29. syyskuuta 2013

Katsaus kirjalliseen 3. kvartaaliin: heinä-elo-syyskuu 2013

Millainen kirjallinen kvartaali (heinä-elo-syyskuu) siirtyy pian muistojen arkistoon? Katsauksen menneeseen voin hyvin tehdä jo tänään, sillä syyskuun lukemiset ovat tiedossa, huomisen aikana en ehdi enää lukea loppuun ainoatakaan kirjaa. Kvartaalin tilastoissa on mukana muutama bloggaamaton kirja, joista ilmestyy juttua blogiin ensi viikon aikana.

Ennen tilastoja tiedotus: blogiin on lisätty Lukijat-gadget, löytyypi blogiarkiston jälkeen oikeasta sivupalkista. Siinähän on 'Liity tähän sivustoon' nappula, jota eräs lukijaksi halajava oli kaipaillut. Jos muillakin on ollut sama 'ongelma', niin ollos hyvä ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Ja nyt niitä tilastoja - varoitus, luvassa on pitkähkö postaus ja kaavioita.

Luin yhteensä 38 kirjaa, 11290 sivua. Keskimäärin luin kuukaudessa 12,66 kirjaa ja 3763,33 sivua. Päivässä luin noin 122,71 sivua. Paitsi ettei se tietenkään näin mennyt. Oikeasti luin heinäkuussa 7 kirjaa ja 3153 sivua, keskimäärin noin 101,7 sivua päivässä. Elokuussa luin 12 kirjaa ja 3126 sivua, keskimäärin noin 100,83 sivua päivässä. Syyskuussa luin 19 kirjaa ja 5011 sivua, keskimäärin 167 sivua päivässä.

Onko tämä paljon, vähän vai keskimääräinen luku? Syyskuun luku 167 sivua päivässä tuntuu omaan korvaan isolta määrältä, sillä tiedän tehneeni muutakin kuin istuneeni nenä kiinni kirjassa. Kriittisesti ajatellen elo-syyskuun vaihteessa on pieni tilastovääristymän paikka, sillä aloin vasta syyskuun puolivälin tienoilla merkkailemaan tarkasti ylös, milloin kirja on luettu. Bloggaukset ilmestyvät aina pienellä (1 päivä - max 1 viikko) viiveellä, joten muutama kuunvaihteessa luettu kirja tuli merkittyä tilastoihin muistin varassa. Ja se muisti on tunnetusti hyvä, mutta lyhyt ja valikoiva. :)

Kirjojen genre tms:

Romaaneja on tullut luettua paljon, tämä ei ollut minulle yllätys. Dekkareita olen lukenut yllättävän vähän, mutta ehkä niiden osuus korostuu, kunhan syksy ja talvi hiipivät nurkkiin. Kaksi tietokirjaa ja kaksi elämäkertaa - tämä on fiktion suurelle ystävälle suht mukava saldo!

Haastekirjat vastaan muut kirjat: 


Haastekirjoja on aika paljon, mutta mitäpä siitä? Haasteisiin on mukava osallistua, niiden kautta olen löytänyt erittäin kiinnostavaa luettavaa. Vaikka onhan vastapainoksi löytynyt kesken jääneitäkin kirjoja, mutten niitä kovin paljon ole mainostanut täällä blogissa. Haastekirjoihin en ole laskenut mukaan omia projekteja eli Kirjapassia ja Projekti 1/4:ää. Avioliittojuonia-haaste on edennyt kvartaalin aikana aivan loppusuoralle, sen arvasinkin itselle helpoksi haasteeksi - parisuhdesopat ovat mukavaa viihdettä. Projekti 1/4 etenee nihkeästi, mutta koska rima on matalalla, en ota sen suhteen paineita (näin toimii bloggaajanaisen logiikka :)).

Luetut kirjat kirjailijan sukupuolen mukaan:

En valitse koskaan kirjaa luettavaksi sen perusteella, kumpaa sukupuolta kirjailija sattuu olemaan. Mutta olen huomannut, että joissain blogeissa tätä aihetta on sivuttu, joten tulipahan tämmöinenkin tieto kaivettua esiin tilastoista. Miesvetoisesti mentiin.

Kirjat kustantajan mukaan:

Isot kustantajat ovat isosti edustettuna, mutta aika monta pienempääkin mahtuu mukaan. Listauksia katsellessani totesin, että kvartaalin laadukkain kirjasatsi tuli Sammakolta: Black Swan Green ja Kesyttämättömät teoriat on melkoinen kaksikko. Black Swan Greenia voin suositella lapsuusproosan ystäville ja Kesyttämättömiä teorioita hieman erikoisemman proosan ystäville.

Kirjat alkuperäiskielen mukaan (huom! kirjat on luettu suomennettuna):

Suomenkielisten määrä voi kotimaisen kirjallisuuden ystävästä tuntua vähäiseltä, mutta itse olen tyytyväinen - 8 on aika paljon enemmän kuin 0! Hämmästelin ensin venäjän pientä osuutta, olenhan lukenut Venäjän valloitus -haasteeseen kirjoja. Mutta mutta: yksi haasteen kirjoista on suomenkielinen (bloggaus ensi viikolla) ja  Veden peili on englanniksi kirjoitettu. Ko. kirjat/kirjailijat olen poiminut haasteen vinkkilistalta, eli en ole niitä vahingossa väärin laittanut haasteen piiriin. Espanjan osuus selittyy myös haasteella.

Kirjat alkuperäispainoksen ilmestymisvuoden mukaan:


Uutuuskirjat loistavat poissaolollaan. Yhtään tänä vuonna julkaistua kirjaa en bloggausaikana ole (vielä) lukenut. Kirjaston uutuushylly ei viekoittele minua tarjonnallaan, mieluummin näköjään pengon luettavaa muualta. Tämän päivän uutuus on hyvä kirja vielä ensi vuonnakin. :) Vuosina 2000-2009 julkaistun kirjallisuuden suuri osuus hämmästytti minua, sehän on noin puolet kaikista kirjoista. Tietoisesti en keskitä lukemista jonain tiettynä aikana julkaistuun kirjallisuuteen, tämän taulukon anti on muotoutunut täysin itsestään.

Kvartaalin TOP 3 eli parhaat lukemani kirjat oman fiiliksen mukaan:
Aikani pähkäiltyäni totesin, että yksittäisiä kirjoja on käsittämättömän vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Niinpä bloggaajan oikeudella muodostin kvartaalin TOP3 ryhmät. Palkintosijojen kirjat löytyivät helposti, kun kullekin sijalle saattoi valita useamman kirjan.

Ensimmäiselle sijalle yltänyt kirja vei minut outoon kirjalliseen seikkailuun. Toisen sijan kirjat tarjosivat voimakkaita lukuelämyksiä. Kolmannen sijan kirjat saavuttivat sijoituksensa erinomaisen laadukkaalla proosalla.

Kvartaalin TOP5 - lukijoiden mielipide:
  1. Done: Osta kirja
  2. Pasi Ilmari Jääkeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
  3. John Irving: Välisarjan avioliitto
  4. Kirjapassi
  5. Pasi Ilmari Jääskelainen: Harjukaupungin salakäytävät
Lähteenä Bloggerin tarjoamat tilastot, joiden 100% luotettavuuteen en uskalla ottaa kantaa. Mutta saa näistä jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä on eniten käyty katselemassa. Tiedoksi: tilasin Osta normaalihintainen kirja -päivän kirjat verkkokaupasta ja tällä viikolla (!) postilaatikkoon kolahti kirjoista ensimmäinen. Toista odottelen saapuvaksi ensi viikolla. Kusti polkee hitaasti mutta varmasti, ja viimeinkin pääsen ostoksiani lukemaan.
Kvartaalin parhaimmistoa.

Hehkuvaa loppusyksyä kaikille blogiani seuraaville!

28. syyskuuta 2013

Hannele Klemettilä: Ritari Siniparta. Gilles de Rais'n tarina.

Hannele Klemettilän Siniparta (Atena, 2005) on kaunis ja kiintoisa tietokirja. Otsikkonsa mukaisesti se valottaa lukijalle ranskalaisen paronin Gilles de Rais'n (1404-1440) vaiheita. De Rais tunnetaan myös nimellä Ritari Siniparta hänen tekemiensä lastenmurhien ja harjoittamansa mustan magian vuoksi. Dekkarien ja mysteerien ystävänä kiinnostuin Klemettilän kirjasta, kun sen sattumalta kirjaston hyllyssä huomasin. Luen tietokirjallisuutta hyvin vähän, mutta Siniparran vetävästi laadittu takakansiteksti houkutteli minut lainaamaan kirjan. Keskiaika, musta magia, rutto, Gillesin polttaminen roviolla - siinä nippu kiinnostavan kuuloisia aineksia.

Siniparran tarinasta löytyy runsaasti tietoruutuja ja paljon kuvia.
Klemettilä lähestyy aihettaan laveasti. Kirjassa kerrotaan paljon yleistä keskiaikaan liittyvää tietoa ja joitakin aiheita on eristetty faktaruutuihin. Klemettilällä on myös hyvin objektiivinen asenne aiheeseensa. Hän tuo esille keskiaikaan ja de Rais'in liittyviä yleisiä uskomuksia (esimerkiksi ettei keskiajalle rakastettu lapsia samalla tavoin kuin nykyään) ja perustelee, miksi asia kenties ei ole aivan niin mustavalkoinen. Musta magia ja lastenmurhat nousevat esille vasta kirjan loppupuolella, eli näillä kiehtovilla aiheilla ei mitenkään mässäillä kirjassa. Kirjassa käsitellään myös Orleansin neitsyttä eli Jeanne d'Arcia. Minun hatarat tietoni hänestä ovat tähän asti olleet peräisin lähinnä fiktion puolelta, mutta oli mukavaa lukea tämän kuuluisan neitsyen vaiheista aivan faktatietoakin.

Siniparta on hyvä tietokirja. Klemettilän kirjoitustyyliä lukee mielikseen. Hän ei tee tietokirjasta dekkaria, mutta ei myöskään kirjoita liian akateemista tekstiä. Keskiajasta kiinnostuneille Siniparta on erinomainen kirja, jossa on kaiken muun hyvän lisäksi todella kaunis kansilehti.

Muualla verkossa: Kirja-arvostelu Agricolassa. Bongasin myös Ylen sivuilta Klemettilään liittyvän dieettivinkin(!).

Kirjan tietoja:
Hannele Klemettilä: Ritari Siniparta. Gilles de Rais'n tarina.
Graafinen suunnittelu: Keto/Susanna Raunio
Atena, 2005
246 sivua (+lähde-ja viiteluettelo) 

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.

27. syyskuuta 2013

Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi

Sanonpa vaan, että on outoa lukea kirjaa, joka sijoittuu omalle asuinpaikkakunnalle. Siinähän ei ole mitään omituista, että liikutaan vampyyrien keskellä Moskovassa tai ollaan karnevaaleissa Trinidadissa (bloggaamaton kirja, coming soon...) mutta hyvänen aika, Pokkitörmä, Raatista näkyvät kirjavat kerrostalot, Välivainion alikulkutunneli ja Kiikeli - minähän tiedän nämä paikat ihan oikeasti! Ja näillä tutuilla kulmilla liikutaan Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomessa, joka on ensimmäinen Kirjapassi-kirjani.

"Pike pyörii mielessä vieläkin, vaikka siitä on jo yli vuosi aikaa kun meidän välillämme on ollut jotain. Lauluissa Pike on muuttunut myyttiseksi olennoksi, Miss Farkku-Suomeksi, joka symbolisoi jotakin saavuttamatonta naiseutta. Runoilijoilla on muusansa, jotka ovat yleensä eteerisen herkkiä ja kauniita naisia. Pike ei ole eteerinen eikä herkkä, mutta se on minun muusani. Tai siis se Pike, mikä minä muistan. Nykyinen Pike on Henri Hakalan ladylike-tyttöystävä ja se varmaan nauraisi jos tietäisi, että olen sepittänyt siitä biisejä." (s. 148)

Näihin sanoihin tiivistyy mielestäni olennainen Miss Farkku-Suomesta: 16-vuotias oululaisnuorukainen Välde haaveilee kauniista Pikestä, purkaa luomisentuskaansa laulujen sanoihin ja bänditouhuihin, ja koettaa parhaansa mukaan hankkia tärkeitä kokemuksia, erityisesti naisiin liittyviä kokemuksia. Pala nuoren miehen kasvutarinaa aikuisuuden kynnyksellä, sitä on Miss Farkku-Suomi.

Röyhkä kirjoittaa hyvin. Tarina etenee sujuvasti, ja dialogit ovat mukavaa luettavaa. Oulun murretta on kirjan vuoropuheluissa jonkin verran, mutta ainakaan minulle se ei liiaksi hyppinyt silmille tai ärsyttänyt. Kirjan tärkeät naishahmot, Pike ja Kara, ovat melkoisia toistensa ääripäitä. Kaunis, saavuttamaton luokkakaveri  ja maailmaa nähnyt, 30-kymppinen aikuinen taiteilijanainen. Välden poukkoilu heidän välillään on tärkeä osa kirjan juonta.

  
Pitkän harkinnan jälkeen päädyin rengastamaan keskimmäinen naamankuvan. Kirja ei ole missään tapauksessa huono, muttei myöskään aivan loistelias. Lukukokemus oli 'ihan kiva', mutta kirjan aihe ei ollut aivan omaa sydäntä lähellä - nuoruuden maailmantuska-vaiheen olen jo selvittänyt, ei minulla ole tarvetta työstää aihetta enää kirjojen kautta :). Valitsin siis neutraalin naaman. Henkisen plus-merkin sille voin vielä lisätä, sillä Röyhkän kirjoitustyyli oli minulle positiivinen yllätys.

Muualla verkossa: Miss Farkku-Suomea on luettu esimerkiksi näissä blogeissa: Sallan lukupäiväkirjaBooking it some more, Kirja-aitta ja Lukukausi. Miss Farkku-Suomelle on myös hiljattain ilmestynyt jatko-osa, josta on kirjoitettu ainakin Lukutoukan kulttuuriblogissa.

Kirjan tietoja:
Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi
Like, 2003
303 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.

25. syyskuuta 2013

Juan Carlos Onetti: Sitten kun

Juan Carlos Onettin Sitten kun (Otava, 1991) löytyi ¡Hola! español -kirjailijalistalta. Urugualainen kirjailija, josta en ollut koskaan kuullutkaan ja lyhyt kirja, tämä oli helppo ottaa mukaan haasteen lukulistalle. Ja saanhan liitettyä kirjan myös Sinikeltaiseen syksyyn. Ensimmäinen piste Sinisille.

Pienoisromaaneissa kiinnitän yleensä tavallista enemmän huomiota kirjan rakenteeseen. Onhan kirja niin lyhyt, että on kiehtovaa tutkailla, miten kirjailija onnistuu rakentamaan tarinansa vähäisiin sivuihin. Onettin Sitten kun -kirjan tarina kerrotaan kolmessa luvussa, ja kukin luku tarjoilee oman näkökulmansa tarinaan. Ensimmäinen luku selvittelee alkuasetelman: on kaunis tarjoilijatar Magda, johon varakas, naimisissa oleva sotilasattasea rakastuu.

"'Tämä avain on sinun ja tässä on osoite. Kaikki mitä siellä näet on sinun, äläkä ajattelekaan mitään vuokraa. Peppukulta, minun on pakko lähteä vaaralliselle tiedustelulennolle, mutta sydämeni lepää rinnallasi.'" (s. 39-40)

Toisessa luvussa Magda osoittaa suosiotaan toimittajalle, mutta vain koska hänen varakas lemmittynsä on työtehtävissä muualla. Viimeisessä luvussa paljastuu Magdan rakkaustarinan traaginen loppu. Magda itse ei koskaan saa kertojaääntään kuuluville, vaan hänen tarinansa avautuu lukijalle muiden ihmisten kautta. Ja tämä kaikki 94 sivussa, hienovivahteisesti kerrottuna. Moni olisi uhrannut vastaavaan tarinaan useamman sata sivua, mutta Onetti kertoi kaiken olennaisen ja onnistui luomaan elävän tunnelman kertomukseensa. Otavan kirjaston arvoinen kirjailija, ehdottomasti. Suosittelen lämpimästi pienoisromaanien ystäville.

Muualla verkossa: infoa kirjailijasta.

Kirjan tietoja:
Juan Carlos Onetti: Cuando entonces (1987)
Suomennos Inkeri Tuomikoski
Otava, 1991
94 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.

24. syyskuuta 2013

Bernardo Atxaga: Tuolla taivaalla

Alunperin tarkoitukseni oli liittää Bernardo Atxagan pienoisromaani Tuolla taivaalla (Tammi, 1996) Tarukirjan ¡Hola! español -haasteeseen, mutta onneksi huomasin viime hetkellä, että Atxagan kirjan alkuperäiskieli on baski eikä suinkaan espanja. Omanarvontuntoiset baskit ehkä loukkaantuvat, jos vedän yhtäläisyysmerkin baskin ja espanjan kielten välille, joten jätän kirjan pois ¡Hola! español -haasteesta. Vaan eipä hätää, voin liittää kirjan sen sijaan Sinikeltaiseen syksyyn. Haasteen tilanne: Keltaiset 2 - Siniset 0.

Kirjan aihe on sellainen, että hieman itsekin hämmästyin, kun päädyin kirjan lainaamaan. Juuri vankilasta vapautunut nainen matkustaa bussilla ja pohdiskelee elämäänsä. Ei kovin mielenkiintoiselta äkkiseltään kuulosta. Ehkä halusin kokeilla, millainen on 'suggestiivinen pienoisromaani', kuten kirjaa takakannessa kuvaillaan.

Olipa niin tai näin, luin kirjan loppuun asti ja jopa pidinkin siitä, vaikkei lukukokemus vallan huikea ollutkaan. Pienoisromaani vaatii omalla tavallaan taitoa: vähäiseen sivumäärään pitäisi mahduttaa kokonainen tarina, saada henkilöt eläviksi. Tässä Atxaga onnistuu mielestäni hienosti. Kertojana toimiva päähenkilö Irene liikutti lukijan mieltä pohdiskellessaan menneisyyttään, vankila-kokemuksiaan ja suhtautumistaan  tulevaan. Kirjassa Irene matkustaa linja-autolla kotikyläänsä tarkoituksenaan aloittaa siellä vankilanjälkeinen elämä. Linja-automatkaan on mahdutettu paljon: politiikkaa, muutama unijakso ja useita kirjallisia sitaatteja. Kokonaisuus on silti hallittu, vaikkakin loppuratkaisu olikin hieman ennalta-arvattava. Tuolla taivaassa onnistui herättämään mielenkiintoni Ataxagan Obabakoak-kirjaa kohtaan.

Tuolla taivaalla muualla verkossa: Kirjaa on luettu ainakin blogeissa Albatrossia haavoitin, Keltainen kirjasto ja Ilsela. Kirjailijan kotisivut.

Kirjan tietoja:
Bernardo Atxaga: Zeru horiek (1996)
Suomennos Tarja Roinila
Tammi, 1999
Keltainen kirjasto, kirja nro 317
154 sivua

Mistä minulle? Kirjaston kirja

22. syyskuuta 2013

Kirjapassi

Oulun kaupunginkirjastossa on lanseerattu Kirjapassi-kampanja, jossa tavoitteena on lukea kirjastontätien ja -setien valitsema joukko 2000-luvulla ilmestyneitä, Oulussa asuvien tai Oulusta kotoisin olevien kirjailijoiden teoksia. Eli kirjapassin takasivua lainaten, lukea itsensä oululaiskirjallisuuden tuntijaksi. Tämä kuulosti niin mukavalta idealta, että nappasin Kirjapassin itselleni heti, kun sellaisen lähikirjastossa näin. Ja mukaan lähti myös ensimmäinen passikirja, Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi.
Kirjapassi edestä, keskeltä ja ensimmäinen passikirja.

Kirjapassiin pitää lukea seuraavat kirjat [Edit 6.11.2013: lisätty linkit jo ilmestyneisiin kirja-arvioihin]:
Mitään yllä mainituista kirjoista en ole lukenut entuudestaan (juu, minulla on valtavia mustia aukkoja kotimaisessa kirjasivistyksessä). Vanhatalolta luin jokin aika sitten Gallupin, mutta en siitä erityisemmin pitänyt. Toivottavasti Viittä vaille on parempi lukukokemus. Skiftesvikiltä olen lukenut ainakin esikoisteoksen Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja. Muut kirjailijat ovatkin sitten tuntematonta maaperää. Odottelen innolla, millaisen vaikutuksen he tekevät, löytyykö Kirjapassin kautta uusia kotimaisia suosikkeja.

Pelkästä lukemisen ilostako tässä luetaan? Ei sentään, 14.4.2014 mennessä palautetut Kirjapassit osallistuvat kolmen lahjakortin arvontaan. Ja totta kai lahjakortti on kirjakauppaan, minnekäs muualle. :)

Valitsin ensimmäiseksi passikirjaksi Miss Farkku-Suomen, kun se oli Kirjapassipinon vieressä tyrkyllä. Aion olla kohtelias passilukija, ja koetan palauttaa passikirjat kiertoon mahdollisimman pian, jotta muutkin ehtivät niitä lukea. Saa nähdä, ehdinkö saada kaikki kirjat itselleni ennen määräaikaa vai tuleeko näistä kilpailu, kun innokkaat lukijat metsästävät kiihkeästi kirjapassimerkintöjä? Ainakin yksi merkintä omaan passiin on jo varmistettu.

Lopuksi (onnellinen) huokaus - bloggaajan kirjallinen syksy täyttyy vinhaa vauhtia toinen toistaan mielenkiintoisemmista projekteista ja haasteista. Eilen päätin osallistua Sinikeltaiseen syksyyn, nyt innostuin tästä paikallisesta haasteesta. Onnea on vino pino entuudestaan lukemattomia kirjoja. :)

21. syyskuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kello on puoli kaksitoista yöllä, seuraava päivä on työpäivä. Kirjan viimeinen sivu on luettu, henkäisty syvään, tietokoneelle on pakko vääntäytyä lukemaan vaihtoehtoinen loppu kirjalle. Siis mitä ihmettä? No sehän on Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät (Atena, 2010), elokuvallinen mysteeriromaani maagisesta Jyväskylästä.

Harjukaupungin salakäytävät alkaa salakavalan tavallisesti. Kustannustoimittaja Olli Suominen liittyy elokuvakerhoon, hävittelee sateenvarjoja, viettää perhe-elämää Aino-vaimonsa ja poikansa kanssa. Jossain vaiheessa kuvioihin astuu kirjailijatar Kerttu Kara, joka valmistelee Maagista matkaopaskirjaa Jyväskylästä. Perhe häipyy jonnekin taustalle, Olli huomaa olevansa pakotettu liehittelemään Kerttua:

"Hänen on silti annettava periksi muutokselle ja antauduttava elokuvallisen syväminän johdatettavaksi, perheensä tähden. On heittäydyttävä rakkaustarinaan Kerttu Karan kanssa: pinnallinen teeskentely johtaisi epäonnistumiseen, hän ei ole koskaan osannut näytellä." (s. 239)

Kustannustoimittajan elämä alkaa muistuttaa absurdia elokuvaa, kirjaa lukiessa melkein näkee filmin pyörivän silmiensä edessä. Jos kirja alkoikin petollisen arkipäiväisillä tapahtumilla, kolmannessa osassa on vauhtia sitäkin enemmän. Lapsuustraumat selviävät, salakäytävissä ryömitään ja Kerttu Karan salaisuus tulee ilmi. Huikeaa tekstiä, täydellinen loppuhuipennus upealle kirjalle. Harjukaupungin salakäytäviä voin lämpimästi suositella luettavaksi. Vaarana tosin on, että lukijalle tulee pakottava tarve katsella elokuvia tai lukea Blytonin Viisikkoja.

Elämää suuremmat kysymykset:

Kumpi loppu minun kirjassani on? Se parempi, ehdottomasti! Cinemaattisempi (sainpas ujutettua tämän sanan postaukseen...) ja koskettavampi. Kiitoksia verkkokaupan tädille, sedälle tai robotille, joka valitsi minulle lähetettävän kirjan.

Kumpi on parempi, Harjukaupungin salakäytävät vai Lumikko ja yhdeksän muuta? Lumikko, mutta vain sen vuoksi, että kirjalliset mysteerit vetoavat minuun enemmän kuin elokuvalliset mysteerit.

Voiko Jyväskylässä oikeasti olla niin monta sateenvarjoputiikkia? En tiedä, pitäisi varmaan käydä tutkimassa asiaa.

Tätä odotellessa... aion vältellä kaikkia ko. kirjaan liittyviä bloggauksia (anteeksi jo etukäteen, kirjabloggaajat!), juonipaljastuksia - kaikkea, missä edes mainitaan kirjan nimi. Lukukokemus on nautinnollisin ilman sen suurempia ennakkotietoja kirjasta. 

Harjukaupungin salakäytävät muualla verkossa: Kirjaa on luettu useissa blogeissa, esimerkiksi: Leena Lumi, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Sallan lukupäiväkirja.

Kirjan tietoja:
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Päällys Jussi S. Karjalainen
Atena, 2010
375 sivua

Mistä kirja minulle? Tilasin verkkokaupasta.

19. syyskuuta 2013

Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta

Nykyhetken moskovalaisvampyyrit? Glamour ja diskurssi? Viktor Pelevinin Viides maailmanvalta (Tammi, 2009) tuntui kansiliepeiden esittelytekstien perusteella vähintäänkin kiehtovalta. Vampyyrikirjat tai -elokuvat eivät minua genrenä viehätä, mutta luotin tällä kertaa Tammen Keltaisen kirjaston taattuun laatuun - jos Viides maailmanvalta on löytänyt tiensä sinne, ei se voi aivan huono kirja olla.



Viides maailmanvalta pyörähtää reippaasti käyntiin. Moskovalaisnuorukainen Roma Storkin herää puolapuihin sidottuna, seuranaan naamioitunut, aamutakkiin pukeutunut mies, vampyyri Brahma. Jutellaan niitä näitä, Roma saa puraisun (eihän vampyyriromaania voi olla ilman puraisuja..) ja häneen siirtyy kieli, vampyyrin sielu ja olemus. Romasta tulee vampyyri, jumalnimeltään Rama Toinen. 

Kirjan aloitusluku on erittäin vahva, se nostatti odotukset kirjan jatkon suhteen aika korkealle. Valitettavasti Viidennen maailmanvallan keskiosa oli ajoittain jopa hieman puuduttavaa luettavaa. Raman saatua ensipuraisunsa alkaa hänen kouluttamisensa vampyyriksi. Koulutusvaiheiden kautta lukijalle käy selväksi, että vampyyrit muodostavat viidennen maailmanvallan, joka hallitsee ihmisiä. Kaikenlaisia vampyyrimaailman käsitteitä esitellään: A- ja B-mieli, kaldealaiset, glamour, diskurssi, hamlet, degustaatio, kuoleman konvehti, bablos... koko meitä ympäröivä todellisuus selitetään vampyyriperspektiivistä ja siinä sivussa tarjoillaan yhteiskuntakritiikkiä Neuvostoliittoa ja kapitalismia kohtaan. Olisin kaivannut hieman lisää jonkinlaista toimintaa kirjan keskivaiheille. Nyt tuntui, että siinä keskityttiin liikaa hahmottamaan lukijalle vampyyritodellisuutta.

Viidennen maailmanvallan loppuvaiheet sen sijaan olivat lukemisen arvoiset. Kaksintaistelu naisen tähden vampyyrityyliin ja palkinto ottelun voittajalle -  kirjan loppuhuipennuksessa on kaivettu perinteet esille, mutta muokattu ne vampyyrityyliin sopiviksi. Ja erittäin onnistuneesti - kirjan lopetus oli hieno, samaa tasoa kuin aloituskin. Onnellinen vampyyriloppu.

Millaista se nykyvampyyrinä olo sitten on?

"Suljin silmäni. Tuntui hyvältä roikkua muina miehinä pää alaspäin, mitään ajattelematta. Pian vaivuin unta muistuttavaan jähmeyden tilaan - unta se ei kuitenkaan ollut, pikemminkin eräänlaista kristallista ajatuksettomuutta. Iggy Pop tarkoitti varmaan jotain samantapaista laulaessaan "the fish doesn't think, because the fish knows everything"... Ehkä minäkin tiesin tuossa tilassa kaiken, mutta sitä oli vaikea tarkistaa, koska tarkistaakseen asian olisi pitänyt alkaa ajatella. Ajatteleminen taas olisi merkinnyt tuosta tilasta poistumista." (s. 173)

[Edit 21.9.2013] Osallistun kirjalla kahteen haasteeseen: Venäjän valloitukseen ja Sinikeltaiseen syksyyn.

Viides maailmanvalta muualla verkossa: Kiiltomato -verkkolehti ja Kalaksikukko. 

Kirjan tietoja:
Viktor Pelevin: Empire V (2006)
Suomennos Arja Pikkupeura
Tammi, 2009
385 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.

17. syyskuuta 2013

Antonin Varenne: Fakiirit

Onnea on löytää uusi, hyvä dekkaristi. Antonin Varennen Fakiirit (WSOY, 2012) on ranskalainen laatudekkari, joka todella on lukemisen arvoinen. Tunnustan lainanneeni sen kansiliepeen huomautuksen vuoksi: "tuore uusi tuttavuus, jota verrataan usein ranskalaisten suosikkidekkaristiin Fred Vargariin." Fred Vargas on helmi dekkaristien joukossa, ja ajattelin, että katsotaanpas mitä keskinkertaisuutta Vargasin varjolla tällä kertaa yritetään markkinoida. Yllätyin iloisesti, sillä Varenne on paljon keskinkertaisuuden yläpuolella eikä tarvitse vetoapua Vargasilta - Fakiirit pärjää mainiosti omillaan. Jos Vargasia ja Varennea kuitenkin haluaa vertailla, Varenne on mielestäni paljon realistisempi kuin Vargas. Tokihan molemmista löytyy omalaatuinen rikoksia ratkova poliisi, mutta Fakiirien perusteella Varennen maailma on raadollisempi ja mustanpuhuvampi.

Fakiirien aloitus on tyylikäs.

Fakiirit sijoittuu Pariisiin. Rikoksia Fakiireissa rikoksia ratkoo itsemurhayksikön päällikkö, rikosetsivä Guérin yhdessä alaisensa Lambertin kanssa. Guérin ja Lambert muodostavat klassisen älykäs poliisi, tyhmä poliisi -parin, mutta aika pikantein maustein. Guérin on pieni mies, joka hautoo aivoissaan salaliittoteoriaa itsemurhista, jotka ovat taitavasti lavastettuja murhia. Mutta mikä on rikos, jota Fakiireissa ratkotaan? Pitkän aikaa vaikutti, ettei mitään rikosta oikeasti olekaan. Guérin ja Lambert rämpivät itsemurhien keskellä ja toisessa tarinalinjassa ranskalais-amerikkalainen psykologi, metsän keskellä hippityyliin asuva John P. Nichols saa kuulla ystävänsä, fakiirishow'ta vetävän Alanin kuolemasta. John lähtee Pariisiin tunnistamaan ystävänsä ruumista ja tutustuu hänen kuolemaansa johtaneisiin olosuhteisiin. Hiljalleen Guérinin ja Johnin tiet kohtaavat ja kyllä, Fakiireissa on tapahtunut myös rikos. Loppuratkaisu on hätkähdyttävä, ei siitä sen enempää - lue itse!

Varenne on kirjoittanut neljä dekkaria, joista Fakiirit on ilmeisesti ainoa suomennettu. Toivottavasti Varennea suomennetaan jatkossakin! Fakiirit teki minuun vaikutuksen, Varennen tuotantoa tekisi heti mieli lukea lisää. Fakiirien henkilöhahmot ovat persoonallisia ja kiehtovia, tarinassa on erikoisia piirteitä ja synkkyyttäkin. Vaikka mainitsinkin, että varsinainen rikos antoi odottaa itseään Fakiireissa, kirja imaisi minut täysin mukaansa. Suosittelen lämpimästi dekkarien ystäville!

Fakiirit muualla verkossa: Kustantajan kirjaesittely. Kirja-arvostelu Crimepieces -blogissa.

Kirjan tietoja:
Antonin Varenne: Fakirs (2009)
Suomennos Saara Pääkkönen
Päällys Marjaana Virta
WSOY, 2012
298 sivua

Mistä minulle? Kirjaston kirja.

15. syyskuuta 2013

Umberto Eco: Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki

Umberto Econ Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki (WSOY, 2005) on ulkoisesti erittäin kaunis kirja. Mika Tuomisen kansilehti antaa vihjeen sisäsivujen kuvakavalkadista. Kirja on painettu aikakauslehtimäiselle, kiiltävähkölle paperille, joten kirjan sivuja oli mukava käännellä eteenpäin. Kirjan sisäsivuilla on runsaasti kuvia erilaisista italialaisen kirjallisuuden julkaisuista, sarjakuvista sanomalehtiin. Enpä muista vastaavaan törmänneeni kaunokirjallisuuden puolella, joten Econ kirja oli visuaalisesti miellyttävä tuttavuus.

Sisäsivujen kuvat tarjoavat kulttuurimatkan Italiaan.
Kirjan tarina sen sijaan ei saa aivan yhtä varauksettomia kehuja osakseen. Päähenkilönä on 60-vuotias italialainen kirja-antikvariaatin pitäjä Giambattista Bodoni. Hän herää sairaalassa sairaskohtauksen jälkeen, eikä muista nimeään, perhettään eikä elämänsä tapahtumia. Giambattista, lempinimeltään Yambo, muistaa vain lukemiensa kirjojen tapahtumia eli hänen paperimuistinsa on säilynyt ennallaan. Kirjassa seurataan Yambon yrityksiä palauttaa tunnemuistinsa entiselleen. Siihen hän pyrkii palaamalla lapsuudenmaisemiinsa maaseudulle, isolle sukutilalle, jossa kaapit notkuvat Yambon isän keräämää kirjallisuutta ja Yambon lapsuusajan kirjoja ja lehtiä.

Kuningatar Loanan alku- ja loppuosasta pidin paljon. Kirjan alkuosassa kuvataan Yambon yrityksiä päästä kiinni arkielämään vaimon kanssa, jota hän ei ollenkaan muista. Osa kohtauksista on jopa humoristisia, kuten ensimmäinen hampaiden pesu sairaskohtauksen jälkeen:

"Hammastahna maistuu oikein hyvältä. Herkullista, sanoi herttua - se on wellerismi... Tätä siis tarkoittaa maku: jotakin mikä hyväilee kieltä, mutta myös kitalakea, tosin tuntuu että juuri kieli erottaa maun. Mintun maku - y la hierbabuena, a las cinco de tarde ... ryhdyin tuumasta toimeen ja tein sen minkä kaikki tekevät siinä tilanteessa, nopeasti ja enempiä ajattelematta: harjasin hampaani, ensin ylös ja alas, sitten oikealta vasemmalle, sitten sisäpuolelta. On mielenkiintoista tuntea harjasten työntyvän hampaiden väliin, luulenpa että tästä lähtien pesen hampaani joka päivä, se on hauskaa." (s. 3-4)

Kirjan loppupuolella Yambo viimein saa muistinsa takaisin (tosin olosuhteet eivät ole aivan sitä, mitä hän etukäteen olisi toivonut) ja lukijalle kerrotaan hänen lapsuusmuistojaan, joista mielenkiintoisimmat ja jännittävimmät sijoittuvat toisen maailmansodan loppuaikoihin, fasistien ajan Italiaan. 

Kirjan keskiosa on mielestäni aika puuduttava verrattuna alkuun ja loppupuoleen. Siinä Yambo matkustaa lapsuudenkotiinsa, käy läpi sieltä löytyvää kirjallisuutta (tähän siis liittyy kirjan runsas kuvitus) ja spekuloi, millainen menneisyys hänellä kenties on ollut. Mitään kirkkaita muistikuvia Yambolla ei tässä vaiheessa ole. Toki kirjan keskiosa tarjoaa ylettömän runsaasti viitteitä italialaiseen (populaari)kulttuuriin, mutta 'olisiko tapahtunut näin, ehkä pidin jostain siksi että .." tyyliset pohdiskelut sivu sivun perään eivät minua suuremmin liikuttaneet.

Visuaalisesti yhtä hienoja kirjoja toivoisin löytäväni kaunokirjallisuuden puolelta useamminkin - vaikkakaan en ole varma, täyttääkö tämä Eco minkäänlaisia ympäristöystävällisyyden vaatimuksia kiiltävine paperisivuineen. Italialaista kulttuuria ja kirjallisuutta enemmän tunteva lukija ehkä olisi viehättynyt enemmän myös tarinan keskivaiheista, mutta kokonaisuutena kirja jäi mielestäni myös sisällön puolesta plussan puolelle. Ruusun nimen veroinen se ei ole, mutta kaunis ja parhaimmillaan erittäin viihdyttävä kirja kuitenkin.

Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki muualla verkossa: Joni Hiltusen blogissa on luettu Kuningatar Loanaa ja muitakin Econ kirjoja.


Kirjan tietoja:
Umberto Eco: La Misteriosa Fiamma Della Regina Loana (2004)
Suomennos Helinä Kangas
WSOY, 2005
445 sivua (+ lähdeluettelo)

Mistä minulle? Kirjaston kirja.

14. syyskuuta 2013

Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja

Kirjablogeissa on aina silloin tällöin postauksia lasten- ja nuortenkirjoista. En ole vuosiin lukenut muuta kuin aikuiskirjallisuutta, joten blogien lasten- ja nuortenkirjakirjoitukset ovat olleet mukavaa ja avartavaa luettavaa. Lasten ja nuorten puolella vaikuttaa olevan paljon kiinnostavaa materiaalia aikuisellekin. Yhden lastenklassikon jo luinkin muutama viikko sitten - Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira oli vallan mainio. Päätin uskaltautua uudemman kerran pois aikuisosastoilta ja kirjastosta tarttui mukaan Ursula K. Le Guinin Näkemisen lahja. Le Guin oli minulle tuttu nimi Maameren tarinoista, vaikken niitä olekaan lukenut. Näkemisen lahja tarjosi minulle kirjallisen ensikosketuksen tähän tunnettuun yhdysvaltalaiskirjailijaan.

Näkemisen lahjan tapahtumat sijoittuvat Ylämaiden valtapiirien tiluksille. Ylämaiden asukkailla on erilaisia lahjoja, yliluonnollisia voimia, joiden kautta heidän asemansa yhteisössä määräytyy. Näkemisen lahjan päähenkilöinä on kaksi nuorta, Orrec ja Gry, joiden ystävyyttä ja lopulta myös orastavaa rakkautta kirjassa seurataan. Tarinan keskeisin aihe on, onnistuuko Orrec hallitsemaan omaan lahjaansa, tyhjäksi tekemisen taitoa ja lunastamaan sen myötä paikkansa omiensa parissa.

Pidin Näkemisen lahjasta, se oli mukava ns. välipalakirja. Occurin ja Gryn henkilöhahmot olivat sympaattisia ja itse tarina lämminhenkinen. Väkivaltaa tai huumoria kirjassa ei ollut, ja yliluonnollisia elementtejäkin aika vähän. Tokihan kirjassa puhuttiin valtapiireistä ja hieman käytettiin erilaisia voimia, mutta niillä ei mielestäni kuitenkaan mässäilty ylenpalttisesti. Tarinan rakenne minua hieman häiritsi, sillä lähes koko juttu kerrottiin takauman kautta. Se ei minusta tuonut kirjaan suurtakaan lisäarvoa, mieluummin olisin lukenut koko tarinan kronologisesti.

Näkemisen lahja muualla verkossa: Näkemisen lahjaa on luettu myös Taikakirjaimet -blogissa. Blogissa on arviot myös sarjan muista osista, mutta koska aion itsekin lukea ne, jätin muiden bloggaukset mahdollisine juonipaljastuksineen vielä lukematta. :) Le Guinin omat sivut (mm. blogi) löytyvät täältä.

Kirjan tietoja:
Ursula K. Le Guin: Gifts (2004)
Suomennos Kristiina Rikman
WSOY, 2005
252 sivua

Mistä minulle? Kirjaston kirja.

12. syyskuuta 2013

Mika Waltari: Fine van Brooklyn

Oman kirjahyllyn lukuprojekti osa 1/4 on viimeinkin käynnistynyt. Aloitus on varovainen, kotimaista klassikkokirjailijaa pitää nautiskella pieninä annoksia... Mika Waltari sai kunnian aloittaa projektin pienoisromaanillaan Fine van Brooklyn (WSOY, 1987). Tämä kirja on odottanut lukemistaan kirjahyllyssäni kauan, Waltarin tiiliskivien välissä. Kirjan takakannessa on lainaus Waltarilta: "Ainakin omasta mielestäni olen saanut parhaat taiteelliset tulokset juuri käyttämällä pienoisromaania teosten muotona." Taiteellista vaikutelmaa en tässä uskalla lähteä arvioimaan, mutta Fine van Brooklyn oli varsin viehkeä lukukokemus.

Fine van Brooklyn on kirjoitettu vuonna 1938 ja Waltarilla on siinä nykylukijan silmiin ihastuttavan vanhahtava kirjoitustyyli. Myös kirjan tarina on herttainen: Pariisissa opiskeleva suomalaispoika lähtee lomamatkalle Ranskan rannikolle Carnaciin, tapaa hollantilaistytön ja rakastuu. Pojan ja tytön ensikohtaaminen on hellyttävä:

"Kukkulan laella, vain muutaman metrin päässä minusta, lepäsi nuori tyttö maahan levittämällään vaipalla.
    Hän otti aurinkokylpyä, sillä hänen yllään oli vain haalistunut vaaleansininen uimapuku. Hän lepäsi silmät ummessa selällään, kädet ujostelemattomasti pään alla, ja hänen jäsenensä olivat sirosti pyöreät ja tasaisesti joka puolelta ruskettuneet. Päänsä ympärille hän oli sitonut punertavan harson ja uimapuku oli ylhäältä vedetty alas niin että heti käänsin tyrmistyneen pääni pois veren hulvahtaessa kuumana kasvoihini." (s. 28-29)

Tyttö, Josefine van Brooklyn eli tuttavallisemmin Fine, saa suomalaispojan pään pyörälle ja pienoisromaanin sivuilla käydään läpi nuoruudenrakkauden katkeransuloiset vaiheet ensisuudelmasta eroon. Fine van Brooklyn on melkoinen leikittelijä, sen joutuu suomalaispoika huomaamaan. Waltari onnistuu hienosti loihtimaan silmieni kuvan kesäisestä Ranskasta, viattomasta suomalaispojasta ja hänen ensirakkaudestaan. Pidin tästä pikkuromaanista, siinä oli miellyttävän vanhanaikainen tunnelma ja herttaista viattomuutta suurien tunteiden äärellä.

Fina van Brooklyn muualla verkossa: Luen mutta en kirjoita -blogissa Fine ei herättänyt suuria tunteita, eikä Kuuttaren lukupäiväkirjassakaan  oikein pidetty kirjasta. Sanalaivueet arvioi kirjan keskinkertaiseksi, Aamuvirkku yksisarvinen antaisi sille neljä tähteä.
 
Kirjan tietoja:
Mika Waltari: Fine van Brooklyn (1938)
Julkaistu kokoelmassa Kolme pienoisromaania
WSOY, 1987
85 sivua

10. syyskuuta 2013

Pauliina Vanhatalo: Gallup

Pauliina Vanhatalon Gallup (Tammi, 2009) vie minut Avioliittojuonien kultahäät-tasolle, mutta valitettavasti Gallupin tarjoama lukuelämys ei ollut kultaa tai edes kissankultaa minulle. Valitsin sen luettavakseni haasteen lukuvinkkilistalta, koska halusin jotain kotimaista mukaan haasteeseen ja Gallup vaikutti takakansitekstin perusteella jopa mielenkiintoiselta. Avioliiton arkea, vaalielämää ja iltapäivälehtien skandaaleja - odotin, että näistä aineksista olisi tarjolla mukavaa kotimaista viidettä. Arjen kuvausta kyllä löysin Gallupista, mutta viihtyminen jäi aika vähäiseksi. Toisaalta kirja sopi erinomaisesti haasteen teemaan ja sai minut mietiskelemään, millainen kirja koukuttaa minut tätä paremmin, joten jäihän tämänkin lukemisesta jotain käteen. :)

Gallupissa päähenkilöinä ovat aviopari Ari ja Kaisa. Kaisa on poliittisesti hyvin kunnianhimoinen, ja käy kirjan aikana useammatkin vaalitaistelut kunnallispolitiikasta eduskuntavaaleihin asti. Ari on heidän avioliittonsa aikana ajautunut koti-isäksi ja perheen arjen pyörittäjäksi. Kirjan tapahtumat kerrotaan Arin näkökulmasta. Tämä olikin minusta kirjan mielenkiintoisinta antia, miesnäkökulmasta olisi voinut ammentaa hieman enemmänkin särmää tarinaan.

Gallup etenee kahdella aikatasolla. Nykyhetkessä Ari ja Kaisa ovat ajautuneet avioeroon, toisella tasolla kerrotaan heidän suhteensa kehityskaaresta, miksi kävi niin kuin kävi. Kaikki kirjan tapahtumat ovat sellaisia, että periaatteessa voisin kuvitella niiden tapahtuneen jollekulle naapurilleni. Toisen puolison suurempi ammatillinen kunnianhimo, yhteisen ajan vähyys, katkeruus suhteen ajautuessa karille - tämmöistähän se joskus on. Gallup ei onnistunut tuomaan tähän arkidraamaan mitään kovin erityistä, joka olisi saanut minua kääntelemään kirjan sivuja suuremmalla innolla.

Ai niin, kirjan nimi Gallup. Ari tekee hanttihommina galluphaastatteluja ovelta ovelle. Niissäkin olisi ollut aineksia enempään, odotin viimeiselle sivulle asti jotain loppuhuipennusta galluppien tiimoilta, mutta sekin hieman lässähti käsiin. Tässä kuitenkin yksi näyte, jossa Ari muotoilee omiaan kysymyksiin:

"- Luovuttaisitteko lemmikillenne elimen, jos se ei olisi itsellenne tarpeen ja lemmikkinne olisi hengenvaarassa?
    Ääni ei tärissyt, kädet olivat vakaat, sydämen syke tasaantumaan päin. Ari tunsi rentoutuvansa, saavansa itsensä kokoon. Samaan aikaan hän tajusi että näiden leikkien oli pitänyt olla pelkkiä mielijohteita, ajanvietettä jolla ei ollut vaaraa muuttua todellisuudeksi.
 - Niin kuin esimerkiksi munuaisen? nainen kysyi.
    Ari kohautti olkiaan. Nainen harkitsi, katsoi koiraa ja sitten Aria, vakavasti ja suoraan. Arin ei ollut vaikea vastata katseeseen.
- Kyllä mä luovuttaisin, nainen sanoi." (s. 106)

Gallup muualla verkossa: Gallup ei suuria tunteita aiheuttanut Kissa kirjahyllyssa -blogissa. AVA:n Lukupiirissä siitä oli jopa tykätty.

Kirjan tietoja:
Pauliina Vanhatalo: Gallup
Tammi, 2009
218 sivua

9. syyskuuta 2013

Pola Oloixarac: Kesyttämättömät teoriat

Pola Oloixaracin Kesyttämättömät teoriat (Sammakko, 2012) on kiehtova esikoisromaani. Hola Espanol -haaste johdatti minut teorioiden äärelle - ja kiitokset siitä haasteelle, kirja tarjosi tavallisuudesta poikkeavan lukukokemuksen!

Kesyttämättömät teoriat on jännä kirjallinen cocktail. Romaani sijoittuu Buenos Airesin yliopistopiireihin, se vilisee kirjallisia ja filosofisia viittauksia ja lukijan helpotukseksi kirjan lopussa on suomentajan huomioita käytetyistä termeistä. Eräs kirjan keskeisiä henkilöitä on tutkija, joka uppoutuu yliopiston luennoitsijan hahmottelemiin teorioihin:

"On tunnetusti vaikeaa erottaa aikalaisen järkevyys ja tunne-elämä toisistaan, semminkin kun käsillä oleva aikalainen vaikuttaa olevan etäisesti sukua Tyrannosaurus rexille. Voin vain todeta, että yhtäkkiä hänen äänessään alkoi mielessäni soida ehdottomien totuuksien sointi. Mahdoton tapahtui: nuori lupaus, salien ärjyvä naarastiikeri (moi), kiinnostui ikälopusta elukasta, hyljeksitystä lehtori Augustosta." (s. 51) ... "Kunpa tietäisit, miten kesyttämättömään suuntaan suuntaan tutkimukseni ovat edenneet! Miten kapinallisesti researchini on poukkoillut!" (s.112)

Opiskelijaelämän raadollisuutta valotetaan nuoren naisopiskelija Kamtchowskyn kautta. Kesyttämättömissä teorioissa ollaan opiskelijabileissä, käydään syvällisiä keskusteluja, laaditaan pelejä, rimpuillaan seksuaalisessa viidakossa, pohditaan kauneutta korostavan kulttuurin vaatimuksia. Lopputuloksena on kirja, johon pitää syventyä, tätä en pystynyt lukemaan ns. puolella silmällä. Kesyttämättömistä teorioista voi oppia muutaman uuden kirjallisen termin, pari sanaa ranskaa sekä saada tirkistyksen moniulotteiseen opiskelijakulttuuriin. Melkoisen mehevä keitos esikoisromaaniksi!

Kesyttämättömät teoriat muualla verkossa: En löytänyt kirjasta suomenkielisiä blogimerkintöjä, mutta käännöskirjallisuuden verkkolehdessä on juttu Teorioista. Arvion kirjoittaja on sitä mieltä, ettei ymmärrä kirjaa eikä sitä, miksi se kirjoitettu, saati suomennettu. No, enpä voi olla samaa mieltä tästä. En luulottele ymmärtäneeni kaikkea Oloixaracin kirjasta, mutta eipä tullut mieleeni teilata sitä sen vuoksi. Pikemminkin päinvastoin, kirjan outous kiehtoi minua ja minusta on upeaa, että tällainen kirja on suomennettu. Miksi tyytyä suomentamaan vain harmaata massaa, kun voi valita käännettäväksi jotain hieman erikoisempaa? Pisteet Sammakolle!

Ja ainakin yksi lukija Oloixaracin teorioille löytyi. Ostin tämän oudon, kauniit kannet omaavan pienen kaunokaisen omaan kirjahyllyyni.

Kirjan tietoja:
Pola Oloixarac:  Las teorias salvajes (2008)
Suomennos Einari Aaltonen
Kannen suunnittelu Riikka Majanen
Sammakko, 2012
251

7. syyskuuta 2013

Eleanor Catton: Harjoitukset

Eleanor Cattonin Harjoitukset (Siltala, 2010) on hieno romaani high school ja näyttelijäopiskelijoiden elämästä. Kirjan keskeisin tapahtuma on tapahtunut juuri ennen kirjan aikajanaa: alaikäisen high school -opiskelija Victorian suhde kolmikymppisen miesopettajan kanssa on paljastunut. Harjoituksissa seurataan kahden vierekkäisen koulun, high schoolin ja teatterikoulun opiskelijoiden elämää, ja Victorian salasuhde heijastuu lähes kaikkiin kirjan tapahtumiin.

Kirjan mielenkiintoisin hahmo on saksofoninopettaja, jolle high school -oppilaat uskoutuvat kuin terapeutille. Ja myös saksofoninopettaja tuntuu janoavan osansa oppilaidensa elämää: 

"'Nähdään ensi viikolla', hän sanoo, ja saksofoninopettaja tuntee aivan äkisti, kuinka jokin surun kaltainen pistää häntä, ja hän haluaa todella kovasti pyytää Isoldea jäämään. Viikottaiset puolen tunnin katkelmat Isolden elämästä ovat saksofoninopettajalle pimeän kadun valaistuja keittiönikkunoita, joista näkee lyhyen ja keltaisen vilauksen talosta muttei mitään sen syvempää." (s. 290)

Harjoituksissa näyttää olevan aluksi kaksi tarinalinjaa, joiden keskiössä ovat high schoolissa opiskeleva Isolde (Victorian pikkusisko) sekä teatterikouluun sisäänpäässyt Stanley. Kirjan lopussa teatteriopiskelijoiden näytelmä Victorian salasuhteesta vetää tarinalinjat yhteen ja toimii loppuhuipennuksena romaanille.

Pidin Harjoitusten tarinasta. Siinä on sopivasti 'ilmaa', kaikkea ei analysoida puhki vaan lukijalle jätetään sijaa omalle ajattelulle. Opiskelijoiden raadollista ja kyynistäkin arkea kuvataan kiinnostavasti, erityisesti opojen tuntien kuvaukset ja oppilaiden reaktiot olivat mehukkaita.  Julia-niminen opiskelija uskaltautuu vastaamaan opinto-ohjaajan kysymykseen ja:

"Tytöt katselevat häntä kiireestä kantapäähän ja ihmettelevät häntä yhteisin kuvotuksen ja kiinnostuneisuuden ilmein. Heidän ilmeensä on se ilme, joka on kenen tahansa suositun tytön kasvoilla, kun hän alentuu katsomaan epäsuosittua tyttöä silloin kun tämä puhuu. He katsovat Juliaa kuin sirkusnumeroa: onhan se kiehtovaa, mutta siitä voi tulla paha olo." (s. 56-57)

Cottonin tapa otsikoida tarinan osat kuukausien ja päivien nimien mukaan sen sijaan tuntui hieman tarpeettomalta kikkailulta, mutta en antanut sen häiritä lukukokemusta. Kirja on Cattonin esikoisromaani, ja herätti kiinnostukseni myös hänen uutta The Luminaries -romaaniaan kohtaan. 

Negatiivisena seikkana on pakko todeta, ettei suomalaisen painoksen kansi yllä sisällön tasolle. Kantta sanoisin jopa rumaksi. Värimaailma on harmaahko, eikä siinä ole oikein minkäänlaista viittausta sisältöön. Mutta kansihan se tietenkin vaan on, ja poiminhan itsekin kirjan mukaani kirjastosta takakansitekstin perusteella. Harmittavaa silti, laadukas romaani olisi ansainnut paremmat mainoskuoret.

Harjoitukset muissa blogeissa: Harjoituksia on luettu Kirjaintenvirrassa.

Kirjan tietoja:
Eleanor Catton: The Rehearsal (2008)
Suomennos Tero Valkonen
Siltala, 2010
330 sivua

6. syyskuuta 2013

Joseph Brodsky: Veden peili

Joseph Brodskyn Veden peili (Tammi, 1994) löytyi Venäjän valloitus -haasteen kirjailijalistan avulla. Brodskylle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1987, joten haaste tarjosi tilaisuuden tutustua kirjailijaan ainakin yhden kirjan verran. Brodskyn tuotanto sisältää huomattavan paljon runoutta, ja lyyrisen kauniiksi luonnehtisin hänen Veden peili pienoisromaaniaankin.

Veden peili ei ole juoniromaani, vaan tunnelmapala, jossa kirjailija kuvailee suuresti rakastamaansa Venetsiaa. Kirja lähtee verkkaisesti liikkeelle, mutta vähitellen Brodskyn runolliset virkkeet imaisevat mukaansa ja talvinen Venetsia piirtyy silmien eteen.

"Talvi kuitenkin on abstrakti vuodenaika, kitsastelee värejä jopa Italiassa ja tuhlailee pakollista kylmyyttä ja päivän lyhyyttä. Se saa silmän kohdistumaan ulkomaailmaan niin intensiivisesti, että se lyö laudalta sähkölampun joka iltaisin tuo näkyville kasvon-piirteemme. Jos tämä vuodenaika ei välttämättä rauhoita hermoja, se kuitenkin altistaa ne aisteille: kauneus alhaisissa lämpötiloissa on kauneutta." (s. 24) 

Veden peili on niitä kirjoja, jotka paremmin sopisivat luettaviksi talvisaikaan - talvi on niin voimakkaasti läsnä tekstissä. Toinen hallitseva elementti on vesi, onhan se mainittu jo kirjan nimessäkin:

"Joka tapauksessa olen aina ajatellut, että jos Jumalan Henki liikkui vetten yllä, veden oli pakko kuvastaa se. Siitä lämpimät tunteeni vettä kohtaan, sen poimuja, uurteita ja kareita, ja koska olen pohjoisen asukas, sen harmautta kohtaan." (s. 40)

Veden peili on pieni romaani, jolla on kaunis ääni.
 
Veden peili muualla verkossaJäljen ääni -blogissa on ihastuttavia muistoja Venetsian matkasta.

Kirjan tietoja:
Joseph Brodsky: Watermark (1992)
Suomennos Marja Alopaeus
Tammi, 1994
116 sivua

5. syyskuuta 2013

Diane Johnson: Le Mariage

Hopeahäät! Diane Johnsonin Le Mariage - avioliitto ranskalaiseen tapaan (Otava, 2002) heilautti minut Avioliittojuonia-haasteen seuraavalle tasolle. Kirja löytyi sattumalta kirjastosta. Kiinnitin aluksi huomioni kirjan nimeen, tämänhän oli pakko sopia haasteen teemaan! Le Mariagen vieressä nökötti myös Le Divorce - avioero ranskalaiseen tapaan. Olin optimistisella tuulella, joten valitsin avioliiton. Ja se olikin oiva valinta, sillä Le Mariage on mielestäni paras kirja, jota tähän mennessä olen Avioliittojuoniin lukenut. Ei kovin syvällinen, mutta erinomaisen viihdyttävä.

Tapahtumat sijoittuvat Ranskaan, kuten kirjan nimi vihjaisee. Aivan kirjan loppupuolella tosin käväistään Yhdysvalloissa, Oregonissa. Päähenkilöinä on kaksi pariskuntaa: amerikkalais-belgialainen, lehtimiehenä työskentelevä Tim ja hänen ranskalainen kihlattunsa, antiikkiputiikkia pitävä Anne-Sophie sekä jo pitkään naimissa ollut pari Clara ja Serge. Serge on harvakseltaan filmaava elokuvaohjaaja ja Clara kaunis ex-näyttelijä, jonka ainoaksi filmiksi jäi eräs Sergen ohjaama työ. Tim ja Anne-Sophie asuvat Pariisissa, Clara ja Serge Ranskan maaseudulla idyllisen kauniissa châteaussa.

Kirjan tapahtumat ovat hieman kaksijakoiset. Toisaalta kirjassa seurataan Timin ja Anne-Sophien kihlausaikaa ja häiden valmistelua, ja toisena pääaiheena on Anne-Sophien putiikin lähellä sattunut murha, eräs kirjavarkaus ja päähenkilöiden amatöörimäinen  salapoliisipuuhastelu murhan ja kirjavarkauden ympärillä. 

Aluksi Timin ja Anne-Sophien tulevat häät ovat täysin sivuosassa. Tarinassa keskitytään enemmän luomaan jonkinlaista jännitystä ja murhamysteeriä, joiden tiimoilta päähenkilöiden elämään saadaan vauhtia. Le Mariage ei kuitenkaan ole mikään oikea dekkari. Murha ja kirjavarkaus tuodaan esille ikään kuin sivulauseessa, eikä kirjan tunnelma ole missään vaiheessa 'kovaksikeitetty'. Sen sijaan kirjassa on samanlaista maalaisromantiikan tunnelmaa kuin vaikkapa joskus 1990-luvulla tv:ssä pyörineessä Lovejoy-sarjassa (juu, minä katsoin sitä :)).

Timin ja Anne-Sophien hääteeman kautta nostetaan esille amerikkalaisten ja ranskalaisten välisiä kulttuurieroja. Varsinkin kirjan loppupuolella niistä kumpuaa aika pisteliäitäkin huomioita. Tim ja Anne-Sophie edustavat aluksi hyvin kliseistä kuvaa rakastuneesta nuoresta parista:

"Hänen ja Timin katseet kohtasivat. Hän tulkitsi katseen, toivottavasti oikein, siten että Tim lupasi rakastaa häntä ja olla koskaan puhumatta hänelle tuolla tavoin. Heidän sopusointunsa olisi täydellinen. Anne-Sophie ajatteli miten komea hänen rakkaansa oli, miten paljon hän rakasti miestään , miten onnekasta oli että he olivat kohdanneet. Kunpa hän vain olisi niin sievä kuin Tim ansaitsi! Kunpa hän olisi aina yhtä lempeä ja tyyni kuin madame Cray. Vo miten hän rakastikaan tulevaa miestään! Vain sinä!" (s. 140)

Tämä imeläsävyinen onni ja autuus ei säily aivan kirjan loppuun asti, vaan Anne-Sophie ja Tim joutuvat aukaisemaan silmänsä toistensa todellisille luonteille. Mutta kyllä, häitä päästään viettämään! Clara ja Serge sen sijaan kehittyvät päinvastaiseen suuntaan. Kirjan alussa he edustavat vakiintunutta avioparia, jotka tuntevat avioliittonsa hieman karunkin arjen. Elämä tarjoaa Claralle kuitenkin romanttisen (ja myös hieman toisenlaisen) yllätyksen.

Le Mariage oli minusta mukavan viihdyttävää ja kevyttä luettavaa. Joskus sellainenkin on aivan paikallaan! Tarina oli sopiva sekoitus romantiikkaa ja kepeää amatöörisalapoliisiseikkailua. Pariisi ja Ranskan upea maaseutu tarjosi täydellisen miljöön kirjan tapahtumille.

Le Mariage muualla netissä:
En löytänyt suomalaisten kirjablogien arvioita Le Mariagesta, joten linkkaan tähän New York Times'n arvostelun. Sitä ilmeisesti siteerataan myös suomalaisen painoksen takakannessa.

Kirjan tietoja:
Diane Johnson: Le Mariage (2000)
Suomennos Kristiina Rikman
Otava, 2002
367 sivua

3. syyskuuta 2013

Done: Osta kirja

Seuraamiini kirjablogeihin alkoi tänään ilmestyä 'osta normaalihintainen kirja' postauksia. Kyseinen teemapäivä oli jotenkin mennyt ohi silmieni, mutta pienen mietiskelyn jälkeen päätin siihen osallistua. Periaatteessa olen sitä mieltä, ettei yksi lämmin päivä kesää tee (vai miten se sanonta nyt menikään..?) eli niitä kirjoja kannattaisi ostella pitkin vuotta. Mutta tänään voi toki olla myös yksi sellainen päivä, joten suunnistin lempikirjakauppaani eli nettiin. Aivan lähistöllä kun ei ole kirjakauppaa, enkä Oulun keskustaan ehtinyt lähteä shoppailemaan. Oikeassa kirjakaupassa on toki oma tunnelmansa, mutta no, pakkohan se on sanoa, että netissä ostaminen on vaan niin helppoa.

Kauppaan klikkailessani minulla ei ollut mitään erityistä kirjaa mielessäni. Kirjalistojen selailun jälkeen olen tyytyväinen löytöihini - toivottavasti myös sen jälkeen, kun nämä on luettu:


Suomentanut Hanna Putsela, Paula Lohi ja työryhmä. Esipuhe Päivi Kosonen. Faros-kustannus Oy, Turku 2006. 370 s.
Miksi valitsin tämän? Pienen, minulle entuudestaan tuntemattoman kustantamon (Faros-kustannus Oy) julkaisema muistelmateos, joka on Hesaria lainatakseni kuuluu aikamme merkittävimpiin. Tämän kääntäminen haiskahti kulttuuriteolta, jota halusin tänään tukea.




Leevi Lehto: Alussa oli kääntäminen
Savukeidas, 2008
258 sivua

Miksi valitsin tämän? Essee-kokoelmia luen harvoin, ja niitä ymmärtääkseni myydään vähemmän kuin kaunokirjallisuutta, joten tämä tuntui päivän teemaan sopivalta ostokselta. Voin hieman laajentaa omaa kirjallista sivistystäni ja tukea pientä kirjallisuudenlajia ja kotimaista kirjailijaa.










Selailin myös kaunokirjallisuuden listoja, mutta asiapitoisempi marginaali tuntui tänään kiinnostavammalta. Jään mielenkiinnolla odottamaan postipakettia. Jollei lukukokemus ole täysin negatiivinen, nämä ilmestyvät aikanaan postauksiin.

2. syyskuuta 2013

Marika A:sta Ö:hön ja muuta blogihöpinää

Kaksi kuukautta sitten tässä blogissa ilmestyi ensimmäinen postaus. Kesäloman keskellä jostain putkahti päähän ajatus, että voisihan näistä luetuista kirjoista jotain kokeilla kirjoittaa. Aloittelin varovasti. Sitähän ei koskaan tiedä, jos alkuinnostus on iso, mutta muutaman viikon kuluttua innostus ja idea hautautuu jonnekin mielen perukoille. Nyt uskallan jo todeta, että idea oli loistava, lukeminen ja kirjoista kirjoittaminen on kivaa puuhaa ja mitä parhainta vastapainoa päivätyölle. Työasiat eivät kovinkaan suuressä määrin ole tänä syksynä pyörineet mielessä vapaa-ajalla (vaikka töistäni toki pidänkin). :)

2 kk rajapyykin kunniaksi uudelta 'Marika A-Ö' sivulta löytyy aakkostettua hajatietoa blogin kirjoittajasta ja vähän muustakin. Aakkoset eivät ole erityisen kirjalliset tai korkealentoiset, kuvailisin niitä pikemminkin arkisiksi. Mutta eipä tämä blogikaan ole kovin henkevä :), tarkoitukseni ei ole vääntää postauksista syvällisiä essee-vastauksia. Blogi on äärimmäisen subjektiivinen ja muistuttaa lähinnä lukupäiväkirjaa, ammattikriitikoiden tekstejä voipi etsiä jostain muualta.

Asian vierestä: Kauniin viikonlopun tunnelmia Iissä.
Haasteita on lyhyen bloggaushistorian aikana kertynyt kolme ja koetan pitääkin määrän sellaisena, että ehdin niihin oikeasti osallistua. TBR-tyyliset listat eivät ole minun juttuni, pähkäilin pitkään aloitanko edes Projekti 1/4:aa vaikka siinä on vain viisi kirjaa. Valmis lukulista kuulostaa epäilyttävästi suoritukselta ja sellaista en rakkaasta lukuharrastuksesta itselleni halua. Haasteet ovat asia erikseen. Nehän vain määrittelevät aiheen ja sieltä voi itse ammentaa sopivaa lukemista itselleen. Hieno juttu, toistaiseksi on toiminut erittäin hyvin.

Kirjamaustani löytyy jotain ajatuksia aakkosista, mutta aika paljon se keskittyy käännöskirjallisuuteen. Kotimaista luen erittäin satunnaisesti. Haasteisiin koetan laittaa jotain kotimaista mukaan tilaisuuden tullen, tosin vielä se ei näköjään ole onnistunut. Avioliittojuoniin minulla on yksi ehdokas, pitäisi vaan lainata se kirjastosta. :) Miksi käännöskirjallisuus kiehtoo? Jaa-a, sieltä löytyy niin paljon kaikkea erilaista, usein tuntuu että kirjan myötä tekee pienen matkan toiseen maahan ja kulttuuriin. Mutta kuten edellinen postaus osoittaa, kotikulmiltakin löytyy kirjallisia helmiä. :)

Parhain kaikista: Taru sormusten herrasta.

Lopuksi menneen blogitaipaleen parhaat lukuelämykset: Pasi Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, Gutierrezin Likainen Havanna-trilogia sekä Pola Oloixarac Kesyttömät teoriat. Tästä viimeisestä ei ole vielä bloggausta (tulollaan..), mutta luettu se on elokuun aikana. :) Kaksi jälkimmäistä kuuluvat Hola Espanol -haasteen piiriin, ja kiitokset haasteelle, että löysin nämä kaksi hienoa kirjaa!

Bloggaaja jatkaa hyvillä mielin kohti kirjallisen syksyn lukuelämyksiä. Hyvää syksyä kaikille blogissa vieraileville! :)

1. syyskuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena, 2006) kuuluu siihen harvalukuiseen sarjaan kirjoja, joista tietää heti parin sivun jälkeen, että nyt on jotain aivan erityistä nenän alla. Ja erityisen harvinaista minun tapauksessani on se, että kyseessä on kotimainen kirja. Lumikko ja yhdeksän muuta jakaa nyt omalla (julkaisemattomalla) TOP-listallani kotimaisen kärkisijan Leena Krohnin Tainaronin kanssa.

Lyhyen kirjabloggaustaipaleeni aikana on toisinaan ollut hankalaa löytää muiden bloggaajien arvioita lukemistani kirjoista. Tämän kirjan kohdalla Mr. Google tarjoilee linkkejä toisensa jälkeen. Lumikkoa on luettu ja siitä on blogattu - hyvä niin, koska sen Lumikko todella ansaitsee! Itsekin olen lukukokemuksen jälkeen niin fiiliksissä, että tekisi mieli pimputella naapurien ovikelloja ja sanoa, että lue hyvä ihminen tämä, lue! Pakkohan tästä on kirjoittaa blogiinkin heti, vaikka vuoroaan alunperin odotteli eräs toinen ihan suht hyvä kirja. Koska arvioita kirjasta on jo paljon (muutama linkki postauksen lopulla) ja omakin mielipiteeni lienee jo käynyt selväksi, listaan tähän muutaman suosikkisitaattini kirjasta ja jotain mutuhuttua niiden pohjalta. Sitä ennen vielä lyhyt kuvaus kirjasta: erittäin kirjallisiin piireihin sijoittuva mysteeriromaani. Ja nyt niitä sitaatteja:

"Hän oli esitellyt oppilaille oppikirjan klassikkolistaa ja väittänyt, että oli lukenut Rikoksen ja rangaistuksen ensimmäisen kerran lukion toisella luokalla ja toisen kerran yliopistossa.
Nyt hän tajusi ajatelleensa jotain toista kirjaa.
Hän ei ollut koskaan lukenut Dostojevskin tunnetuinta teosta kokonaan. Hän oli lukenut lukiossa ensimmäiset kaksikymmentä sivua ja yliopistossa hän oli päässyt sivulle 52, mutta kirja oli jäänyt kesken. Joku oli lainannut sen häneltä ja vienyt sitten divariin." (s. 8)
Haa! Ko. merkkiteos jäi kesken minullakin, ehkä noin 100 sivua olen parin yrityskerran aikana päässyt eteenpäin. Projekti 1/4.n yhteydessä siivosin kirjahyllyä ja luovutin. Rikos ja rangaistus lähti omasta hyllystä kiertoon. Lukekoon joku muu. Jääskeläinen olisi siis voinut syöttää minulle millaisen loppuratkaisun tahansa ja läpi olisi mennyt.

"Kirjailija Talvimaa oli havainnut jotakin tärkeää: kaikkein onnellisimmat ihmiset eivät olleet paljonkaan enempää kuin hämärästi tietoisia ruuansulatusjärjestelmiä, jotka saivat välillä villejä orgasmeja." (s. 154)
Tässäpä tavoitetta nykyajan downsiftaajille.

"Laura Lumikon teokset olivat välttyneet kirjarutolta. Pieni poika oli kuitenkin tuonut tämän Otukselan takaisin ja ilmoittanut, että sanat olivat ihan väärässä järjestyksessä. Kirjassa ei oikeasti lukenut mitään ja jos lukikin, niin ei siinä mitään järkeä ollut." (s. 161)
Kirjarutto, tämä oli mainio! Miten minusta tuntuu, että se on pesiytynyt moneen nykykirjaankin... liian paljon tulee eteen kirjoja, joissa ei ole mitään järkeä. Vai lieneekö syy lukijassa?

"Kun minä nyt katson sinua, Ella kuiskasi, - minä tosiaankin näen ilmielävän Oudon Elikon alias Hämmennyksen Herttuan. Kerro minulle totuus nyt heti, niin minä en revi sinulta nenää irti vaan saatan suostua siihen, mitä pyydät. Onko Seura todella päättänyt murhata minut tänä yönä?" (s. 278)
Jokin aika sitten bloggailin Kirjailijaelämästä, joka tarjosi eräänlaisen kurkistuksen kirjailijan elämään. Pidin kirjasta, mutta se ei ollut mitään verrattuna PELIIN ...

Kirjasta lisää esimerkiksi näissä blogeissa: Kirjasfääri, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Luettua.

Kirjan tietoja:
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Huomionarvoista: lukujen numerot on tehty mekaanisella Royal-kirjoituskoneella
Atena, 2006
322 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...