10. elokuuta 2013

G. Eliot: Middlemarch

Ensimmäinen työviikko on ohi (puuh...), joten vielä voi hetkisen muistella, mitä heinäkuussa tuli luettua. Middlemarchin (WSOY, 1966) molemmat niteet pääsivät mukaan heinäkuun lopun kesälomareissulle. Niiden yhteispituus on 884 sivua, joten lukemista riitti mukavasti pitkäksi aikaa (koko lomaahan ei voi istua nenä kiinni kirjassa). Niteet löytyivät kirjastosta ja kuuluvat WSOY:n Maailman suurromaaneja -sarjaan. Middlemarch löytyy Avioliittojuonia-haasteen Klassikko-listalta. Tässäpä siis haasteen ensimmäinen osuus - paperihäät.

Middlemarchissa seurataan muutamien Middlemarchin maalaiskaupungin asukkaiden elämää. Päähenkilöt eivät ole aatelisia, mutta hyvää sukua kuitenkin. Keskeisenä teemana on avioliiton solmiminen, ja sen onnistuttua avioliiton arjessa selviäminen. Kerrontatapa on nykylukijan näkökulmasta viehättävän vanhanaikainen ja kaiken yläpuolella oleva kertoja esittää toisinaan omia arvioitaan kirjan henkilöistä, heidän käyttäytymisestä, luonteestaan ja tulevista tapahtumista.

Päähenkilöt pareittain: kaunis, idealistinen Dorothea Brooke avioituu itseään huomattavasti vanhemman herra Casoubonin kanssa. Arkinen Mary Garth on onnistunut valloittamaan itseään etsivän Fred Vincyn sydämen, mutta heidän avioliittonsa kohtalo selviää vasta tarinan viimeisillä sivuilla. Kaupungin uusi lääkäri Lydgate joutuu hienostuneen, ylelliseen elämään tottuneen Rosamond Vincyn pauloihin.

Eliot onnistui jo esipuheessaan herättämään minussa ärtymystä yhtä päähenkilöään, Dorotheaa, kohtaan. "Siellä täällä syntyy Pyhä Teresia, josta ei tule minkään alkuunpanijaa, jonka rakastavan sydämen lyönnit ja jaloa tehtävää anovat pyynnöt häipyvät kuulumattomiin tai pirstoutuvat esteisiin sen sijaan, että kiteytyisivät kauaskantoiseksi teoksi." (s. 6) Tällaisen aikaansaamattoman henkilön elämääkö kirjassa seurataan lähes 900 sivua? Näin yksipuolinen Middlemarch ei sentään ole, vaikka kirjan lopussakin Dorothea on minun makuuni aivan liian täynnä maailmanparannusintoa.

Middlemarchin elämä ja sen hienostunut dramatiikka etenee varsin soljuvasti. Herkullisen pari on mielestäni korkeat ammatilliset tavoitteet omaava nuori tohtori Lydgate ja hänen kaunis Rosamondinsa. Rosamondissa on enemmän omaa tahtoa kuin Lydgate osaa aavistaa ennen avioliiton arkea. Kasautuvat taloudelliset vaikeudet ja Lydgaten ja Rosomondin suhtautuminen rahaan ovat hienoa ajankuvaa. Tosin teemahan on ajankohtainen nyky-yhteiskunnassakin: materiaa pitää hankkia nyt ja heti, olipa varaa siihen tai ei - ja aikanaan lainat on jotenkin hoidettava.

Middlemarch on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja tarina vain paranee edetessään. Henkilöiden elämään tulee lisää kutkuttavia käänteitä ja ympäröivä yhteiskunta säätelee sitä, millaisia ratkaisuja he ongelmiinsa hakevat. Middlemarch tarjoaa oivallisen kurkistuksen 1800-luvun hienoston elämään ja kuvaa jonkin verran myös tuon ajan yhteiskunnallisia ongelmia.

Haasteen aiheena on avioliitto. Sen olemuksen  George Eliot tiivistää Middlemarchin loppuluvussa näin: "Avioliitto, johon hyvin monet kertomukset päättyvät, on meidän päivinämmekin vielä jonkin uuden alku kuten se oli Aatamille ja Eevalle, jotka viettivät kuherruskuukautensa Paratiisissa, mutta saivat ensimmäisen pienokaisensa autiomaan orjantappuroiden ja takiaisten seassa. Se on edelleen kodin eepoksen alku - vähittäistä pyrkimystä täydelliseen yhteenkuuluvaisuuteen, joka vuosien karttuessa toteutumistaan toteutuu, niin että yhteinen vanhuus on onnellisten yhteisten muistojen elonkerjuuaikaa - tai sen auttamatonta menettämistä." (s. 877) Näistä kauniista sanoista on hyvä jatkaa seuraavaan haastekirjaan.

Goodreads: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
George Eliot: Middlemarch (1872)
Suomennos Aune Tuomikoski
WSOY, 1966
884 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...