Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti

Kuva
Ihastuitko Amelie-elokuvaan? Suloista rakkautta Pariisin taianomaisessa miljöössä... Nicolas Barreaun Rakkausromaanin resepti (Tammi, 2013) sisältää lähes 300 sivun verran Amelie-tunnelmaa kirjallisessa muodossa. Sankarittarena on pienen, romanttisen ravintolan nuori kaunis omistaja Aurélie ja rakkauden vastapelurina toimii kustannustoimittaja André. Kirjan juonen oleelliset kiinnekohdat voi mainiosti esitellä kirjan suomenkielisen nimen avulla: Rakkaus on kirjan keskeinen teema. Tapahtumat lähtevät liikkeelle Aurélien sydänsuruista, kun elämän ihmeellinen mies meni ja jätti post-it-lapulla. Aurélie saa lohtua lukemastaan kirjasta Hymy ikkunan takana, jonka pääosassa on - Aurélie itse?! Sankaritar päättää selvittää kirjan taustaa kirjailijalta itseltään ja kirjoittaa tälle kirjeen. "En olisi sillä hetkellä osannut pukea sanoiksi, millaista reaktiota kirjeeseeni oikeastaan odotin. Joka tapauksessa enemmän kuin vain pistettä kirjasta lausumani kiitoksen perään.    Odotin v

Ulf Durling: Vanha juusto

Kuva
Ulf Durlingin Vanhaa juustoa (Blue Moon, 2005) hehkutetaan takakannen tekstissä klassikkodekkariksi, joka otetaan aina mukaan Ruotsin 'parhaimpien ja merkittävimpien' dekkarien listoille. Silkasta uteliaisuudesta lainasin kirjan. Millainen dekkari mahtaa kätkeytyä aika erikoisen nimivalinnan taakse? "Salapoliisiromantisoitu tarina, joka jakautuu kolmeen traagiseen osaan." Kirjan alaotsikko antaa viitteitä kirjan tyylilajista. Se ei ole tragedia vaan pikemminkin komedia tai tyyli-ilottelu. Mies kuolee halvassa, huonomaineisessa pensionaatissa. Tämä on kirjan keskeinen tapahtuma, jota puidaan kolmesta eri näkökulmasta. Aluksi kerrontavuoron saa kolme eläkeläispapparaista. He harrastavat dekkareita ja kokoontuvat säännöllisesti niistä keskustelemaan. Yhden papparaisen poika sattuu olemaan poliisi. Hän kertoo isälleen kuolleesta miehestä, jonka tapausta hänet on määrätty tutkimaan. Eläkeläistrion kokoontumisessa spekuloidaan suljetun huoneen arvoituksella

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin

Kuva
Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin (Otava, 2009) saapui minulle  postipaketissa joitakin aikoja sitten. Olli Jaloselta en ole aikaisemmin lukenut mitään, joten aloin tutustumaan erityisellä mielenkiinnolla palkintokirjaani - olihan sitä myös kommenttilaatikoissa kehuttu. Kirjan juonta en kurkkinut etukäteen Googlesta tai takakannesta, joten lukeminen alkoi täysin ilman ennakkotietoja.  "Oikeastaan maapallolla on vaan yksi ainoa valtameri ja kaikki muut meriksi kutsutut ovat vain sen lahtia, maat ovat jäisiä tai sulia rantoja. Samaa karttapallon sinistä lakkaväriä riittää, meren keskellä näkyy kirjava saari." (s.9) 14 solmua Greenwichiin -kirjassa ollaan matkalla. Matkalla maanpiirin ympäri, matkalla oman kestokyvyn rajoille, matkalla omaan sisimpään. Matkaa tekevät aluksi pariskunta Graham ja Isla ystävänsä Petrin kanssa. Myöhemmin mukaan liittyy Petrin pikkuveli Kari. Edmond Halley Memorial Society ja tv-yhtiö Trad-Channel-14 järjestävät matkustus-kilpailun, jossa

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

Kuva
Dekkarihimo iskee bloggaajaan aina syksyn tullen. Päivät lyhenevät, ulkona sade ropistelee... on otollinen aika syventyä ihmismielen pimeämpään puoleen. Dekkarimakuni ei kuitenkaan ole erityisen kovaksikeitetty, liika veri ja mäiske ei minua viehätä. Nina Hurman esikoisromaani Yönpunainen höyhen (Gummerus, 2013) olikin mukavaa lukemista syysiltoihin. Takakansitekstiä lainatakseni se on "1920-luvun Helsinkiin sijoittuva viettelevä, noir-henkinen dekkari". Noir-henkisyys ei ilmene kirjassa ylettömänä väkivaltana, yksi murha toki on dekkarin perusvaatimus. Yönpunaisessa höyhenessä murhatuksi joutuu rikas ravintoloitsija Armas Gustafsson, joka syntymäpäiväjuhlien jälkeen löydetään kuolleena omasta Cobra-ravintolastaan. Murhan aikaan Cobrassa ovat kaikki tarinan keskeiset henkilöt: yökerholaulajatar Rouge, joka päivisin tunnetaan hattumyyjä Saimina; Hertta, maalta muuttanut arka ja viaton työläistyttö; poliisista tarinan edetessä potkut saava Korpela sekä kaverukset Toivo j

J. M. Coetzee: Pietarin mestari

Kuva
J. M. Coetzeen Pietarin mestari (Otava, 1994) on kirja, jota luin vähäisestä sivumäärästä (221) huolimatta k-a-u-a-n. Kirja taisi olla minulla kesken lähes kaksi viikkoa. Luin sitä aina silloin tällöin, aika usein aamiaisella ennen töihin lähtöä. Pietarin mestari ei ole huono kirja, mutta ei myöskään niitä kirjoja, jotka koukuttavat minut lukemaan itsensä alusta loppuun siltä istumalta. Kaksi haastetta innoitti minua lainaamaan Pietarin mestarin (ja lukemaan sen loppuun). Saan kirjasta sinisen pisteen Sinikeltaiseen syksyyn . Venäjän valloitus -haasteeseen en voi kirjaa merkitä, Coetzeehan on eteläafrikkalainen kirjailija, mutta kirjan aihe nivoutuu haasteeseen - Pietarin mestarin päähenkilönähän on itse Fjodor Mihailovitš Dostojevski. Kiinnostuin kirjasta, koska halusin lukea, miten Coetzee Dostojevskia käsittelee. Aiemmin olen Venäjän valloitus -haasteeseen lukenut Leonid Tsypkinin Kesä Baden-Badenissa , jossa Dostojevski on keskeinen henkilö. Kesä Baden-Badenissa oli pitkän lause

Täällä luin: Rokua

Kuva
Syyslomailin muutaman päivän Rokuan kansallispuiston liepeillä. Pidin vapaata töistä, mutta en kirjoista. Koukuttava mysteerikirja ja Amelie-henkinen rakkaushömpötys tuli luettua loppuun asti (bloggauksia luvassa ensi viikolla), "ihan kiva" dekkari jäi vielä hieman kesken. Yksi kirja palautuu kirjastoon kesken jääneenä. Olkoonkin, että on nuortenkirja, mutta jos joka sivulla korostetaan vähintään yhtä tärkeää sanaa kursiivilla , niin en minä jaksa kahtasataa sivua sellaista puberteettituskaa kahlata läpi. Ilmeisesti olen liian keski-ikäinen tuommoisella tyylille. Nyt kuuntelen sadepisaroiden ropinaa ikkunan takana, mutta alkuviikosta lepuutin ajatuksiani talvisissa maisemissa, joissa oli ripaus syksyäkin:

Aðalsteinn Ásberg Sigurðsson: Silta Tumman yli

Kuva
Islantilainen kirjallisuus on minulle aika tuntematonta aluetta. Aðalsteinn Ásberg Sigurðssonin Silta Tumman yli (Idun, 2006) tuli eteeni sattumalta kirjastossa ja kiinnostuin kirjasta erityisesti siksi, että kirjailija on Islannista. Silta Tumman yli edustaa nuorten fantasiaa, mutta näkyisikö sen juonessa tai tapahtumapaikoissa jotenkin tuo kaukainen, pieni saari? Silta Tumman yli ei sisällä niin näkyviä Islanti-viittauksia, että minä ne olisin tunnistanut. Kirja on erittäin rauhallista ja maltillista fantasiaa verrattuna Royce Buckinghamin Henkienhoitajaan , josta eilen kirjoittelin. Kirjassa liikutaan huopiasten maailmassa. Huopiaiset ovat ihmisenkaltaisia olentoja, mutta kirjassa ei selkeästi kerrota, millä tavoin he ihmisistä eroavat. Päähenkilöhuopiaiset asuvat Kivijalka-nimisessä asumuksessa  ja vartioivat Tumma-joen ylitse kulkevaa siltaa. Sillan toisella puolella on Synkmaa ja siellä asuvat ihmiset. Eräänä päivänä huopiaislapset Miria, Kraki ja Puovi näkevät punaisen lei

Royce Buckingham: Henkienhoitaja

Kuva
Royce Buckinghamin Henkienhoitaja (Tammi, 2009) on railakasta nuortenfantasiaa, jossa riittää menoa ja meininkiä ensimmäiseltä sivulta alkaen. Prologisivulla esitellään vankina elävä Peto, joka haaveilee eksyneistä, syötäväksi kelpaavista lapsista. Seuraavassa luvussa lukija tutustuu Natiin, joka asuu yksin vanhassa talossa ja hoitaa siellä asuvia henkiä, melkoista omituisten otusten kerhoa - johon kuuluu myös kellarissa vankina oleva Peto. Erinäisten tapahtumien seurauksena Peto pääsee vapaaksi ja alkaa saalistaa Natin tuntemaa koulupoikaa. Juoneen kuuluu myös tyttö nimeltä Sandy ja laiha, luihu mies, kaaoksen valtias. Peto, Nat, Sandy ja kaaoksen valtias juoksentelevat toistensa perässä pitkin kaupunkia ja tapahtumat huipentuvat sinne mistä kaikki alkoi, Natin kotitaloon. Tämmöinen seikkailu on Henkienhoitaja. Tapahtumia riittää hengästymiseen asti, tässä kirjassa ei juuri suvantokohtia ole. Luvut ovat usein lyhyitä, vain yhden  tai kahden sivun mittaisia. Parasta antia kirjass

Satupäivä/Mika Waltari: Kiinalainen kissa

Kuva
Mika Waltarin Kiinalainen kissa (WSOY, 2008) ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1932. Maailmaa kiertelevän kissan seikkailu ei mielestäni ole laisinkaan vanhahtavan oloinen, päinvastoin. Tämä ajaton, kissamainen kirja sopiikin mainiosti juhlistamaan tänään vietettävää Satupäivää. Kiinalaisessa kissassa seikkailee tietenkin älykäs, mietiskelevä, kullanvärinen Kiinalainen Kissa, joka asustelee Kiinan muurin liepeillä. Se päättää lähteä kiertelemään maailmaa oppiakseen ja viisastuakseen. Kiinalainen Kissa hyppää mukaan suureen laivaan, joka suuntaa Eurooppaan. Luvassa on jännittävä taistelu laivarottia vastaan, kuljeskelua Pariisin kapeilla kujilla ja lopulta on aika viisastuneen Kissan palata kotiin: "Ja sen on hyvä ja kaikkein paras olla, sillä Lootuksensyöjät tietävät kaiken ja ovat nähneet kaiken ja ymmärtävät kaiken. Ja juuri sen tähden he tietävät, että kaikkein paras on istua ja uneksia ja imeä isovarvastaan Sinisen tai Vaaleanvihreän Joen rannalla."

Satupäivä-ennakko/Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

Kuva
Satupäivä n ennakkonäytöksenä on Yrjä Kokon lastenklassikko Pessi ja Illusia (WSOY, 2012). Löysin kirjastosta lumoavan kauniin, viime vuonna ilmestyneen lastenpainoksen, johon kuvituksen on tehnyt Aleksander Lindeberg. Kansilehti kertoo, että lyhennetty painos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1963 ja alkuperäinen Pessi ja Illusia vuonna 1944. Yrjö Kokko on itse tehnyt lyhennetyn version kirjastaan. Kuvitus varasti täydellisesti huomioni kirjassa pitkäksi aikaa. Selailin vain sivuja eteenpäin ja ihastelin satumaailmaa: Jo pelkästään kuvien vuoksi kannattaa tarkistaa, löytyykö omasta kirjastosta (tai peräti kaupasta?) juuri tämä painos! Toki luin Pessin ja Illusian tarinankin - ensimmäistä kertaa, lapsuudessa tätä en syystä tai toisesta lukenut. Taisivat Viisikot kiinnostaa enemmän silloin. En tiedä, miten paljon enemmän tekstiä alkuperäisessä versiossa on, mutta koin tämän lyhennetyn version aika ehjäksi tarinaksi. Vain aivan ensimmäinen luku, Kadonneet keijukais

Blogivinkki & ostoksilla

Kuva
Blogivinkki niille, joita kiinnostaa näpräillä bloggerin kanssa ja viilata oman blogin ulkoasua: PinkBubble -blogissa on kerrottu helpot ohjeet, kuinka blogiin saa lisättyä allekirjoituksen. Tätähän piti heti testata ja lopputulos näkyy tuolla postausten lopussa. Sain toimimaan täysin ohjeita noudattamalla, eli kannattaa kokeilla, jos kiinnostaa - ei ole vaikeaa ollenkaan! Ko. blogissa on muutakin kiinnostavaa blogiasiaa. Tosin edellinen postaus 'miten aloittaa blogilla tienaaminen' ei oikein tuntunut omaan blogiin ajankohtaiselta. ☺ Viikonlopun Hullut Päivät pitivät minut kaukana Akateemisesta, mutta tänään töiden jälkeen sinne oli pakko suunnistaa. Ja nyt tämä on minun: Kyllä, se on Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa! Nyt ei tipu juonipaljastuksia, mutta 50 sivun jälkeen voin todeta, että Sielut kulkevat sateessa ei ole Lumikko, se ei ole Harjukaupunki, se on jotain aivan muuta. Ja hyvä niin, en halua lukea samaa hyvää kirjaa

F.H. Burnett: Salainen puutarha

Kuva
Perjantaina vietettävä Satupäivä ryöpsähti bloggaajalla huomaamatta jonkinlaiseksi lasten- ja nuortenkirjaviikoksi. Satupäivälle löytyi erinomaista luettavaa ja samalla kirjastoreissulla harhauduin nuortenosastolle, josta en tyhjin käsin osannut poistua (ts. 'aikuistenkirjoja' ei blogissani tällä viikolla ole odotettavissa). Tämän osaston kirjoja en ole lukenut vuosiin, joten niissä tuntuu olevan erityistä viehätystä, kun nyt bloggauksen innoittamana olen osaston taas löytänyt. Mukaan lähtikin lapsuuden suosikki, F. H. Burnettin tyttökirjaklassikko Salainen puutarha (Art House, 2006). Kirjan ensimmäisten sivujen lukemisessa oli nostalgiaa mukana, olenhan tämän muutaman kerran joskus ammoin lukenut. Jännittikin hieman, onkohan Salainen puutarha ollenkaan yhtä viehättävä kuin muistini mukaan se joskus on ollut? On se, Salaisessa puutarhassa on lumoa edelleen. Epämiellyttävä, hemmoteltu, huonokäytöksinen ja ruma pikkutyttö Mary Lennox menettää vanhempansa Intiassa ja lähet

Kaikkien aikojen paras kirja - minun valintani

Kuva
Amman lukuhetki -blogissa on käynnissä Kaikkien aikojen paras kirja -äänestys. Ehdokaslista on mittava ja kattava, 509 kirjaa! Nyt kun äänestysaika on päättynyt, meillä äänensä antaneilla on lupa paljastaa omat suosikkimme. Äänestää sai yhteensä kuutta eri kirjaa, yksi ääni kullekin kirjalla. Jokainen äänestetty kirja oli siis samanarvoinen eli yhden pisteen kirja. Bloggaajan vapaudella olen kuitenkin laittanut äänestämäni kirjat järjestykseen, sillä tokihan näistä yksi on minulle kaikkein rakkain ja loputkin osaan jonoon asetella. Nyt etsitään kaikkien aikojen parasta kirjaa, joten en anna kirjoille pisteitä vaan sydämiä. Minä äänestin kirjoja: ♥♥♥♥♥♥ J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta ♥♥♥♥♥♥ "Kun Repunpään herra Bilbo Reppuli ilmoitti, että hän piakkoin viettäisi yhdettätoistakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväjuhlaansa suurin ja arvokkain juhlamenoin, alkoi Hobittilassa puhe ja kohu." Kuusi sydäntä Taru Sormusten Herralle. Siinä on kaikkea mitä hyvältä

Kotimainen viikko/Loppufiilikset & Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora

Kuva
Kotimaisen viikon päättää Riitta Jalosen Hyvää yötä Irma Noora (Tammi, 2010). Takakansiteksti lupaa kirjan olevan "salaperäinen kertomus menneisyyden aaveista ja uudesta alusta". Salaperäisyyttä olisin kirjaan kaivannut hieman lisää, mutta menneisyyden aaveita ja uusi alku tarinasta sentään löytyy. Näkijänlahjoilla siunattu Rebekka-täti kuolee ja hänen kasvattityttärensä Noora käy läpi menneisyyttään, pohdiskelee avioliittoaan ja tulevaisuuttaan, koettaako omia kykyjään näkijänä vai ei. Tässä lyhyesti Hyvää yötä Irma Noora -kirjan juoni. Mutta Jalonen ei kerro tarinaansa näin suoraviivaisesti. Menneisyys ja nykyhetki risteilevät tarinassa niin, että kuollut Rebekka-täti on melkeinpä toinen päähenkilö kirjassa.  "Kuvat peittävät puolet salin lattiasta. Olen asetellut niitä aamusta alkaen järjestykseen koon mukaan. Edessäni on nuorten ja vanhojen ihmisten kuvia, onnellisia ja surullisia. Naisten kuvia on paljon enemmän kuin miesten.     He kaikki ovat menneet t

Kotimainen viikko/Hannu Väisänen: Vanikan palat

Kuva
Hannu Väisäsen Vanikan palat (Otava, 2004) sopii mielestäni mainiosti juhlistamaan suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivää. Väisänen on oululaislähtöinen taiteilija, kirjailija ja vuoden 2007 Finlandia-palkinnon voittaja. Vanikan palat valikoitui luettavakseni Kirjapassi -kampanjan myötä. Väisästä kehuttiin kovasti kommenttiboxissa, joten kun näin kirjan lähikirjaston hyllyssä lukijaa odottamassa, nappasin sen oitis mukaani. Ja heti näin alkuun voin todeta, ettei tätä suotta kehuttu, pidin Vanikan palojen rauhallisesta lapsuustunnelmasta erittäin paljon. Innostuin jopa tekemään pienen kuvausreissun Oulun kasarmialueelle, joka on edelleen todella viehättävä alue, vaikkakaan ei enää sotilaskäytössä. Kirjapassiin merkitsin Vanikan palojen kohdalle iloisen hymynaaman. :) Vanikan palat sijoittuu 1950-luvun Ouluun. Kasarmialueelle muuttaa uusi vääpeli perheensä kanssa. Perheen alle kouluikäinen Antero-poika on romaanin kertojaääni ja Vanikan palat välittää lukijalle pojan

Kotimainen viikko/Mika Waltari: Sellaista ei tapahdu/Kuun maisema

Kuva
Kotimaisen viikon kunniaksi sain viimeinkin luettua loppuun Mika Waltarin Kolme pienoisromaania (WSOY, 1997). Fine van Brooklyn tuli luettua jo aikaisemmin, nyt oli kahden viimeisen pienoisromaanin vuoro: Sellaista ei tapahdu ja Kuun maisema. Ensimmäinen Projekti 1/4 -kirja on luettu! Lukeminenhan ei saisi olla suorittamista, mutta pieni kivi putosi sydämeltä, kun edes yksi kirja listalta on takanapäin. Toiseen aion tarttua piakkoin, joten unohduksiin nämä oman hyllyn lukemattomat eivät ole vaipuneet. Sellaista ei tapahdu -pienoisromaanissa nimettömäksi jäävä mies astuu lentokoneeseen vuonna 1939. Lentokone putoaa nimettömäksi jäävään maahan,  keski-iäinen mies pelastuu yhdessä nimettömäksi jäävän naisen kanssa ja he saavat apua seutua kiertäviltä mustalaisilta. Paljon nimeämätöntä on tässä tarinassa, mutta paljon Waltari myös onnistuu lukijalleen välittämään. Sodan uhka, menneisyyden hylkääminen yllättävän onnettomuuden myötä, tilaisuuteen tarttuminen ja karu realismi eteen v

Kotimainen viikko/Marjo Niemi: Juostu maa

Kuva
Marjo Niemen Juostu maa (Teos, 2004) oli pieni, yllättävä helmi, joka osui sattumalta käteeni kirjaston hyllyllä. Kotimaisen kirjallisuuden teemaviikko kannatti ehdottomasti pitää jo sen vuoksi, että tämä pienoisromaani tuli luettua. Ja onpa kirja saanut aikoinaan Tiiliskivi-palkinnon . Vaikka palkinnon nimi on huikeassa ristiriidassa kirjan pituuden kanssa, palkinto meni mielestäni kyseisenä vuonna oikeaan osoitteeseen. Hieno kirja! Juostu maa -kirjassa vuorottelee kahden kertojan ääni. Syksy, uhmakas nuori tyttö, harrastaa juoksua pienellä teollisuuspaikkakunnalla. Juostessa on hyvä miettiä ja jäsentää ajatuksia omasta perheestä, rakkaasta mummosta, metsästä. "Kohta tulee metsä. Sitä metsää kun seuraa tulee minun metsääni. Siellä minä vietän aikaa, tiedän kaikki paikat. Siellä on vanha lehmien laidunkin, sellainen niitty jossa on kukkia niin kuin ei mitään. Ja kun on kukkia on perhosia ja kun on niitty on peuroja ja hirviä. Kesäisin istun kivellä niityn reunassa ja