovinkaan pitkiä, joten kerronta hypähtelee henkilöstä ja paikasta toiseen aika tiuhaa tahtia. Perheyhteisöstä ei oikein voi puhua, sillä kirjan perhe on elänyt terminaalimaisessa tilassa, jossa liehutaan maassa jos toisessakin ja moikataan, jos satutaan törmäämään. Keskeinen tapahtuma juonen kannalta on perheen tyttären Paulan katoaminen. Ennen pitkää päästään siihen, että Paulan isä Johan lähtee etsimään tytärtään - ensin Karibian saaristoon ja sitten Syyriaan. Maapalloa reissataan muutenkin pitkin ja poikin, sillä Terminaalissa kerrotaan varsin runsaasti Paulan ja hänen ystävänsä Saran lentokenttähengauksesta, joka olikin kirjan kiintoisinta antia.

Kirjan suurin ongelma oli sen pituus. Oma lukukokemukseni olisi varmasti ollut parempi, jos sisältöä olisi tiivistetty. Terminaalin idea on hyvä, mutta kaipasin tapahtumiin enemmän vääntöä ja vauhtia, kun juoneen oli otettu mukaan trillerimäisiä piirteitä Paulan katoamisen myötä. Nyt tuntui liian usein, että juoni junnaa paikallaan eikä mitään ihmeempää tapahdu. Toimintaa tuli enemmän mukaan kuvioihin vasta aivan loppuvaiheissa, onneksi sentään jaksoin lukea sinne asti.

Aloitan Terminaalilla Mitä minusta tulee isona (MiMiTui) -haasteen. Johan, Paulan isä, työskentelee Rajavartiolaitoksen tehtävissä Helsinki-Vantaan lentokentällä ja on arvoltaan kommodori. Johan kuvataan kirjassa yksinomaan ammattinsa kautta, kaikki Johan-luvut kietoutuvat jollain tapaa hänen työtehtäviinsä. Johan pohtiikin: "Rupesin miettimään ja tajusin, että olen erinomaisen tottunut olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa erilaisten roolinaamioiden takana. Minulle ei tuota vaikeuksia antaa käskyjä tai puhutella satojen miesten osastoa. Mutta olenko kykenevä kohtaamaan yhtäkään oikeaa elävää ihmistä?" (s. 201) Johanin ammatin (kuten kaikkien muidenkin henkilöiden ammattien) varjolla lukijalle annetaan infotujauksia aiheesta jos toisestakin. Yleensä tietoiskut käsittelevät ns. kovia aiheita kuten vaikkapa Internetin ihmeitä tai navigoinnin teknisiä hienouksia. Yksityishenkilö-Johan näyttäytyy Terminaalissa erittäin vähän, kirjan loppuhuipennuskin on rakennettu hänen ammatti-imagonsa varaan.

Goodreads: 2 tähteä

Muualla verkossa: Terminaalissa on oltu mm. blogeissa Morren maailma, Annelin lukuvinkitKirjakaapin kummitus sekä Ja kaikkea muuta.

Kirjan tietoja:
Hannu Raittila: Terminaali
Graafinen suunnittelu Elina Warsta
Siltala, 2013
454 sivua
 
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.

7. tammikuuta 2014

Kun lukeminen ei riitä.. haasteita ja tähtisadetta

Varoitus: seuraa pitkähkö haaste- ja Goodreads-avautuminen. Kirjabloggaamista puolisen vuotta harrastaneena voin todeta: haastelukeminen inspiroi minua, se on juuri nyt se 'minun juttu' bloggaamisessa. Osallistuin syksyllä kokeilumielessä muutamaan haasteeseen, joista osa jo ehti loppuakin (Avioliittojuonia, Sinikeltainen syksy, 13-haaste). Koukussa ollaan. Valitsemani haasteet ovat kuin ehtymätön laari, josta voi ammentaa itselle sopivaa luettavaa ja bongailla kirjoja, joihin muutoin ei olisi vilkaissutkaan. Haastesilmä harjaantuu kummasti, kirjastossa tutkailen jo tottuneesti kirjojen selkämyksiä 'haastekirja vai ei' -miettein. Kirjamääristä en ole ottanut stressiä. En ole kympin tyttö, jonka on pakko suorittaa jokainen haaste maksimikirjamäärällä ja mielellään lukea vähän extraakin. Bloginäppistä naputtelee rento lukufiilistelijä, joka toistaiseksi on onnistunut lähtemään haasteisiin mukaan asenteella matka on tärkeämpää kuin päämäärä. Ei se nyt niin vakavaa ole, jos haaste jääkin puolitiehen (jää ne näköjään muillakin joskus :)). Pois suoritus, hus hus.

Suorittaminen on jännä juttu. Jos minulla on valmis lista  nimettyjä kirjoja, jotka pitää lukea läpi, niin johan vaan alan suorittamaan. 1 kirja luettu, 4 lukematta; 2 luettu, 3 lukematta... Myönnän, että oman kirjahyllyn lukuprojektini eli Projekti 2/4 etenee tällä tavoin. 5 etukäteen päättämääni kirjaa ja tämän hetkinen saldo on: 2 luettua (toinen on bloggausjonossa), 1 kesken, 1 näkyy alla olevassa kuvassa ja yksi odottelee hyllyssä. Tämä projekti vaatii ankaraa priorisointia, muuten kirjaston houkutukset jyräävät oman hyllyn kirjat mennen tullen. Luulen kuitenkin lukeneeni jo heikoimman aineksen (anteeksi, Sonja O.!), joten odottelen jatkossa parempia lukuelämyksiä. En aio lopettaa projektia kesken, mutta näin välihuomautuksena totean, että projektin luonne on käynyt selväksi ja näin se varmaan etenee loppuun asti.

Haasteet-välilehdeltä voi käydä kurkkimassa kesken olevien haasteiden tilanteita, mutta tässä väliaikatuntemuksia:
  • Ihminen sodassa -haasteeseen korjasin omaa tavoitettani 10 luettuun kirjaan, tavoittelen siis luutnantin arvoa. Tämä haaste on salakavalasti viekoitellut minut lukemaan sotaisia kirjoja. Kaksi odottelee bloggaamista ja kolmas on kesken. Taisin sattumalta lainata jopa yhden sotaisan sarjakuvan. Miten tässä nyt näin kävi?! 
  • Vive la France! -haaste on käynnistynyt verkkaisammin kuin etukäteen ajattelin, mutta no worries, omasta hyllystä olen jo bongaillut lupaavan tuntuista haastelukemista. Pari-kolme rapeaa ranskalaista olisi haasteeseen tyrkyllä, kunhan maltan ottaa ne luettavaksi. Tavoittelen edelleen kuutta raitaa.
  • Italialainen ateria odottelee ensimmäistä ruokalajiaan, joka ilmestyy pöytään piakkoin. En ole asettanut itselleni lukutavoitetta, etenen 'katsotaan miten käy' asenteella. Yhdellä ollaan näin jo voiton puolella.
  • ¡Hola! español on ollut ja on lempihaasteitani. Käykääpä kurkkaamassa haasteen vinkkilistaa, siellä on erittäin hyviä kirjailijoita! Haasteen kriteerit ovat täyttyneet jo aikapäiviä sitten, mutta ehkä luen vielä yhden tai kaksi lisää... 
  • Venäjän valloitus alkaa olla osaltani ohi. Viimoinen haastekirja on lähes luettu, ja sen myötä saan kasaan kolme kategoriaa. Se riittää minulle.
  • Mikä minusta tulee isona? on uusi haaste, joka alkoi vastikään Sheferijm-blogissa. Mitä ne päähenkilöt oikein puuhailee ammatikseen? Aina ne jotain tekee, vaikka en sitä aiemmin ole erityisemmin pohtinutkaan. Mukava haasteidea, tavoittelen vähintään kisällin arvoa kymmenellä luetulla. Lasken sen varaan, että saan haasteen suoritukset kasaan hieman noiden muiden haasteiden siivellä eikä kirjoja tarvitse erikseen metsästää.
  • 14 nobelistia on haaste, joka voi viedä mennessään. Varovainen tavoitteeni on puolenkymmentä kirjaa, mutta vuoden lopussa nähdään, montako tuli. Sattumalta Projekti 2/4 -kirjalistani sisältää yhden nobelistin, joten ainakin yksi luettu kirja on aika varma nakki.
  • Tove Jansson-haasteita on kaksin kappalein listattuna Haasteet-välilehdellä. En aio urakoida Janssonia, todennäköisesti postaukseni jäävät yhteen tai kahteen.
  • Oma projekti: Futis MM2014-maiden kirjallisuutta. Mari A:n blogista bongattu huippuidea. Muutama maa oli jo bloggauspinossa odottamassa, kun lähdin tähän mukaan, mutta uusiakin on tullut luettua. Tämä on yksi kevääni tärkeimmistä jutuista!
  • Kirjapassi  on jo lähes luettu. Vain kaksi passimerkintää puuttuu.
  • Viimeinen vaan ei vähäisin: Palkintokierros. Ei suorituspaineita. 50 luettua ensi syksynä... höh, ei taida onnistua mutta ehtiihän tuota. Tämä on osoittautunut loistoideaksi. Kirjasammon listoja on mukava pläräillä, kun ei muuta tekemistä keksi. Ja sieltä on löytynyt jo muutama erittäin hyvä kirja, vaikka viimeisin luettu ei niin erityinen kokemus ollutkaan. 
Omasta kirjahyllystä löytyy tarjokkaita Pasto italiano -haasteeseen, ¡Hola! español -haasteeseen, Nobel 14 -haasteeseen, Vive la France! -haasteeseen...

Goodreads... is so good! Kun aloittelin blogiani, mietiskelin pitäisikö kirjoille antaa pisteitä vai ei. Päädyin jättämään pisteet pois bloggauksista, ja tyytyä pelkkiin sanoihin. Ennen joulua ehdin kurkata Goodreadsiin ajatuksen kanssa, ja sehän on mitä mainioin palvelu. Blogaaamani kirjat on nyt listattu sinne ja tähtöset annettu kirjoille (ehkä intoudun vielä kommentoimaankin lyhyesti). Bloggauksiin aion jatkossa merkitä Goodreadsin tähdet, mutta vanhoihin bloggauksiin en niitä ala päivittämään. Jos tähdet kiinnostavat, Goodreadsista voipi käydä katsomassa. Ja tuohon sivupalkkiin päivittyvät kirjat, jotka ovat minulla parhaillaan kesken. Tiedoksi jo nyt: Ihanteiden nousu tulee näkymään listalla jonkin aikaa, mutta kyllä se etenee. Olen jo sivulla 100, enää noin 600 sivua jäljellä. Kirja ei ole huono, mutta tietoa ei jaksa joka ilta lukea.

Tämmöisin perustein tähtiä merkitsen:

* = yhden tähden kirjaa en ole vielä lukenut. Sen täytyy olla todella huono. Miksi ihmeessä lukisin loppuun yhden tähden kirjan?
* * = tähän mennessä alin taso, jonka olen lukenut loppuun. Kirjassa on joku juttu, joka saa kääntämään sivuja, vaikka samaan aikaan tiedostan, että eipä paljon haittaisi vaikka kirja jäisi kesken.
* * * = keskinkertainen. Kirja ei suuremmin ärsytä, mutta ei nouse keskitason yläpuolellekaan. Tähän luokkaan kaipaan usein + ja - merkkejä, jotta tulisi jotain tasoeroa harmaaseen keskikastiin.
* * * * = hieno kirja, lähes loistava mutta ei ihan kuitenkaan.
* * * * * = Parhautta, parhautta!

Haastava vuosi 2014, täältä tullaan! :) Tervetuloa seuraamaan lukuhaasteiden etenemistä (ja vielä on tilaa uusillekin haasteille!).

6. tammikuuta 2014

Lyhyesti: Petri Tamminen: Rikosromaani, Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä

Niputan tässä postauksessa yhteen pari joulun tienoilla lukemaani kirjaa, joista jäi aika laimea maku lukemisen jälkeen. Yhteispostaus ei lukukokemuksia paranna, mutta onpahan kirjat nopsempaan käsitelty.

Petri Tammisen Rikosromaani (Otava, 2012) löytyi Palkintokierrokselta. Kirjasammon sivut eivät paljastaneet Sysmän kirjakyläpalkinnon voittajia, joten turvauduin Googlen apuun. Petri Tamminen voitti Sysmän kirjakyläpalkinnon vuonna 2006. Palkinto jaetaan kirjailijalle, jolla siteitä on Päijänteen vesistön alueeseen tai Päijät-Hämeeseen. Tamminen asuu Asikkalassa, joka kartan mukaan näyttäisi olevan Sysmän naapurissa, joten Etelä-Päijänteellä pyöritään (tosin ei Rikosromaanissa).

Tammisen kirjoihin en ollut aikaisemmin tutustunut ja päätin valita luettavakseni hänen uusimman romaaninsa. 'Rikos' sana otsikossa houkutteli - kotimainen dekkari kenties? No ei tavallisimmasta päästä. Suomessa liikkuu ankeuttaja nimeltä Ångström. Hän tekee rikoksia, jotka saavat ihmiset kärsimään henkistä tuskaa (kuten tekaistu aids-testin tulos). Ångström levittää ahdistusta siellä sun täällä, ja komisario Vehmas yrittää metsästää häntä kuin pakenevaa varjoa. Vehmas ajautuu tutkimuksissaan jonkinlaiselle henkiselle matkalle. Juonen heikko kohta on se, miten kukaan lukuisista uhreista ei pysty kuvailemaan mystistä Ångströmiä. Eiköhän hänestä oikeasti jonkinlainen etsintäkuulutuskuva olisi saatu piirrettyä. Kansiliepeen mukaan tämän pitäisi olla lakonista huumoria. En nauranut, en ymmärrä missä kohtaa olisi pitänyt nauraa, mutta luin sentään kirjan loppuun. Kiinnosti, saadaanko rikollinen kiinni vai ei (jääköön loppuratkaisu tässä paljastamatta, mutta vaisu sekin oli).


Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä (WSOY, 1981) korkkaa Projekti 2/4:n eli oman kirjahyllyn lukuprojektini nytkähtää askeleen eteenpäin. Kirjassa venäläistaustainen Sonja kertoo nuoruusvuosistaan ja henkisistä kasvukivuistaan. Aika paljon jutut pyörivät seksuaalisuuden ympärillä - Sonjalla miessuhteita on riittänyt. Tästä kirjasta voin todeta lyhyesti: aihepiiri ei koskettanut minua. Teksti on paikoin räväkkää ja aina elämänmakuista, mutta juonellisesti olisin kaivannut vähemmän miessuhteita ja enemmän jotain muuta. Eniten pidin kirjassa alkuvaiheista, jolloin Sonja asui vielä kotona ja koetti tulla toimeen perheensä kanssa. Mutta onpahan nyt tämäkin luettu ja yksi kotimaisen kirjallisuuden sivistysaukko tukittu.


Goodreads: molemmille kirjoille 2 tähteä.

Muualla verkossa: Tammisen Rikosromaania on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Mari A:n kirjablogi ja Kaiken voi lukea. Kaurasen Sonja O:ta on luettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka, Morren maailma ja Kirjakaapin avain.

Kirjojen tietoja:
Petri Tamminen: Rikosromaani
Otava, 2012
173 sivua

Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä
WSOY, 1981
275 sivua

Mistä kirja minulle? Tammisen Rikosromaani - kirjaston kirja. Kaurasen Sonja O. kävi täällä - oma kirjahylly.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...