Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2013.

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Kuva
Valkoinen kirahvi haastoi minut poimimaan muistoja viime kesän valokuvista. Kiitos haasteesta, ajoitus on täydellinen - huomenna aletaan aukomaan joulukalenterin luukkuja, joten sitä ennen sopii mainiosti kurkistella kesän lämpöön.

Vappu aloittaa kesän. Joskus sataa räntää, toisinaan aurinko hellii säteillään. Viime vappuna ei satanut, mutta oli melkoisen koleaa. Hytisimme mieheni kanssa Automuseon pihassa ja vastaanotimme vanhojen autojen kulkuetta. Hienoja pelejä (kuvan auto ei valitettavasti ole minun).
Juhannuspäivänä Menorcalla, Espanjassa. Lomailimme Mallorcan naapurisaarella kesäkuun lopulla.
Merellistä majakkatunnelmaa Menorcalta.
Heinäkuun lopulla piipahdimme Rodoksella. Saaren kauniit sisäosat ovat tutustumisen arvoisia - Rodos on muutakin kuin turistirantoja.
Erään autoilureissun taukopaikalla Rodoksella. Maisemat ovat huikeat, mutta kaide niin heppoinen, ettei pöytään tehnyt mieli istahtaa.
Alkusyksyn valoa Turkansaaren syysmarkkinoilla Oulussa.
Kesä 2014, tule pian, sinua…

Antony Beevor, Artemis Cooper: Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949

Kuva
Antony Beevorin ja Artemis Cooperin Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949 on tämän viikon Suoritukseni isolla S:llä. Valitessani alkusyksyllä kirjoja oman kirjahyllyn lukuprojektin ensimmäiseen osaan tämä kirja valikoitui listalle hetkellisen tietokirjainnostuksen vallassa. Aloittelin kirjan lukemista parisen viikkoa sitten tajutessani, että marraskuun loppu lähenee kiivaasti ja olen onnistunut lukemaan vasta 3/5 kirjaa listaltani. Höh, kyllähän yhden vielä ehtii lukea vaikka päällään seisten... 150 sivun jälkeen alkoi kaunokirjallisuuden ystävältä usko loppua, ja arvelin jo tyytyväni 3/5 tulokseen ja lukevani Beevorin ja Cooperin loppuun 'joskus'. Sitten Suketuksen blogissa starttasi Ihminen sodassa -haaste. Meinasin sivuuttaa haasteen 'sotakirjat ei todellakaan oo mun juttu' -asenteella, mutta kas kummaa, lukuvinkkilistalla on eräs Beevor & Cooperin teos Pariisista... puolikkaan sotamiehen arvo antoi lisämotivaatiota lukemiselle ja ah, nyt se on tehty!

Beevor j…

Sinikeltainen syksy -haastekoonti

Kuva
Sinikeltainen syksy -haaste starttasi Valkoisen Kirahvin Opuscolo-blogista aiemmin tänä syksynä. Päätin lähteä mukaan haasteen toiseen osaan, jossa haastettiin lukemaan ja postaamaan sinisistä ja keltaisista kirjoista eli Tammen keltaisen kirjaston kirjoista ja Otavan (sinisen) kirjaston kirjoista. 'Sinisen' sulkumerkit selittyvät sillä, että ymmärtääkseni sarjan virallinen nimi on Otavan kirjasto ja sarjan tunnusvärikin on vaihdellut aikojen kuluessa. Nykyisin kirjoja koristaa sininen raita, joten sininen kirjasto sopii Otavan käännösromaaneille vallan hyvin lempinimeksi.

Saivartelu sikseen ja tärkeimpään asiaan eli mitä luin haasteeseen? Yhteensä seitsemän kirjaa:

Tammen keltainen kirjasto - luetut kirjat:
Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta (kirja nro 399)
Bernardo Atxaga: Tuolla taivaalla (kirja nro 317)
Italo Calvino: Herra Palomar  (kirja nro 215)

Otavan (sininen) kirjasto - luetut kirjat:
Juan Carlos Onetti: Sitten kun (kirja nro 98)
J. M. Coetzee: Pietarin mestari (kirja …

Hasan Ali Toptaş: Varjottomat

Kuva
Sinikeltainen syksy lähenee loppuaan. Etsiskelin taannoin kirjastosta jotain sopivaa loppuhuipennusta haasteelle ja päädyin Hasan Ali Toptaşin Varjottomiin. Toptaş on minulle uusi kirjailijanimi, turkkilaista kirjallisuutta luen harvakseltaan (kaksi erinomaista syytä valita kirja kuin kirja) ja kirja vaikutti takakannen perusteella jopa mielenkiintoiselta: syrjäisessä turkkilaiskylässä tapahtuu katoamisia. Hmm, eksoottinen dekkari? Ei aivan. Takakannessa oli myös sanapari 'surrealistinen mestariteos' - tähän olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota, jotta kirjan tyylilaji ei olisi ollut niin suuri hämmästys. Ensihämmennyksestä toivuttuani luin kirjan loppuun, sillä halusin oikeasti tietää, onko kirjalla jokin loppuratkaisu vai päättyykö kaikki siihen, että kyläläiset toteavat jok'ikinen kadonneensa jonnekin tietoisuuden toiselle puolen.

Juonen pääpiirteet tulikin jo kerrottua: kylästä katoaa ihmisiä, ja kylänvanhimman johdolla asiaa ihmetellään ja koetetaan jollain tapaa…

Palkintokierros/China Miéville: Toiset

Kuva
China Miévillen Toiset (Karisto, 2011) on voittanut lukuisia palkintoja, mm. Hugo-palkinnon ja British Science Fiction Association (BSFA) -palkinnon vuonna 2009 ja Arthur C. Clarke -palkinnon vuonna 2010. Löysin kirjan luettavakseni kuitenkin Kirjasammon World Fantasy Award (WFA) -voittajien listalta. Toiset voitti WFA:n vuonna 2010 'Best Novel' -kategoriassa. WFA-palkinnot myönnetään huomattavasta saavutuksesta fantasiakirjallisuuden saralla ja palkinnoista päättää tuomaristo, jonka koostumus vaihtelee vuosittain. WFA:ssa on useita eri palkintokategorioita, mm. Best Collection ja Best Anthology. Stephen Kingillä on kyseenalainen kunnia omistaa eniten WFA-palkintoehdokkuuksia - yhdeksän - ilman ainoatakaan voittoa.


Kirjan takakansi lupailee kirjan olevan 'rohkea yhdistelmä urbaania fantasiaa ja film noir -henkistä rikostarinaa'. Fantasiaelementeistä huolimatta luin Toiset-kirjaa dekkarina. Rikoksen selvittely on niin keskeinen osa tarinaa, että kyllä tätä kelpaa dekkar…

Talven henkäys...

Kuva
Oulu on saanut viime päivinä kauniin lumipeitteen. En fanittele talvea, mutta pimeän, harmaan viikon jälkeen luonnon winter-look oli tänään parhaimmillaan:

Meri nukkui jään alla, ja mullassa juurien välissä kuorsaavat pienet mönkiäiset uneksivat keväästä. Mutta siihen oli vielä melkoinen matka...
Harmaa puolihämärä peitti tiheänä koko laakson. Mutta laakso ei ollut enää vihreä, se oli valkea.


Se oli sama joki, joka kiiruhti kirkkaana ja iloisena Muumipeikon kesäpuutarhan läpi. Mutta nyt se näytti aivan toisenlaiselta. Se oli musta ja penseä...
 Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään, kevääseen ja syksyyn, hän sanoi. Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin kukaan ei usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen - silloin ne tulevat esille.
Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se…

Palkintokierros/Lisbeth Landefort ja Seppo Nurmimaa: Oopperaa, oopperaa!

Kuva
Lastenkirjapöllö-palkinto on kirjakauppa-alan jakama tunnustuspalkinto yli kymmenen vuotta sitten julkaistusta, mutta edelleenkin merkittävänä pidettävästä lasten- tai nuortenkirjasta. Nykymuotoinen, vanhempaa kirjallisuutta huomioiva palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007, mutta Kirjakauppaliiton sivuilta käyvät ilmi myös ennen vuotta 2007 Kirjapöllö-palkitut sekä Kirjapöllön voittaneet libristit, kirjakauppiaat ja kustantajat. Tämän vuoden Lastenkirjapöllön voittaja julkistettiin Turun kirjamessuilla, ja palkinnon voitti Tuula Kallioniemen Kaveria ei jätetä, pikku nalle.Palkinnon voittaneista kirjoista valitsin luettavakseni Lisbeth Landefortin (teksti) ja Seppo Nurmimaan (kuvitus) kirjan Oopperaa, oopperaa! (Schildts, 1997). Ooppera lastenkirjan aiheena vaikutti sen verran erikoiselta, että päätin tutustua kirjaan - siitäkin huolimatta, etten ole koskaan oopperassa käynyt eikä kyseinen taidemuoto minua erityisemmin puhuttele.

Oopperaa, oopperaa! on alaotsikkonsa mukaisesti…

Heli Slunga: Jumala ei soita enää tänne

Kuva
Heli Slungan Jumala ei soita enää tänne (Minerva, 2008) -runokirjan piti olla minulle 'pakollinen suoritus' matkalla kohti täytettyä Kirjapassia. Runoja en ole lukenut vuosiin, eivätkä ne koskaan ole minua suuremmin kiehtoneet. Yllätykseni olikin suuri, kun Slungan runot tarjosivat minulle Kirjapassin tähän asti parhaimman lukuelämyksen. Runot ovat rouheankarheasti kiinni maassa ja arjessa, nyt ei haaveilla eikä maalata taivaanrantaa herkillä väreillä. Ja miten Slunga onnistuukaan muutamalla rivillä välittämään lukijalle hetken tarinasta, jolla on kokonainen menneisyys takanaan. Taidokasta, taidokasta. Slunga saavuttikin runoillaan toisen sijan vuoden 2007 J.H. Erkon runokilpailussa. Heli Slunga on myös Oulun vuoden taiteilija 2013. Hyvä Oulu ja hyvä Heli, nappivalinta!
Minä en sitä halunnut vaikka niin yritettiin väittää sanottiin minun olevan pikku psykopaatti tai skitso narttu
ja he antoivat minulle ruiskeen sitoivat sänkyyn kiinni
yrittivät väittää että olen hullu ja kuvi…

Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia

Kuva
Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia (Otava, 2008) etenee hitaan tyylikkäästi, surumielisten sävyjen keskellä. Yleensä odotan kirjalta vauhdikkaampia juonenkäänteitä tai räväkämpiä henkilöhahmoja, mutta joskus Amerikkalaisen elegian kaltainen rauhallisempi tarina on aivan paikallaan. Kirjan kertojana on Erik, New Yorkissa psykiatrina työskentelevä eronnut keski-ikäinen mies. Hänen isänsä on kuollut hiljattain, ja kirjan tapahtumat käynnistyvät kuolinpesän selvittelystä. Isän papereiden joukosta löytyy arvoituksellinen kirje, jonka merkitystä Erik ja hänen sisarensa Inga kirjan aikana selvittelevät.

Naiskuvioita kirjaan tuo kaunis Miranda, joka asuu tyttärensä Eglentinen kanssa Erikin talossa vuokralaisena. Eräs henkilö Mirandan menneisyydestä lähettelee outoja valokuvia Mirandalle ja Erikille, ja tämän juonikuvion avulla kirjaan tulee aavistus uhkaa, mutta mitään sydänsuruja dramaattisempaa Mirandan henkilöhahmosta ei lopulta kehkeydy.
"Tuska, jota olin tuntenut Mirandan puhuessa…

Arturo Pérez-Reverte: Kohtalon tango

Kuva
Arturo Pérez-Reverten Kohtalon tango (Like, 2013) johdattaa lukijan intohimoisen tangon pyörteisiin 1920-luvun lopun Buenos Airesiin, kansainvälisiin vakoilupiireihin 1930-luvun Nizzaan ja shakkiturnaukseen 1960-luvun Sorrentoon, Italiaan. Pérez-Reverten uusimmassa romaanissa riittää hohdokkaita tapahtumapaikkoja ja kohtalokasta tunnelmaa. Monen aikatason juonenkäänteet etenevät limittäin, Buenos Airesin ja Nizzan tapahtumia kerrotaan takaumien kautta. Romaanin päähenkilönä on charmantti Max Costa, joka nuoruudessaan toimi salonkitanssijana ja herrasmiesvarkaana. Vanhoilla päivillään hän on joutunut tyytymään varakkaan tohtorin autonkuljettajan rooliin. Sattumalta Max kohtaa naisen menneisyydestä, Mecha Inzunzan, ja päättää vielä kerran koettaa onneaan rakkauden ja huijaamisen jaloissa peleissä.
 "Tangossa yhdistyi monta eri tanssia: andalusialainen tango, habanera, milonga ja mustien orjien tanssi, Max selitti. Ensin syntyi milonga, kun Argentiinan musisoivat karjapaimenet, gauc…

Italo Calvino: Herra Palomar

Kuva
Taitava kirjailija kirjoittaa kiinnostavasti vaikka aidanseipäästä. Italo Calvinon Herra Palomarissa (Tammi, 1988) on juttuja mm. nurmikon olemuksesta, tähtitaivaan ja aaltojen tarkkailusta sekä parittoman tohvelin arvoituksesta. Herra Palomar sisältää lyhykäisiä lukuja, joissa pohdiskeleva herra Palomar tutkailee milloin mitäkin luonnon- tai maailmankaikkeuden ihmettä. Kirja ei ole perinteinen juoniromaani, pikemminkin se on kokoelma tarinoita. Palomar on milloin Roomassa, milloin Pariisissa tai Barcelonassa. Mitään selitystä paikkojen vaihtumiselle lukija ei saa. On vain seurattava mukana ja ihmeteltävä, miten Palomar ajatuksissaan koettaa jäsentää ympäröivää todellisuutta. Jos kirjan rakenne hämmentää lukijaa, kirjan viimeiseltä sivulta löytyy tietoa lukujen tarkoituksesta. Tietyistä luvuista löytyy antropologisia elementtejä, toisista taas spekulatiivisia kokemuksia. Mielestäni tämä oli hieman turha sivu, joka vie lukijalta oivaltamisen ilon.
"Kaiken yllä leijuu paheellisen r…

Kenzo Kitakata: Tokion tuhkaa

Kuva
Kenzo Kitakatan Tokion tuhkaa (Karisto, 2006) on kustantajan esittelyn mukaan rikosromaani. Samaisella sivulla kerrotaan, että Kitakata on Japanin suosituimpia ja arvostetuimpia rikoskirjailijoita, ja Tokion tuhkaa edustaa hänen kirjoitustyylinsä huipputaidonnäytettä. Minulla oli vaikeuksia sijoittaa tätä kirjaa rikosromaanin tai  vaikkapa dekkarin genreen. Tokion tuhkassa ei tapahdu rikosta, jonka tekijä halutaan löytää. Tokion tuhkassa tehdään rikoksia, mutta niiden tekijä on selvillä koko ajan. Syyllinen on kirjan päähenkilö, Yakuza-yhteisöön kuuluva Tanaka. Tanaka taistelee ja juonittelee parantaakseen asemaansa Yakuzan hierarkiassa. Tokion tuhkaa on kertomus siitä, mihin kaikkeen yksilö on valmis saavuttaakseen haluamansa aseman jossain yhteisössä.
Kitakatan tyyli on erittäin pelkistetty. Dialogia on kirjassa paljon, asioiden tai ihmisten kuvauksia hyvin vähän. Tanakan puhelinkeskusteluista on usein kerrottu vain Tanakan osuus, loput saa lukija päätellä Tanakan vuorosanoista. Tä…

Joni Skiftesvik: Viltteri ja Mallu

Kuva
Joni Skiftesvikin Viltteri ja Mallu (WSOY, 2003) sisältää kertomuksia nuorten oululaisten, Viltterin ja Mallun, elämästä. Viltteri tykkää rassata autoja, vaikkei niistä aivan kaikkea ymmärräkään. Mikään ruudinkeksijä hän ei ole. Mallu on ärhäkkä nuori nainen, jossa on potkua enemmän kuin kaupungin pojissa yhteensä. Poikien kanssa peuhatessa on kuitenkin sattunut vahinko nimeltä Santtu. Isäksi on tunnistettu Viltteri. Aikanaan Viltteri ja Mallu laittavat hynttyyt yhteet ja yhteistä elämää koetetaan viedä eteenpäin Viltterin epämääräisten bisnesten avulla.

"Mallun lehti-ilmoitukseen tuli vain yksi vastaus. Se oli joltakin rovastin leskeltä, joka halusi naapurissa olevaan kaksioonsa ehdottomasti uskossa olevia, siivoja ihmisiä.
- Alahan pyykätä naamaasi ja tukkaasi! Mallu komensi Viltteriä. - Mennään porisuttamaan ruustiinaa.
- Ei kai siellä minua tarvita, Viltteri esteli. - Mitä minä osaan..?
- Jos et mitään muuta, niin seisot minun takana ja hyrisytät virsiä." (s. 117)

Mallu saa…

Palkintokierros/Julian Barnes: Puhumalla paras

Kuva
Ranskalainen Prix Femina Étranger -kirjallisuuspalkinto myönnetään vuosittain parhaalle ulkomaiselle käännösromaanille. Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 1985 ja sen sai J.M. Coetzeen Michael K:n elämä (Otava, 1984). Sofi Oksasen Puhdistus (Purge) sai palkinnon vuonna 2010. Puhdistusta en ole lukenut, mutta Oksasen palkinto oli hieno huomionosoitus suomalaiselle kirjallisuudelle. Prix Femina Étranger -palkintosarja on osa Prix Femina -palkintojen sarjaa, joihin kuuluu alkuperäinen, vuonna 1905 alkunsa saanut Prix Femina -palkinto sekä vuonna 2001 ensimmäisen kerran myönnetty Prix Femina Essai. Prix Femina juontaa juurensa aikaan, jolloin naisten kirjoittaman kirjallisuuden oli taisteltava paikastaan auringossa. 1900-luvun alussa miehinen Goncourt-raati ei huomioinut ansioituneita naiskirjailijoita, joten he päättivät perustaa oman palkintonsa. Prix Feminan palkintoraati koostuu yksinomaan naisista. Palkinto voidaan myöntää mies- tai naiskirjailijalle. Nykyään Prix Femina -pa…

Pian käynnistyy: Palkintokierros!

Kuva
[EDIT 19.3.2015  Projekti päättynyt. Ks. postauksen loppuosa.]

Kirjallisuuspalkinto-aiheisia juttuja on viime aikoina putkahdellut blogiin jos toiseenkin. Finlandia-ehdokkaita arvuutellaan kiivaasti ja aiempien vuosien voittajia laitetaan henkilökohtaiseen paremmuusjärjestykseen. 30-vuotisjuhliaan viettävän Finlandian lisäksi kirjabloggarit ja toivottavasti koko kirjoja lukeva kansa jännäävät, mikä on Kaikkien aikojen paras kirja.

Kirjallisuuspalkinnot ovat minulle aika usein taustakohinaa. On hienoa, että kirjat saavat palkintojen kautta huomiota, mutta palkinto ei ole ollut minulle syy rynnätä kirjaostoksille. Jos satun lukemaan palkitun kirjan enkä pidä siitä, en ajattele, että kirjamakuni on huono. Se ei vain ole samanlainen palkintoraadin kanssa.

Palkintouutisten keskellä mietiskelin, että ehkäpä palkinnot olisivat oiva aihe teemaviikkoiluun. Hylkäsin ajatuksen, kun löysin Kirjasammon sivuilta listan palkintosarjoista. 202 erilaista kirjallisuuspalkintoa, koti-ja ulkomailta! Ni…

César Aira: Aaveet | Kirjailijakokous

Kuva
¡Hola! español -haaste on terävöittänyt katsettani espanjankieliselle kirjallisuudelle. César Airan kirja uutuushyllyssä - tämän täytyy sopia haasteeseen? Kyllä, Siltala on julkaissut argentiinalaiselta kirjailijalta kaksi pienoisnovellia sisältävän kirjan Aaveet | Kirjailijakokous (Siltala, 2013). Takakansiteksti kuvailee kirjaa oudoksi ja älykkääksi - kaksi adjektiivia, jotka takuuvarmasti saavat bloggaajan kiinnostuksen heräämään. Kirjan luettuani voin todeta, että molemmat pienoisromaanit todellakin ovat outoja ja varmasti myös älykkäitä, koska en voi väittää niitä täysin ymmärtäneeni.
Aaveet-pienoisromaanissa liikutaan rakennustyö-maalla. Buenos Airesiin rakennetaan kerrostaloa ja päähenkilöinä ovat muutamat henkilöt kerrostalon chileläisestä rakennusporukasta. Erikoista heissä on se, että he näkevät aaveita. Aaveet ovat alastomia, kalkkipölyn peittämiä miehiä, jotka leijuvat ilmassa ja liitelevät seinien läpi. Rakennusporukka perheineen asuu keskeneräisessä talossa siihen asti, k…

Rebecca Stott: Veden muisti

Kuva
Rebecca Stottin Veden muisti (Avain, 2011) oli yllättävän koukuttava kirja. Cambridgen yliopistokaupungissa kahdella aikatasolla liikkuva kirja vie lukijan Isaac Newtonin, eläinaktivismin ja aaveiden maailmaan. Erikoisen kuuloinen yhdistelmä toimii todella hyvin. Kun olin päässyt kunnolla alkuun kirjan kanssa, en malttanut ottaa mitään muuta luettavaksi samaan aikaan. Takuuvarma merkki siitä, että luen oikeaa kirjaa oikeaan aikaan. Veden muisti viihdytti minua ollessani pienellä syyslomalla.
Veden muistin päähenkilö on kirjailija ja historioitsija Lydia Brooke. Hänen ex-rakastettunsa Cameronin äiti Elizabeth Vogelsang on kuollut ja Cameron on pyytänyt Lydiaa saattamaan loppuun äidiltä kesken jääneen tutkimustyön. Työn aiheena on Isaac Newton ja erityisesti tämän kytkökset alkemian harjoittamiseen. Lydia asettuu taloksia Elizabethin taloon, Ateljeehen, ja alkaa käydä läpi tämän muistiinpanoja.
"Ensimmäisten Ateljeessa viettämieni viikkojen koin uhkaavan tilanteen vain hetkittäin. …

Martin Walker: Poliisimestari Bruno

Kuva
Martin Walkerin Poliisimestari Bruno (WSOY, 2010) oli minulle uusi dekkarituttavuus. Kirjan kansikuva ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta takakansiteksti lupailee jo enemmän: pienen maalaiskaupungin ranskalaistunnelmaa ja raaka murha. Ja kerrankin kävi niin, että kirja antoi enemmän kuin takakannen perusteella osasin odottaa!
Poliisimestari Brunon tapahtumat sijoittuvat idylliseen ranskalaiskaupunkiin nimeltä Saint-Denis. Päähenkilönä häärii kaupungin poliisimestari Benoît Courrèges eli tuttavallisemmin Bruno.

"Bruno, joka oli uskollisempi kotikaupungilleen ja sen pormestarille kuin Ranskan nimellisille laeille, etenkin jos ne oikeastaan olivat Brysselin lakeja, leikki loputonta kissa ja hiiri -leikkiä Euroopan unionin tarkastajien kanssa, joiden tehtävänä oli valvoa EU:n hygieniamääräysten noudattamista Ranskan toreille. Hygienia oli sinänsä oikein hyvä asia, mutta Saint-Denisin asukkaat olivat valmistaneet juustojaan, hanhenmaksapasteijaansa ja sianlihapateetaan satoja vuosia…

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Kuva
550 sivua. Pasi Ilmari Jääskeläisen uusin romaani Sielut kulkevat sateessa (Atena, 2013) on nyt luettu. Tunnelmat lyhyesti: 1) onpas herra Jääskeläinen kirjoittanut loistavan romaanin, taas kerran. 2) "Kiitos ei yhtään vitun sielujuttua enää tänään jos saan pyytää" (s. 241). Olisi kiinnostavaa tietää, montako kertaa sana 'sielu' esiintyy kirjassa eri muodoissaan. Jossain vaiheessa lukemista tuli oikein sielu-ähky, mutta se helpotti kummasti kirjan loppua kohden. Sietokyky sanan suhteen ei noussut. Sen sijaan kirjassa puhuttiin vähemmän sieluista.

Kirjan tapahtumat alkavat siitä, kun sairaanhoitaja Judit päättää jättää aviomiehensä ja työpaikkansa Jyväskylässä. Judit suuntaa kohti Helsinkiä, jossa odottaa uusi työpaikka F-Remedium -nimisessä kotisairaanhoitoyrityksessä. Ruumiin lisäksi yritys haluaa hoitaa myös potilaan sielua. Tapauskovaisena luterilaisena Judit ei sieluille juuri lämpene, mutta komea palkkashekki auttaa kestämään työn huonoja puolia.

550 sivua myöh…

Seita Parkkola: Usva

Kuva
Seita Vuorela (os. Parkkola) sai keskiviikkoiltana Pohjoismaiden neuvoston nuortenkirjallisuuspalkinnon yhdessä kuvittaja Jani Ikosen kanssa. Palkittu kirja on viime vuonna ilmestynyt Karikko (WSOY). Olen kerrankin edes jonkin verran ajan hermolla, sillä joitakin päiviä sitten sain luettua loppuun Seita Parkkolan Usvan (WSOY, 2009), johon kuvituksen on tehnyt Jani Ikonen. Palkintouutisista kuullessani en heti tunnistanut lukeneeni kyseisen kirjailijan kirjaa, sillä Usvan kannessa hänen sukunimensä on Parkkola, nettiuutisessa puhutaan Vuorelasta - ja kirjailijan facebook-sivulta löytyy nimi Vuorela-Parkkola. No, (epä)selvyyden vuoksi käytän tässä bloggauksessa sukunimeä Parkkola, kun se kirjan kannesta löytyy.
Usva on kertomus 13-vuotiaiden maailmasta. Kirjan päähenkilö on pitkänhuiskea, yksinäinen tyttö nimeltä Usva. Usvan perhe on köyhä ja asuu tavallisessa suomalaisessa kaupungissa. Koulun arjessa näkyy niukka rahatilanne, kaikessa mahdollisessa säästetään. Eräiden vähemmän mukavie…